Hintojen perässä juokseminen on saanut tutkijatkin aktiiviseksi. HelsinginSanomissa ollut Jose Riioksen artikkeli asian tiimoilta on otsikoitu: Pysykologi: tarjouksien perässä juoksevat muita ahdistuneempia.
Jutussa on haasteltu mm. Jyväskylän yliopiston sosiologian professori Terhi-Anna Wilskaa, joka on tutkinut suomalaisten kulutusta.
"Suomessa on edelleen vahvat agraarisprotestanttiset arvot", Wilska sanoo. Se tarkoittaa, että säästäväisyys, kova työnteko ja rahan kertyminen ovat tärkeitä arvoja. Tämä näkyy etenkin vanhempien sukupolvien kohdalla. Suomessa ei ole myöskään koskaan ollut vahvaa palvelemisen kulttuuria, vaan hommat on totuttu tekemään itse.
Jutussa on pohdittu, onko tarjousten perässä juokseminen järkevää "Järkevää? "Mikä nyt on järkevää ja mikä ei? Ihminen pystyy perustelemaan itselleen mitä tahansa sillä lailla, että se tuntuu järkevältä", sanoo Wilska."
Artikkeli päättyy irooniseen lauseeseen: "Sitten hän lähtee Lidliin. Ingmariini on siellä 60 senttiä halvempaa." Hmmm. 60 senttiä on oikeastaan aika paljon. Sillä saa vaikkapa yhden (halvimman) jätskin mainitusta Lidlistä. Ja mikä ettei, jos kauppa on kävelymatkan varrella. Siinähän tulee samalla hyötyliikuntaa.
Esimerkki kuluvalta viikolta (viikko 24) Salaattijuusto tarjouksessa Lidlissä 4,99 €/kg (norm. 8.99€/kg), HalpaHalli Eila salaattijuusto 180 g purkki á 2,69€/prk (14,94 €/kg).
Toinen esimerkki samalta viikolta samoista kaupoista on silli. HalpaHalli myö SuviSilliä 580g:n purkissa, josta silliä oli 250 g hintaan 2,49 €/purkki (9,96 €/kg). Samaan aikaan Lidl myi silliä purkissa, jossa oli 250 g silliä/580 g kokonaispaino. Kilohinnaksi tulee 7,16 €/kg.
Jutussa otetaan viittaus pula-aikaan: "Osa saa mielihyvää siitä, että on isot vehnäjauhopurkit ja hillot pahan päivän varalle. Se on perua maaseutuyhteiskunnasta, kun kauppa oli kaukana ja oli kallista", sanoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Piia Jallinoja"
Voi olla totta, että maalaiset ovat varustautuneet. Itse kun olen maalta kotoisin, niin minua kasvatettiin niin, että täytyy olla aina ns. kotivara: ruoan pitää riittää kuukaudeksi, jos sattuu jotakin. Samaa opetettiin vielä talouskoulussakin 1980 -luvulla. Tarjousten hyödyntäminen viikottaisen ruokalistan suunnittelussa oli arkea kotonani ja samoin asiaa korostettiin talouskoulussa. Miksi maksaa enemmän, jos saman saa vähemmällä rahalla?
Toisaalta me maalaiset olemme myös aivan konkreettiseti nähneet, kuinka vaikea ruokaa on kasvattaa. Maalla ei voinut syödä siemenperunoita. Eli tuleva sato oli aina turvattava. Sama koski viljan siemeniä. Parhaat yksilöt pyrittiin jättämään siemeniksi, jotta tuleva sato olisi mahdollisimman hyvä. Olisikohan psykologilta unohtunut tämä kokemusperäiseen tietoon liittyvä asia, jota ei kaupunkilaisilla välttämättä ole. Mielikuva siitä, että tuotetteita on aina saatavilla 100 % varmuudella kaupan hyllyltä on mielestäni (maalaisnäkökulmastani) jopa vähän epärealistinen.
Toisaalta me maalaiset olemme myös aivan konkreettiseti nähneet, kuinka vaikea ruokaa on kasvattaa. Maalla ei voinut syödä siemenperunoita. Eli tuleva sato oli aina turvattava. Sama koski viljan siemeniä. Parhaat yksilöt pyrittiin jättämään siemeniksi, jotta tuleva sato olisi mahdollisimman hyvä. Olisikohan psykologilta unohtunut tämä kokemusperäiseen tietoon liittyvä asia, jota ei kaupunkilaisilla välttämättä ole. Mielikuva siitä, että tuotetteita on aina saatavilla 100 % varmuudella kaupan hyllyltä on mielestäni (maalaisnäkökulmastani) jopa vähän epärealistinen.
Jutussa siteerataan yhdysvaltalaista psykologia. "Yhdysvaltalainen psykologi Barry Schwartz jakaa kuluttajat kahteen ryhmään kirjassaan Paradox of Choice. Toisessa ryhmässä ovat maximizerit eli maksimoijat ja toisessa satisficerit eli tyytyjät. Molempiin ryhmiin voi kuulua erilaisin ostotavoin käyttäytyviä kuluttajia, esimerkiksi himoshoppaajia tai tarkan markan ihmisiä. Erot ryhmien välillä näkyvät yksittäisiä ostoksia valittaessa: maksimoijat ovat niitä, jotka maksimoivat kaupassa voittonsa esimerkiksi tarjousten avulla, kun taas tyytyjä tyytyy siihen, mitä tuli valittua. Schwartzin mukaan maksimoijat ovat yleisesti ottaen ahdistuneempia kuin tyytyjät. He ovat pedantteja luonteita, jotka ovat tarkkoja myös muissa asioissa."
Samaan hengenvetoon jutussa ihmetellään sitä, että joissakin asioissa tarjouksen perässä juoksija voi sitten tuhlata 200€ ravintolailtaan. Mitä sitten? Eikö voisi ajatella, että ehkä tyyppi juokseekin siksi tarjousten perässä, että voi mennä ravintolaan nauttimaan hyvästä ateriasta.
Olen koko sen ajan, kun itse olen ollut vastuussa perheeni ruoasta seurannut hintoja ja merkannut ylös kuukausikulutukseni eri asioiden kohdalla, tiedän että tarjousten perässä juokseminen kannattaa.
Koska asun keskustassa, minulla on kaikki kaupat kävelyetäisyydellä. Ostan ohi kävelessäni tarjoustuotteet. Pystyn järkevällä suunnittelulla tiputtamaan perheeni ruokakuluja huomattavasti alle keskiarvon. Ja vaikka ajaisin kauppoihin autolla, suunnittelemalla ruokalistat ja ostamalla järkevästi tarjouksia hyödyntäen bensiiniin ei mene rahaa säästöjä enemmän.
Koska asun keskustassa, minulla on kaikki kaupat kävelyetäisyydellä. Ostan ohi kävelessäni tarjoustuotteet. Pystyn järkevällä suunnittelulla tiputtamaan perheeni ruokakuluja huomattavasti alle keskiarvon. Ja vaikka ajaisin kauppoihin autolla, suunnittelemalla ruokalistat ja ostamalla järkevästi tarjouksia hyödyntäen bensiiniin ei mene rahaa säästöjä enemmän.
Arkijärkeä saa käyttää:
1. Suunnittele ruokalistat viikoksi tarjoukset ja sesonki huomioiden
2. Mieti, miten voit pienentää ruoan hävikkiä
3. Käy kaupassa vain kerran tai kaksi kertaa viikossa, tämä onnistuu, kun sinulla on järkevä kotivara ja sunnittelet ennakolta ruokalistan
4. Hyödynnä tähteet eväinä tai seuraavan aterian lisäkkeenä
5. Hyödynnä pakastinta aktiivisesti.
6. Osta vain sellaista, mitä oikeasti käytät/syöt
7. Katso kilohintaa
Ostoskorissa
Lähetetty Windows Phonesta
Comments
Post a Comment