Wienerleike


Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään.

Tee näin
Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija
Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan.
Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla


Leivitä pihvit
Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla.
Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa
Sen jälkeen upota ne kananmunaan
Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa.

Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.


 Laita paistetut pihvit uunivuokaan ja laita kostukkeeksi paistinlientä. Pannulle hieman vettä, jonka annat kiehahtaa. Kaada se vuoan pohjalle. Laita pihvit pystyasentoon, jotta ne eivät lillu paistin nesteessä.

Uuniin lämpötilaa 175 C ja päälle kostutettu voipaperi tai folio. Itse käytän kostutettua voipaperia, koska se on foliota luontoystävällisempää.

Anna pihvien olla uunissa n.45 minuuttia.

Lisukkeena sienimuhennosta ja salaattia.



Lähetetty Windows Phonesta

Comments