Skip to main content

Suunnittele talouttasi



Aloitin  vuonna 2014 ruokakustannuksieni seurannan ja ryhdyin suunnittelemaan entistä määrätietoisemmin ruokalistani kauppojen tarjousten mukaan. Varoitan, tässä jutussa on toistoa ruokakulut vuonna 2014-postaukseeni.  Ajattelin alkavana vuonna (2015) tehostaa tätä seurantaa ja pakottaa itseni suhtautumaan tähän osa-alueeseen kuin yrittäjä sellaiseen liiketoimintansa osa-alueseen, jonka kuluja hänen tulee karsia, mutta toiminto on kuitenkin välttämätön ja asiat pitää saada hoidettua tietyllä tasolla. Ruoan olleessa kyseessä siitä tulee saada tasapainoisesti vitamiinit ja hivenaineet ja sitä pitää olla riittävästi, eritoten, kun perheessä on kasvavia lapsia.

Tunne numerosi
Kun alat suunnittelemaan omien kustannustesi karsimista, seuraa 2-3 kuukauden ajan, mihin rahasi oikeasti menevät. Tällainen tilastointi voi yllättää sinut. Luultavasti huomaat, että jo pienillä muutoksilla saat aikaan merkittäviä säästöjä. Esimerkiksi karkkipäivää ei kannata viettää päivittäin. Se voi vaatia totuttelua nykyihmiselle, mutta jo pelkästään liiallisen sokerin syönnin terveyshaitat ovat hyvä peruste olla syömättä herkkuja päivittäin.

Lyhyesti sanottuna: Idea on siis puuttua niihin kuluihin, jotka eivät ole välttämättömiä, mutta johon saat rahaa uppoamaan kuukausittain yllättävän paljon. Saatat  esim. huomata seurantajakson aikana, että rahasi menevät  erilaisten pikkutavaroiden (esim. meikit ja asusteet, joita et sitten edes käytä) osteluun, puutu silloin siihen. Ruoan suhteen tämä pätee myös. Et tarvitse sitä sokerimäärää, mitä ahmit erilaisten herkkujen ja makeiden juomien muodossa. Lisäksi että ylipaino on terveysriski ja se hankaloittaa elämääsi jossakin vaiheessa ylenpalttisesti, loputtomat laihdutuskuurit lihottavat kuntosaliyrittäjien tilipussia. Toisen epäonni on toisen onni. Niinhän se menee.


Omat ruokakuluni 2014
Oma ruokalaskuni vuonna 2014 oli  5328,00 €. Se tarkoittaa, että kuukausittainen ruokalaskuni oli keskimäärin 444,00 €/kk. Päivässä meillä siis kului keskimäärin 14,60 € rahaa ruokaan. Siis keskimäärin. Se tekee 3,65 €/ruokailija (4 ruokailijaa). Tämä ei kerro ihan koko totuutta, sillä laskussa ovat mukana myös vieraat. Oikeastaan voisin jakaa luvun 5:llä. Se kertoisi luotettavammin yhdelle ruokailijalle kuluneen määrän (2,90 €/päivä). Kun sitä vertaa menneenä kesän Lidl:n mainoksessa olevaan keskimääriseen ruokakorin hintaan, olen todistanut, että kykenen ruokkimaan 4 henkilöä kuukaudessa sillä rahalla, mitä keskimäärin sinkkutaloudessa elävä henkilö kuluttaa ruokaan. Tämä vaatii aktiivista suunnittelua ja seurantaa.



Tarjousten perässä juokseminen-järkeä vai ei?
Pohdin jo aiemmin tässä blogissa tarjousten perässä juoksemisen mielekkyyttä. (Kirjoitin aiheesta myös jutussa ruokakulut 2014.) Itse näen, että se on taviskuluttajalle ainut tapa saada aikaan säästöjä. Kokosin tuohon kirjoitukseen muutamia asioita, johon kannattaa kiinnittää huomiota.

1. Suunnittele ruokalistat viikoksi tarjoukset ja sesonki huomioiden
3. Käy kaupassa vain kerran tai kaksi kertaa viikossa, tämä  onnistuu, kun sinulla on järkevä kotivara ja sunnittelet ennakolta ruokalistan. Tietyt perustarvikkeet täytyisi ruokakaapista löytyä aina.
4. Hyödynnä tähteet eväinä tai seuraavan aterian lisäkkeenä tai aterian pohjana. Säästät vuoden aikana merkittävästi! (Työpaikkalounaan hinta vaihtelee 5-10 euron välillä ja työssäolopäivä on 220. Ts. maksat lounaista 1100-2200 €/vuosi, jos syöt joka päivä ulkona. Toisaalta jos kaikki rupeasivat raahaamaan eväitä kotoa menisivät raviontolat konkurssiin.)
5. a) Hyödynnä pakastinta aktiivisesti. Tiedä, mitä siellä pakastimessasi on. Noudata varstokirjanpidosta tuttua FIFO-periaatetta (first in first out).
5. b) Jos sinulla on pystypakastin. Lajittele raaka-aineet laatikoihin/koreihin. Pysyt paremmin selvillä mitä sinulla on siellä ja pystyt hallinnoimaan sitä FIFO:n keinoin. Laita viimeksi hankittu tuote laatikon takaosaan.
5. c) Pakasta vain sellaista, mitä oikeasti käytät myöhemmin.
6. Osta vain sellaista, mitä oikeasti käytät/syöt.
7. Ole tarkka. Katso kilohintaa.
8. Jos asut sellaisessa paikassa, että sinun on kohtuullisen helppo päästä metsään, hyödynnä sienet ja marjat. Saat samalla hyötyliikuntaa.
9. Jos käytät paljon hiilihapotettua vettä, osta SodaStream tai joku vastaava hiilihapotuslaite. Sen manuaalinen versio. Ne maksavat hapotuspullon ja hiilihappopatruunan kanssa n. 49 €. Jos haluat "limsoja" sinun ei tarvitse käyttää tarkoitukseen markkinoituja, valmistajan kalliita makusiirappeja, vaan osta esim. Brunnebyn mehuja ja laimenna ne hapotetulla vedellä. Hintaa litralle vettä tulee n. 0,16 €. Mehusta tehty hiilihappojuoma n. 0,20 €/litra. (Kuplaveteen riittää huomattavasti pienempi määrä mehua kuin veteen, sillä kuplat jotenkin avaavat mehun maun paremmin.)
 
Aseta tavoite
Motivoi itseäsi asettamalla tavoite. Päätä yhdessä perheenjäsentesi kanssa, mitä teette säästyneillä rahoilla (esim. matka, vararahasto tai asuntosijoittaminen. Kun pääset alkuun, huomaat että loppu sujuu kuin itsestään. Perimmiltään tässä kaikessa on kysymys siitä, miten saat vähemmällä enemmän.

Esimerkiksi asuntosijoittamisen ei tarvitse olla suurieleistä, sillä eri pankeilla on tarjolla asuntosijoitusrahastoja S-pankki, Ålandsbaken, FIM, joiden tuotto on suhteellisen hyvä. Pienin sijoitusumma vaihtelee 200 €:sta ylöspäin (S-ryhmän asiakasjäsenille tarkoitettu etu ja huomaa että FIM on osa S-konsernia).

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...