Perunarieska

Lomaviikko kuluu luultavasti leivonnan merkeissä. Maanantaina leivoin perunarieskaa. Kotikokin sivustolla on yksi ohje, jossa perunasoseeseen sekoitetaan muna, suola ja jauhot. Taikinaa sekoitetaan vain sen verran kun on välttämätöntä. Ehkä minun versioni ei olekaan rieska, sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan perunaleipä. Leipääni nimittäin tulee sitko. Otsikko on siis väärä. Siinä pitäisi luultavasti lukea perunaleipä. Hyvää tämä kuitenkin on, kannattaa kokeilla. Käytän tätä taikinaa usein myös pizzapohjana, kun teen välipalapizzaa. Taikinasta tulee mehevää.

Tämä ohje oikestaan sopisi myös tuon otsikon Herkkuja tähteistä alle.

Perunaleivän teen niin, että sekoitan perunasoseen jämään (siis n. 5 dl sosetta) litran kädenlämpöistä nestettä, lisään hiivan, suolaa, ruokaöljyä, vehnäjauhoja ja alustan taikinan. Annan kohota leivinliinan alla ja leivoin leivästä pieniä pullia, jotka kaulin hyvin ohueksi. 

Uunipeltille mahtuu 9 leipää. Kun leivät ovat kohonneet, pistelen niihin haarukalla reikiä ja paistan 225 C:n lämmössä n. 15-20 min. Leivät ovat parhaimmillaan tuoreena. Päälle voita ja rasvaista juustoa. Nam.


Ostoskorissa

 

Comments