Valio löysi joulun sanoman?

Kuvat Margit Mannila

Kun markkinointi yhdistää kansan, avaa silmät näkemään lähimmäisen. Sitä voinee sanoa joulun ihmeeksi? Tähän eivät ole kirkko eivätkä poliitikot pystyneet, eikä sosiaalitoimi eivätkä keräykset. Niin hupaisalta kun se näyttääkin, niin  markkinavoimat pystyivät. Valion pienellä ja suosiollisella avustuksella. 


Kokkausillat - oiva tapa markkinoida

Valio ja Martat järjestivät syksyllä kokkausiltoja, joihin Valio lahjoitti tarvikkeet ja Martat organisoivat kurssit. Segmenttinä, niin sarkastisesti ajattelen, kun on kuitenkin kysymys liikevoittoa tavoittelevasta yrityksestä, oli enemmänkin tarjota hyvinvoiville ruoanystäville mahdollisuus tutustua uutuustuotteisiin ja saada aikaa tästä positiivisena aaltona jakoja somessa ja sitä kautta myyntiä kasvamaan. Eikä siinä ole mitään väärää. Ei todellakaan.  Näinhän yrityksen pitää juuri toimia. Mikäs on oikeastaan parhainta ja eniten tunteisiin vetoavaa, kuin juurikin sissimarkkinointi. Sen lisäksi se on yritykselle edullista, joskus kokoaan maksutontakin (pl. palkkakustannukset), mutta merkitykseltään erittäin tärkeää ja luultavimmin tehokkainta, sillä onnistuessaan tällaisella on syvä kosketus yksilön  tunteisiin. Osallistujat eivät välttämättä edes käsitä olevansa sivuduunissa Valiolla. Sillä nykyaikana tärkeää on saada peukutuksia. Paljon peukutuksia. Peukutusaddikti janoaa niitä ja siinä sivussa (ilo)sanoma leviää ja kassakone kilahtaa mukavasti. Tuotantolaitoksen lisäksi kauppiaskin on tyytyväinen ja alkutuottaja.

Aina tarvitaan idea

Aina  tarvitaan idea, siitä seuraa yleensä sitten seuraava idea ja seuraava. Näistä kokkausilloistakin seurasi. Idea joulupöydästä. #yhdessäpöydässä (twitter) On hienoa,   että suuri yritys, lähtee mukaan tällaiseen, vaikkakin aluksi, niin väitän, kaupallisin aattein. 

Kuitenkin juuri tänä jouluna Valio auttoi meitä havahtumaan siihen mitä meillä on ihan siinä lähellä. Ehkä samassa rappukäytävässä, viereisen oven takana, on hän, joka ilahtuisi kovasti siitä, että saisi edes jouluna syödä vatsansa täyteen tai jutella pienen hetken jonkun kanssa.  Tai vain sen, että joku ylipäätään muistaisi jouluna. Toisi joulutortun ja mukillisen glögiä. Vaikkapa sitten sitä Valion purkittamaa. 

Vaikka kysymys on alunperin markkinointikampanjasta, on tämä kuitenkin erinomainen asia. Etenkin nyt kun Suomi täytti täydet 100. Tästä on mahdollisuus jälleen kerran tulla sellainen juttu, joka yhdistää meitä ja avaa sydämmemme näkemään lähelle. Pitämään huolta niistä, jotka eivät yksin pärjää, niistä joiden sydän itkee, kun ei ole ketään, jolle puhuisi. Joka sanoisi, että sinä selviät ja sinä olet tärkeä. Sillä sitä me kaikki janoamme, rakkautta. Nähdyksi tulemista.

Lähelle näkemisen vaikeus

On hyvä, että ystävät kokoontuvat yhteen ja perheet. Että isä ja äiti eivät riitele tai sammu kuusen juurelle, että poliisi ei tule kylään aaton myöhäisiä tunteina. On hyvä, että on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Se kaikki on onnellista ja hyvää. 

Mutta joskus siihen aivan lähelle on vaikea nähdä. Ei siksi että ei näkisi, mutta siksi että ryhtyy miettiään, onko se sopivaa. Siksi on helpompi antaa toisenlainen lahja. Vuohi Afrikkaan tai maksaa omatunto puhtaaksi jollakin muulla vastaavalla. En nyt tarkoita, että sekään olisi huono asia. Päin vastoin. Mutta meillä on lähellä niitä, jotka tarvitsisivat. Jotka saisivat elämänsä jaloilleen pienillä asioilla.

Mutta meillä  on tämä siunattu yksilöllisyys. Eihän se ole sopivaa sille naapurin "Sepolle" tai "Sipalle" viedä ruokakoria. Ettei vaan loukkaisi. Sehän on kuin huutomerkki, että epäilisi, että tuo se ei yksin selviä. 

Tunkeilevuuden huippua on, jos joku erehtyy kysymään, mitä sinulle kuuluu niin kuin ihan oikeasti, pärjäätkö, riittävätkö rahat? Oletko yksin? Kiusataanko sinua? Kuinka osaisin toimia niin, että sanoisin ne sanat, joita läheisen tai  lähimmäisen esimerkiksi työkaverin, opiskelijan, naapurin tai kaupan kassajonossa olevan mummon tai papan sydän  tarvitsisi juuri nyt. Että kykenisi kuulemaan ja kuuntelemaan.

Epäonnistuminen yksilön vika?

On hyvä, että meillä on Valio ja K-Kauppias, jotka auttavat meitä pitämään huolta lähimmäisistämme samalla kun tuottavat voittoa, sillä siihen eivät poliitikkojen teot ole riittäneet,  vaikka meiltä on otettu veroja siihen tarkoitukseen. 

Yhteiskunnassa meistä on yritetty ottaa viimeisimmät tehot irti, on unohettu, että kansalaiset eivät ole vain kuluerä vaan me olemme tuntevia ihmisiä omine pelkoinemme ja murheinemme. 

Yhteiskunta on irrottautunut kauas siitä sanomasta, jossa meitä kehoitetaan kohtelemaan lähimmäistä niin kuin itseämme, antamaan niille, jotka tarvitsevat apua. Yhteiskunta on ajautunut kauas siitä, mikä yhteisön tehtävä on kautta aikojen ollut. Antaa suojaa ja turvaa hetkinä, jolloin omat voimat ovat vähissä. Yhteiskunnassa ei anneta epäonnistujille. Epäonnistumisesta on tullut yksilön vika. Ei väliä vaikka työttömyys johtuisi siitä, että osakkeenomistajat haluavat lisää voittoa ja robotisaatio ja digitalisaatio ottavat otteen rutiineista, juuri niistä tehtävistä, joita se pieni ihminen on tehnyt.  Kulutusta on lisättävä ja hintoja nostettava, että tavoitteet täyttyvät.  Tässä kamppailee pieni ihminen. Etsien pientä valonsädettä ja toivoa, miksi kannattaa yrittää vielä tämän yhen kerran.

Kuluvanakaan vuonna en lähettänyt joulukortteja. Niihin ajattelemani varat kiinnitin muutamaan lahjakorttiin, jotka annoin lähelle.

Kun läheinen ystäväni kuuli ideasta, myös hän halusi osallistua. 

Omasta puolestani toivotan kaikkien blogieni lukijoille  

Hyvää ja muistorikasta Joulua 2017

ja 

Onnellista Vuotta 2018

 Perheyrittäjyys, Ostoskorissa ja Tädin eläintarhassa

Lähteet ja lukemisto

Jouluna ei kenenkään pitäisi jäädä yksin. #yhdessäpöydässä. Valio.  (17.12.2017).

Testiryhmä ihastui uusiin proteiinisuikaleihin: ”Tämähän on kuin kanaa!”. Ruokala. Ilta-Sanomat. (17.12.2017).  

Toisenlainen lahja. Kirkon Ulkomaanapu. (17.12.2017).

 Valion ja Marttojen kokkausillat täyttyivät hetkessä – nyt avataan ovet kotien joulupöytiin. (1.12.2017). Valio. (17.12.2017).