Skip to main content

Posts

Showing posts with the label joulu

Leipärullaset

    Kuvat Margit Mannila Aattona tein pitkästä aikaa leipärullia paahtoleivästä. Laitoin täytteeksi kylmäsavulohta siivun. Leipärullasta tuli tammen runko salaattiannokseen. Lehvästössä on purjoa, sellerinvartta erittäin ohuiksi leikattuna sekä salaattia.  Tonttujen lakit ovat paprikasta ja päät mozzarellapalleroista, jotka on halkaistu. Lisäsin vielä täytetyn kananmunan ja balsamicoa sekä oliiviöljyä. 

Joulun kakkuherkku

   Kuvat Margit Mannila Joulun kakkuherkku kuluvana vuonna oli suklaamousse-lakritsakakku. Kakussa ovat taatusti kalorit kohdallaan eikä joulupöytä muuta makeaa kaipaa. Lisäsin ohjeeseen ripauksen suolaa, chililastuja sekä valkopippuria.  Suklaata käytin 200 g tummaa suklaata, 200 g maitosuklaata, kermaa 4 dl. Todennäköisesti olisi voinut saada ihan hyvän tuloksen aikaan käyttämällä 100 g tummaa suklaata, 50 g maitosuklaata.   Annoksesta tuli kaksi kakkua. Toinen snadiin kakkuvuokaan ja toinen vuokaan, joka oli n. 15 cm halkaisijaltaan. Lisäksi loput moussesta löysi tiensä jälkiruokalaseihin ja pakkaseen. Uskallan väittää, että tämän kakun järkevä annospala on niin snadi, että kakusta riittää noin 20-30 henkilölle. Sittenkin on vielä suhteellisen tuhtia.  Alkuperäinen ohje: Ainekset (8–10 annosta) Pohja 100 g mantelijauhetta 1½ dl tomusokeria 1½ dl vehnäjauhoja ¾ dl kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta 3 munaa 200 g voita sulatettuna Kostutus ½ dl kirsi...

Joulun ruokahävikki haltuun

Kuvat Margit Mannila  Jostain syystä juhlapyhien aikana tulee hamstrattua kaikenlaista mukavaa kaappiin. Se lienee osa sitä rituaalia, jolla yritämme kulkea kohti sitä täydellistä joulua, jollainen ruoka- ja sisustuskuvineen  esiintyyn jokaisen itseään kunnioittavan lehden sivuilla. Mielikuva, jonka päässämme luomme, ohjaa meitä tekemään valintoja ja syömme silmillämme kaupassa niitä kaikkia upeita uutuuksia, joita ilman ei tämä joulu ole täydellinen, perinteitä unohtamatta. Ja niitä herkkujahan kaupoissa riittää, hyllymetreittäin. On ihana asia, että näin on. Meillä ei pääsääntöisesti ole pulaa mistään. TV avustaa suoltamalla sisuksistaan erilaisia kokkiohjelmia, kuinka saat ruokaa, joka räjäyttää tajunnan. Sitten koittaa arki. Itku pitkästä ilosta, kuten tämä vanha suomalainen sananlasku kuuluu. Tammikuussa, ne samat lehdet, julkaisevat laihdutusohjeista, kuinka joulukiloista on mahdollista päästä eroon. Kukaan ei ennen joulua pohdi sitä, miten voisi kohtullista...

Joulu on taas ja mitäs sitten syötiin

Kuvat Margit Mannila Sienisalaatin sienet ovat mökin lähimetsästä, sipuli omasta maasta ja samoin pinnalle ripoteltu persilja.  Aaton syömiset Riisipuuro. Sillä aloitimme päivän. Luumurahkasarvet ja Kentuckyn kakku olivat päivän makeat. Alan vähitellen oppia, että oikeasti ei tarvitse kaikkea yrittää syödä samalla aterialla.  Illan pääruoan aloitti salaatti voitaikinakuoressa. Vähän tylsää, mutta näillä mennään. Lisäksi sillejä paria eri sorttimenttia ja maksapateeta . Lohi ui pöytään vasta lähempänä vuodenvaihdetta. Sienisalaattia ja jyvänokkosnäkkäriä . Pihvi naudan sisäfileestä, perunalumi, höyrytettyjä porkkanoita ja paahdettuja juureksia. Hollandaise.  Minttu juustokakku suklaahippusilla, jossa pinnalla punaherukkaa antamassa hapokkuutta ja joulun väriä. Punaherukkasoseen päällä vielä kerros kermarahkaseosta, jossa hieman suklaata. Ja tietenkin hiukopaloina suklaata ja salmiakkia.

Minttu-suklaa juustokakku piparipohjalla

Kuvat Margit Mannila Tuli sitten kokeiltua minttuhyytelöä juustokakkuun. Lisäsin seokseen suklaarouhetta. Pohjana oli piparilevy. Seos oli aika makeaa, joten oli pakko keksiä miten saa hieman taitettua makeutta pois. Siispä keittämään punaherukkasosetta, johon en laittanut ollenkaan sokeria. Mielestäni idea toimi. Juniorilln se ei iskenyt. Tein juustokakun tämän noin 5 dl vetoisessa minivuoassa.

Valio löysi joulun sanoman?

Kuvat Margit Mannila Kun markkinointi yhdistää kansan, avaa silmät näkemään lähimmäisen. Sitä voinee sanoa joulun ihmeeksi? Tähän eivät ole kirkko eivätkä poliitikot pystyneet, eikä sosiaalitoimi eivätkä keräykset. Niin hupaisalta kun se näyttääkin, niin  markkinavoimat pystyivät. Valion pienellä ja suosiollisella avustuksella.  Kokkausillat - oiva tapa markkinoida Valio ja Martat järjestivät syksyllä kokkausiltoja, joihin Valio lahjoitti tarvikkeet ja Martat organisoivat kurssit. Segmenttinä, niin sarkastisesti ajattelen, kun on kuitenkin kysymys liikevoittoa tavoittelevasta yrityksestä, oli enemmänkin tarjota hyvinvoiville ruoanystäville mahdollisuus tutustua uutuustuotteisiin ja saada aikaa tästä positiivisena aaltona jakoja somessa ja sitä kautta myyntiä kasvamaan. Eikä siinä ole mitään väärää. Ei todellakaan.  Näinhän yrityksen pitää juuri toimia. Mikäs on oikeastaan parhainta ja eniten tunteisiin vetoavaa, kuin juurikin sissimarkkinointi. ...

Jouluinen salaattipeti ja pihvi

Kuva Margit Mannila Istahdimme Junnun kanssa ruokapöytään. Possu ulkofilee jouluisella salaattipedillä maistui. Minttu-suklaavaahto ei ollut oikein Junnun makuun. Yllättävää, vaikka nuorisohan yleensä rakastaa makeaa. Tarvitset  mozzarellaa  minikirsikkatomaatteja salaatia esim. jäävuori, cosmopolitan tms. kananmuna (keitetty) suippopaprikaa ja pihvin. Tee näin Ota pihvi hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Poista kalvot ja mausta se pippuri-öljy -seoksella. Keitä kananmunat ja laita jäähtymään. Huuhtele ja kuivaa kasvikset ja salaatti.  Pilko kasvikset ja asettele lautaselle. Koristele esim. persiljalla. Kananmunan päälle voit laittaa kastikkeeksi majoneesi-kurkkusalaattikastiketta.

Maksapatee Mysi Lahtisen tapaan

Kuvat Margit Mannila Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, joskus 1990-luvun alkuvuosina oli legendaarisen ruokatoimittaja Mysi Lahtisen maut plus-palsta. Keräsin ohjeet talteen ja esimerkiksi tämä maksapatee on yksi niistä ruoista, jota säännöllisesti teen joulupöytään ja joskus kun pateen himo iskee muutenkin. Erityisesti tietysti lämmittää mieltä, että Mysi Lahtisen juuret ovat Seinäjoella. Hyytelöity patee kuudelle 250 g jauhettua raavaanmaksaa 200 g possun jauhelihaa 100 g jauhettua tuoretta silavaa 2 sipulia 5 anjovisfileetä 3 rkl anjovislientä 1 dl kermaa 1 kananmuna 2 rkl konjakkia mustapippuria myllystä voita sipulien paistamiseen ja vuoan voitelemiseen (käytän tässä pekonia, joten en voitele vuokaa) Hyytelö pateen pinnalle  4 dl lihalientä 2 liivatelehteä 3 rkl sherryä Tee näin Kuori sipulit ja silppua ne. Paista sipulit raukeiksi ja jäähdytä. Hienonna anjovisfileet haarukalla. Sekoita kaikki ainekset  hyvin keskenään ja mausta seos ma...

Ruokalahjoja

Kuvat Margit Mannila Tänä jouluna ajattelin antaa lahjaksi mm.  jyvä-nokkosnäkkäriä . Herkullinen ja luultavasti myös aika terveellinen tarjottava. Sopii alustaksi mm. erilaisille tahnoille ja juustoille.   Lähteet Mannila, M. (2017). Jyvä-nokkosnäkkäri . Ostoskorissa. (12/2017).

Luumurahkasarvet

Kuvat Margit Mannila  Menneenä viikonloppuna vihdoin muistin ostaa nämä sarvimuotit Prismasta. Olin jo kassajonossa, kun äkkiä muistin, että taas ne unohtuvat jos en juuri nyt niitä käy hakemassa. Ostin myös MyllynParas torttutaikinalevyjä. Sarvimuottien takana olevassa ohjeessa oli, että kauli torttutaikinalevy ohueksi ja leikkaa se kolmeen osaan. Teen yleensä aina jotenkin vastoin ohjeita ja niin tälläkin kerralla. Leikkasin torttutaikinalevyn ensiksi kolmeen osaan pituussuunnassa (unohdin tietenkin ottaa kuvat), jolloin sain kolme kapeeaa ja pitkää suikaletta. Kaulitsin suikaleen pidemmäksi (käännä välillä, niin pysyy suorassa) ja rullasin kaitaleen sitten muotin päälle. Paistoin 225 C. n. 12-13 minuuttia. Anna leivonnaisten jäähtyä hyvin. Tee täyte esimerkiksi näin: Täyte 2 dl vispikermaa 1 prk rahkaa 1 prk luumusosetta Tee näin Vaahdota kerma, kun se on vaahdottunut viittä vaille valmiiksi lisää rahka ja vaahdota vielä hetki lisää luumuso...

Joulu 2015

  Joulu 2015  Joulu 2015 oli aika pelkistetty. Karsin todella, todella monta ruokalajia pois ja onnistuin tekemään hieman pienempiä määriä niitä ruokalajeja, joita sitten tein. Tämä joulu on ehkä enemmän juustojoulu.   Aattoaamu alkoi joulupuurolla. Sitä syötiin voisilmän ja kanelisokeri-sekoituksen kera. Jälkiruokana oli Junnun leipomia joulutorttuja. Junnu onkin toiminut joulutorttumestarina kuluvana vuonna.   Uunissa paistui pari pataleipää iltaa varten.  Jouluna 2015 oli aaton illallisella pippuripihvi ja sen seurana paholaisenkastike, en tarkoita nyt siis tomaattipohjaista kastiketta, vaan kastiketta, joka on muunnos hollandaisekastikkeesta . Perunoista tein perunalunta (= keitetyt perunat puristetaan siivilän läpi "lumeksi"). Lisänä oli lanttulaatikkoa, joka on Assarin joulun ykkönen Imellettyä perunalaatikkoa , jota tein lahjaksi naapurille ja samalla sitten tein omaan joulupöytään.  Sienisalaatti...

Filee Wellington with Christmas Angels

Aatonaaton ruokana oli Filee Wellington hieman jouluasuisena.  Aidossa Filee Wellingtonissa on sisällä naudan sisäfilee, mutta muutin hieman ohjetta omanlaisekseen. Käytin possun sisäfileetä ja koristelin pinnan ruisleipätaikinalla, josta otin piparkakkumuotilla pari enkeliä paistoksen pinnalle.  Ruisenkelien koristeena käytin murskattua chiliä. Marinoin fileen tilkassa oliiviöljyä. Olin lisännyt öljyyn hieman lime & chili maustesekoitusta ja korianteria. Annoin lihan maustua noin pari tuntia.  Sen ajan, mitä fileelle tekemäni voitaikina oli jääkaapissa. Tein nypityn voitaikinan, johon lisäsin purkin jogurttirahkaa.  Ks. perusohje esim. tästä . Kastikkeen tein punaviinipohjaisesta glögistä johon lisäsi klementiinejä. Keitin kastiketta kokoon chilin kanssa, maustoin suolalla ja lisäsin  klementiinit. Perunoiksi olisivat sopineet paremmin perunalumi tai pursotetut peruna tms. Tosin meni kyllä kokonais...

Porkkanalaatikko ilman riisiä

   Kuva MM Porkkanalaatikko on hyvää, va rsinkin ilman riisiä. Tarvitset 1 kg porkkanoita, vettä ja n. 1 tl suolaa 1.5 dl korppujauhoja 2.5 dl kermamaitoa suolaa 1-2 tl sokeria 2 kananmunaa 1/4 maustemittaa muskottipähkinää (käytän varovasti sillä porkkana todella korostaa muskotin makua) Tee näin valmistusaika: n. 2 t 0 min 1. Kuori ja paloittele porkkanat. 2. Keitä  paloitellut porkkanat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi pois, kun porkkanat on kypsiä. (Jos olet leipomassa esim. sämpylöitä, käytä porkkanoiden keitinvesi niihin!) 3. Soseuta porkkanat sauvasekoittimella. 4. Turvota korppujauhot kermamaidossa. Sekoita mausteet joukkoon. 5. Riko kananmuna. 6. Sekoita kaikki ainekset  keskenään. 7. Voitele uunivuoka ja jauhota se korppujauhoilla. 8. Kaada porkkanamassa vuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja muutama nokare voita. Kypsennä uunissa 175-200 C:n lämpötilassa  noin 60 min.

Joulu on jo ovella

Tein eilen perunarieskataikinasta perunasämpylöitä. Ajattelin nimittäin päästä vähän helpommalla nyt kun joulu on jo ihan ovella ja vähän joulun jälkeenkin. Näitä täyttämällä tähteeksi jääneellä salaatilla ja lihalla syntyy maukas ruoka.  Majoneesia ja mausteita maun mukaan. Ehkä joku haluaa väliin kananmunaa ja toinen jotakin muuta. Käteviä välipalaleipiä kulun jälkeen. Sopivat erityisen hyvin myös hampurilaissämpylöiksi. Pihvi vaan väliin ja muut sörsselit, niin siinä se on. Leivoin myös oliivileipää . Tein molemmista taikinoista myös pieniä vuokaleipiä. Tarkoituksenani on kehitellä niistä alkupalaa joulun ruokailuihin. Keskiviikolle on valmistumassa ruisleipätaikina . Aloitin sen eilen ja se näyttää pulpahtelevan jo todella mukavasti. Yleensä annan taikinan tekeytyä viikon ennen kuin leivoin sen. Nyt kävi kuitenkin niin, että unohdin perjantaina laittaa sen  tekytymään. Huomenna ovat vuorossa taatelikakku ja stollen (saksalainen joulupulla). Lisäks...

Tuttava takaa vuoden...

Tuttava takaa vuoden saapuvi vieraaksi... Pitäisiköhän sanoa, että en tunnista vuodentakaista vierasta. Se on kovin erilainen kuluvana vuonna. Sää on nimittäin vaihdellut. Alkuviikosta, kun käväisin ohikulkumatkalla, mökillä oli ripaus lunta. Näytti ihan mukavan jouluiselta. Tänään, kun sitten kävin vähän katselemassa paikkoja,  olikin sitten ihan vesikeli. Asteita taisi olla peräti + 6 C. Joulun hankintoja on tehty vähitellen.  Junnun lahjalista pitenee joka päivä. Toivon, että lapseni ymmärtävät, että kaikissa perheissä eivät lapset voi kirjoittaa pitkiä lahjalistoja. Emme mekään hanki kaikkia listalla olevia juttuja.  Kirjat ovat poikkeus. Jos joku toivoo kirjaa tai useampaa, niin sellaisen helposti hankin. Hmm...yritin opettaa asiaa käytännössä ja keräsimme tyttöjen kanssa ruokaa joulupussikeräykseen , joka on vaasalaisen Karin Toivolan ideoima tempaus. Tavoitteena on kerätä jotakin syötävää, joka sitten toimitetaan vähävaraisiin perheisiin. Tänään y...

Joulunajan tarjottavat 2015

Kuluva vuosi on vasta sen verran aluillaan, että vielä voi muistella vähän joulua. Menneenä vuonna tein jouluvalmisteluja aika rennolla kädellä, mutta runsaasti. Leivoin mm. perinteisen täytekakun, sillä sellaisen olen aina leiponut. Samoin tein englantilaisen hedelmäkakun, kentuctyn kakun ja texaspullaa. Takuulla sokeria ja rasvaa kaikissa näissä. Tietenkin sitten ruoan kanssa lisukkeita. Alkuroaksi kaloja, salaattia jne. Toivottavasti nyt tänä vuonna tajuan, että ei yhteen viikonloppuun tarvitse yrittää änkeä kaikkea. Joulu tulee ja menee on muutakin kuin ylensyömistä. Se on rauhoittumista, tunnelmaa ja yhdessäoloa. Se on käpertymistä sohvan nurkkaan hyvän kirjan kanssa. Yritän muistaa, että en valmistele mitään herkkua järjettömiä määriä varastoon enkä muutenkaan hanki liikaa kaikkea. Yritän muistaa, että teen aaton aterian niin kuin se olisi sellainen parempi sunnuntaiateria. Tarjolla siis sisäfilepihvit tämänkin vuoden jouluna. Niistä assarit eivät luovu. Pihv...

Joulukiireitä

Hmmm.... joulukiireeni ovat  alkaneet. Ehkä se on yksi tärkeä osa joulua ja sen salaperäistä tunnelmaa, että voi sanoa olevansa niin kiireinen. Omannäköisen joulun valmistaminen tuntuu olevan vaikeaa, kun työpaikan kahvipöydässä kaikki kertovat, mitä ovat valmistaneet tai valmistamassa jouluksi. Aika moni kauhistelee kun kuulee, että meillä ei ole kinkkua, rosollia (päätin jo n. kuusivuotiaana, että en syö sitä aikuisena. Inhosin sitä silloin ja suhteeni ei ole muuttunut siihen vuosien saatossa yhtään sen positiivisemmaksi.), lipeäkalaa tai kaikkia perinteisiä laatikoita. Olen päättänyt kuluvana jouluna tehdä vain kaiken välttämättömän. Siis sellaisen, "mitä ilman emme voi itse elää." TalousSanomissakin kirjoitetaan siitä, että jouluruokiin ei kannata tuhlata mielettömästi , vaan keskittyä laadukkaaseen ateriaan. " Taloussanomat kysyi kokki Kolmosena tunnetuksi tulleelta Jaakko Kolmoselta ja ravintola Murun keittiömestari Henri Alénilta parhaat vinkit ...