Skip to main content

Posts

Showing posts from January, 2018

Ruokaostoksilla tammikuussa 2018

Kuvat Margit Mannila Ruokaostoksilla tammikuussa 2018 Tammikuun ruokakustannuset olivat yhteensä 250, 63 €. Päivää kohden kulutus oli 8,08 €.  Ruokailijaa kohden, taloudessamme asuu kaksi henkilöä, tammikuun ruokakulut olivat 125,31 €. Jälleen kuitenkin käytännössä kävi niin, että useimpina päivinä meillä oli syömässä myös joku Junnun kavereista, joten jaan summan kolmella. Silloin  keskiarvokulutus on 83,54 €/henkilö.  Mitä söimme? Joulun jälkimainingeissa ruokaa tosiaan riittää.  Mitä söimme? Viikko 1 Maanantai 1.1.2018 Paahdettuja kasviksia, hasselbackan perunoita sekä pihvit.  Tiistai 2.1.2018 Jämäruokana pekoni-sipuli piirasta. Salaattia. Keskiviikko 3.1.2018 Karjalanpaisti, perunasose ja kasvikset. Jämäruokaa viikonlopulta. Torstai 4.1.2018 Karjalanpaisti, kasvikset ja  hasselbackan peruna. Perjantai 5.1.2018 Karjalanpaistia riittää vielä. Junnun kanssa ei olla mitään suursyömäreitä, joten isommasta erästä n...

Uuniperunat ja lohitäyte

Kuvat Margit Mannila Sunnuntain lounaalla  söimme uuniperunaa, jossa oli savulohitäyte ja jälkiruoaksi jääsitruunaa. Tosin juniori valitsi mieluummin jäätelön kinuskikastikkeella.  Uuniperunat valmistuvat näppärästi Tee näin Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pese tarvitsemasi määrä perunoita huolellisesti. Tee ristikkäisviilto perunoiden pintaan.  Kääri perunat sitten folioon. Joissakin ohjeissa ne neuvotaan kuivaamaan, mutta itse en kuivaa niitä, vaan jätän ne mahdollisimman kosteiksi. Laita perunat uunivuokaan ja paista ensin noin puoli tuntia, nosta sitten uunin lämpö 225 asteeseen ja paista vielä noin puoli tuntia lisää. Kokeile ovatko perunat pehmeitä. Esim. tikulla tai veitsenkärjellä. Täyte perunoihin 1 purkki smetanaa 1 purkki kermaviiliä   savulohta noin  250-300 g hieman valkopippuria hieman ruohosipulia tilliä  halutessasi sipulisilppua Tee näin Sekoita smetana ja kermaviili mausteiden kanssa.  Hi...

Jälkiruoka perjantain lounaalla

Kuva Margit Mannila Menneenä viikonloppuna tein jääsitruunoita ja  koska seosta jäi, täytin sillä sarvimuotit. Pienimuotoinen jälkiruoka piristi perjantaipäivää mukavasti. Lautaselle lusikalinen lemon guard-tahnaa, pieni pyöräytys lusikalla ja siihen päälle sopivasti yksi jäädyke. Koristeeksi keksinmuruja. 

Pakokaasujen päästömittaus

Kuvat Margit Mannila Oli taas vuosikatsastuksen aika. Auto meni läpi ja katsatusmies kehaisi, että on hyväkuntoinen Volvo. Pakokaasujen päästömittauksessa vanha (vm 1999) autoni sai seuraavanlaiset arvot Päästöt tyhjäkäynnillä  Mitattu/Sallittu  CO % 0/0.5 CO2 % 15.2  HC ppm 10/100 02 % 0.1/5 Lampda Päästöt kierroksilla   Mitattu/Sallittu  CO % 0/0.3 CO2 % 15.2  HC ppm 10/100 02 % 0.1/5 Lampda1.00/0.97-1.03 Trafi Ajoneuvoveron perusvero hiilidioksidipäästön mukaan 1.1.2017 - (24.1.2018). g/km €/365 pv g/km €/365 pv g/km €/365 pv g/km €/365 pv  

Iltapalasalaatti

  Kuvat Margit Mannila Tänään tuli sellainen salaattifiilis. Jäävuorisalaattia, suippopaprikaa, kurkkua, purjoa ja luumutomaattia. Ai niin ja juustoa reilu siivu. Kastikkeeksi balsamincoa.   Nopeaa, helppoa ja tervellistä.

Jääsitruunat

Kuvat Margit Mannila Jääsitruunat on helppo jälkiruoka. Siis jos pitää sitruunasta. Tätä ei kannata oikein muille tarjota kuin aidoille faneille. Tuli tehtyä hieman suurempi annos kerralla. On sitten, mistä ottaa. Tosin tällaisessa suuremmassa erässä en käytä ihan kaikkien hedelmien sisältöä. Siitä nimittäin tulee aika tujua. Ja sitruunoiden kohdalla kannattaa huomioida myös se, että eri yksilöiden happamuustaso vaihtelee aika paljon, joten kannattaa maistaa ennen kuin laittaa mehua liikaa.  Jos mehua jää paljon voit tehdä esimerkiksi sitruunapastaa tai pakastaa mehun vaikkapa rahkapurkissa ja käyttää ruoanvalmistuksessa myöhemmin.  Itse vähän varioin tuota ohjetta, kuten tapani on, mutta tuo perusohje siis oli lähtökohtana. Raastoin mm. limen- ja sitruunankuorta  snadisti. Laitoin hieman sitruunaöljyä ja hippusen mausteita. Niin ja tässäkin nuo kananmunakotelot toimivat mainona alustana. Sitruunat pysyvät pystyssä mainiosti ja tuohon päälle voi si...

Ladyt iltapalalla 2018

 Kuvat Margit Mannila Vuoden 2018 illallinen oli  jo järjestyksessä viides ladyjen iltapala. Ilmeisimmin on kysessä jo vahva mukava perinne.  Kiitos Ladyt, kun olette tekemässä muistoja. Toivotaan että tulevan vuoden iltapalaa voidaan viettääkin mökillä vaikkapa yökylässä. Ja kiitos aivan ylenpalttisesta muistamisesta. Otettaisiinko elämänohjeeksi Charles Gibsonin ajatus: "Lad y on nainen, joka aina ottaa huomioon muut eikä koskaan unohda itseään." Meillä taitaa olla tämän ajatuksen alkuosa hallussa, mutta tuon loppuosan kanssa meillä taitaa olla hieman opettelemista.   Alkupala Voitaikinasarvessa salaatti, jossa  savustettua lohta, katkarapua, mozzarellaa, tomaattia, paprikaa, punasipulia (mökillä kasvatettua), kurkkua, jäävuorisalaattia, purjoa ja koristeena paahdettua lehtikaalia . Pääruoka Lehtipihvi, kastike turkkilaisesta jogurtista, jossa murennettua paahdettua lehtikaalia ja valkopippuria, hasselbackan perunat mukaelma, paahdettuj...

Vuoden 2017 ruokakustannukset

Ruokakulut vuonna 2017 olivat yhteensä 4456,70 €. Kuukaudessa tämä tarkoittaa keskimäärin 371,40 € ja päivässä 12,21 €.  Ja kolmelle henkilölle jaettuna 1485,60€/henkilö/vuosi.  Taulukko 1. Ruokakustannukset 2017 Vuoden 2017 ruokakulut T ammikuu 2017 : 347.65 €; osuus vuoden 2017 kuluista 7,8 % Helmikuu 2017 : 229.99 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 5,2 % Maaliskuu 2017 : 306.57 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 6,9 % Huhtikuu 2017 : 371.10 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 8,3 % Toukokuu 2017 : 352.57 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 7,9 % Kesäkuu 2017 : 434.20 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 9,7 % Heinäkuu 2017 : 316.08 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 7,1 % Elokuu 2017 : 420.65 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 9,4 % Syyskuu 2017 : 373.33 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 8,4 % Lokakuu 2017 : 357.50 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 8,0 % Marraskuu 2017 : 305.89 € ; osuus vuoden 2017 kuluista 6,9 % Joulukuu 2017 : 641.17 € ; osuus vuoden 2017 kuluista...