Skip to main content

Posts

Showing posts with the label elämäonihanaa

Jälkiruokaa tammikuussa

Kuva Margit Mannila    Käydessäni Unkarissa koiranhakureissulla ostin muutamia paikallistuotteita. Aprikoosihillo oli yksi sellainen. Se on saamani tiedon mukaan oikein tyypillinen tarjottava.   Kokeilin sitä puhaherukkarahkapiirakan kanssa. Koristelin annoksen rahkakermalla, jossa oli lakkahilloa. Pinnalle manteleita ja yksi pipari. Herkullista.  

Juhlaviikot 2021

    Kuva Margit Mannila    Meidän perheemme juhlaviikot ovat alkaneet. Eilen juhlistimme syntymäpäivää.   Huhtikuussa tapahtuu/muistellaan - juniorista tuli täysi-ikäinen - väittelin vuonna 2006 7.4. - edesmenneen isäni syntymäpäivä - toiseksi nuorin täyttää vuosia  - keskimmäinen täyttää vuosia - kaksi hyvää ystävää täyttää vuosia - mökkikausi alkaa virallisesti  - epävirallisesti se on ollut menelillään koko vuoden  

Liettualainen rahkakakku

  Kuvat MM   Alkuperäinen ohje löytyy täältä .  Kuten tavallista teen aina ohjeeseen muutoksia. Niin tälläkin kerralla. Vähensin sokerin määrää reippaasti. Pohjaan laitoin vain ½ dl sokeria. Tumma sokeri oli loppu, joten käytin tavallista.  Täytteeseen lisäsin hieman yhden purkin pohjalla ollutta hunajaa ja sokeria laitoin tähänkin vain ½ dl. Vaniljasokeria laitoin yhden lusikallisen enemmän.  Sitten laitoin aivan pienen hippusen suolaa. Suola yleensä nostaa maut esille, mutta sitä ei todellakaan saa laittaa kuin muutama hippu. Ehkä jos ajattelee maustemittaa, niin noin 1/10 osa maustemitallista eli todella, todella vähän.  En laittanut päälle ylimääräistä suklaata, sillä tässä oli mielestäni jo rasvaprosentti kohdallaan. Hyvää oli silti. Teini tuhosi puolet kakusta heti kun se oli jäähtynyt syöntikuntoon.   Liettualainen rahkakakku Ainekset (20 palaa) 200 g voita tai margariinia 1½ dl sokeria ½ dl tummaa kaakaojauhetta 4½ dl vehnäjauhoja Täyte 500 g...