Skip to main content

Posts

Showing posts with the label voileipäkakku

Voileipäkakkuleivokset, osa V

Kuvat MM Kuluvana vuonna olen testannut ahkerasti erilaisia voileipäkakkujen koristeita ja täytteitä. Viimeisimpänä annoskoon voileipäkakku ja voileipäkakku 2-3 henkilölle. Luultavasti miesoletettu syö tuon kookkaammankin yksin. Käytin vuokana mascarpone-rasiaa ja erästä hieman pienempää juustorasiaa. Täytteenä käytin kasviksia. Koristeena merilevää, mozzarellaa ja tomaattia.

Voileipäkakku IV Charlotte Rosseaun tyyliin

Kuvat MM   Tulipas sitten kokeilua voileipäkakkua  Charlotte Rosseaun  tyyliin. Käytin vaaleaa paahtoleipää, josta leikkasin reunat pois.   Kaulitsin paahtoleivät ohuiksi ja laitoin täytteeksi sisään turkkilaista jogurttia, johon oli sekoitettu hieman tomaattipyrettä väriä antamaan sekä tietenkin mausteeksi vähän valkopippuria. Leikkasin leivänsiivusta neljä palaa. Ehkä olisi voinut leikata myös kuusi, mutta en oikein uskaltanut, sillä ne olisivat saattaneet olla liian lyhyitä ja kakku olisi voinut romahtaa.     Voileipäkakkuun (tämä on kooltaan pieni, mutta tuhti) meni lähes kaksi isoa pakettia paahtoleipää. Keskelle (vai pitäisikö sanoa varsinaiseen kakun kerroksiin) laitoin täytteeksi kanttarellia, Tammisen kinkkurouhetta ja sipulia. Seokseen lisäsin purkin piparjuurituorejuustoa.   Koristeena käytin kokonaisia kirsikkatomaatteja. Kokonaisia siksi, että ne säilyvät paremmin, kuin viipaleet.   Tästä kak...

Voileipäkakku II

  Kuvat MM   Tuli sitten tehtyä toinenkin voileipäkakku. Tein tämän vähän suurempaan vuokaan ja neljä kerrosta. Käytin kahta eri paahtoleipää. Toisessa oli siemeniä ja toinen oli ihan vaaleaa vehnäistä. Lisäksi vaihdoin salaatin rucolaan.    Tällaiseen suurempaan vuokaan näyttää menevän reilusti kaksi isoa pakkausta paahtista. Tämän kokeilin tehdä nyt niin, että en kostuttanut sitä millään ylimääräisellä, sillä täyte ja päällinen mehevöittää tätä ihan riittävästi.   Täytteeseen meni noin 6 dl turkkilaista jogurttia ja yksi chili-sulatejuusto. Päälle laitoin 600 g tuorejuustoa. Voin määrän pidin samana, mitä pienemmässä kakussa eli 250 g. Toimii paremmin ja kuorrute levittyy helpommin. Liika voi aiheuttaa pinnalle halkeilua, kun kakku on kylmässä. Voita täytyy kuitenkin olla, jotta kuorrute saa vähän ryhtiä ja tietenkin hyvää makua.      Ihan mahtava tehdä näitä pitkästä aikaa. Kivaa tarjottavaa. Päällisiä ja täytteitä vaihtamalla tulee...