Skip to main content

Posts

Showing posts with the label leivontapäiväkirja

Omenapiirakka oman puun omenoista

Kuvat MM  Omenapiirakka oman puutarhan omenoista on tärkeä rituaali. Teen aina hieman erilaisen ensimmäisen ja seuraavan sitten suosikkiohjeellani. Tarvitset 4-6 omenaa 1 sitruuna n. 50 g manteleita  1/2 tl pomeranssinkuorta 1/2 tl inkivääriä 1-2 tl vaniljasokeria  150 g voita n. ruokalusikallinen sokeria Hyppysellinen suolaa  4 dl vehnä- tai kaurahiutaleita  Tee näin 1. Huuhtele omenat ja lohko ne ja laita voideltuun uunivuokaan. 2. Pese sitruuna ja raasta hieman sen kuorta ja ripottele sitä omenoiden pinnalle. Sitten halkaise sitruuna ja purista siitä mehu omenoiden pinnalle.  3. Ripottele omenoiden päälle sokeri ja mausteet.  4. Rouhi manteleita hieman. Ne saavat jäädä suuriksi. Ripottele myös ne omenoiden päälle.  5. Laitoin omenoiden päälle 250 g poimimiani karpaloita. En ole aiemmin kokeillut. 6. Nypi voi, sokeri ja suola hiutaleiden kanssa ja laita seos piirakan päälle. 7. Paista 180 C lämmössä noin 45 min-1 h. 8. Tarjoile jog...

Päärynä-sinihomejuustopizza

Kuvat Margit Mannila  Luit ihan oikein otsikon. Koska ananaspizza herättää tunteita ja saa ihmiset jakautumaan kahteen leiriin a) puolesta b) vastaan,  niin mitä sitten käy, kun pizzaan laitetaan täytteeksi päärynää ja homejuustoa? Alkaako Italiassa sisällissota vai annetaanko tällaisen pizzan leipojalle pysyvä maahantulokielto? No sellaisen tein juuri ja myös söin. Hyvää oli. Muuten ihan normaalisti pizzapohja, jonka päälle tomaattkastike, mozzarellaa (laitoin niukasti,  koska homejuustoa tuli ihan passeli määrä). Päärynä halkaistaan pituussuunnassa ja siivutaan ohuiksi siivuiksi.  Siivut asetellaan pizzan päälle. Siivujen väliin tulee homejuusto. Yhdestä päärynästä tulee täyteen kahteen pizzaan. Hieman suolaa myllystä pinnalle ja paistetaan ja nautitaan.

Päärynäpiirakka

  Kuvat Margit Mannila          Päärynäpiirakkaan tavataan käyttää Suomessa säilykepäärynöitä. Tein tämän piiraan kuitenkin ihan tuoreista, vähän ylikypsistä päärynöistä. (Niistä tulee parasta piirakkaa.)     Tarvitset 4-6 päärynää. Kuori päärynät, halkaise pitkittäin ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi.   Taikina 100 g voita tai margariinia ½ dl sokeria (ohjeessa oli 1½ dl) 2 munaa 3 dl venhnäjauhoja 1 tl kanelia 1 tl leivinjauhetta    Päälle Päärynät, jotka on leikattu ohuiksi siivuiksi. Mascarponea ja Creme 1 tl kanelia n. ½ dl hunajaa   Lopuksi  Pinnalle mantelilastuja, voit myös halutessasi laittaa rusinoita. Paista 200 C lämmössä n. 35 min.       Tarjoa vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera. Myös maustamaton jogurtti sopii tämän kanssa.      

Lemon curd juustokakku

   Kuva MM   Alkuperäinen ohje löytyy täältä   Lemon curd juustokakku Ainekset (12 annosta) Pohja 150 g murokeksejä (kaurakeksit käy) 50 g voita (sulatettuna)    Juustokakkumassa 400 g tuorejuustoa (huoneenlämpöisenä) 100 g ranskankermaa ...

Pippuriprinssi

Kuvat MM       Sarvet olivat suosittua tarjottavaa joskus muinaisuudessa. Yleensä täytteenä oli juustoa ja päällekin ripoteltiin juustoa.   Prinssinakkien ajatuessa jääkaappiini perjantaina ostoksilla käynnin yhteydessä, päädyin lauantaina tekemään  sarvia. Koska jääkaapissani oli ennestään pippurituorejuustoa, päädyin yhdistämään nämä kaksi aineista. Syntyi pippuriprinssi, joka maistuu vallan mainiolta.   Nakit eivät ihan riittäneet, koska tapoihini kuuluu tehdä kerralla aina vähintään komppanialle. Loput sarvista saivat täytteeksi kanttarellia, jossa oli paistettua sipulia sekä pieni loraus kermaa. Pippurijuustoa riitti kanttarelleille ja se sopi myös niiden seuraan varsin mukavasti.    Pippuristen sarvien päällä raastoin myllystä ripauksen pippuria.    Sopiva ohje sarville löytyy esimerkiksi MyllynParas -sivustolta.   Ainekset noin 20 kpl annosta ...

Vaalea hapanjuurileipä

  Kuva MM       Vaalea hapanjuurileipä on tyypillistä Etelä-Euroopassa. Taikina saa tekeytyä viikon verran. Erinomaista leipää niin salaatin kuin juuston kanssa.   Menneenä viikonloppuna leivoin vaaleaa hapanjuurileipää ja uusi taikina odottelee minua kylmiössä.     Esimerkiksi Yhteishyvän sivustolla on ohjeet hapanjuuren tekemiseen. Vaalean leivän taikinan kohottamiseen käytetään yleensä joko hiivaa tai juurta. Juuren valmistaminen vaatii haikaa: ensimmäisiä leipiä pääset leipomaan noin viikon kuluttua. Samaa emojuurta voi kuitenkin käyttää viikkoja. Juuren maku myös vahvistuu ajan saatossa. Juuren valmistukseen soveltuu parhaiten jauhot, joissa on mukana viljan kuorta, kuten ruis-, hiivaleipä- tai täysjyväjauhot. Juuren valmistus on tarkkaa puuhaa, ja ainesten mittaamiseen tarvitset keittiövaa’an. Juuri tulee valmistusvaiheessa säilyttää lämpimässä, kuten kylmälaukussa tai jääkaapin päällä. Lämpö ei saa kuitenkaan nousta yli ...

Lampaankääpäpiirakka

Kuva MM      Lampaankääpä on erinomainen ruokasieni. Se sopii niin pihveiksi sellaisenaan tai raastettuna. Se sopii erinomaisesti myös piirakan täytteeseen.    Pohjataikinana käytin ihan tavallista suolaisen piirakkapohjan ohjetta Suolainen piirakkapohja 4 dl vehnäjauhoja 1 ripaus suolaa 150 g voita tai margariinia 1 kananmuna Nypi vehnäjahuhot, suo...

Pavlova

Kuvat MM Pavlova on marenkileivos. Sen täytteenä on yleensä tuoreita hedelmiä tai marjoja tai molempia. Lisäksi siinä on kermavaahtoa ja pohjalla ehkä jotakin hilloa. Tein Lemon curdia ja koska siihen käytetään kananmunasta vain keltuaiset, jäi valkuaisia runsaasti. Koska ruoka-aineksia en yleensä ole syytä heittää perusteettomasti roskiin, päätin tehdä Pavlovaa.       Ohje, jota olen käyttänyt on tällainen 4 valkuaista 2 ⅔ dl sokeria 1 tl valkoviinietikkaa ½ tl vaniljasokeria ⅔ rkl maissitärkkelystä   Uunin lämpiötila on n. 100 astetta. Marengit saavat olla siellä noin 1½-2 h. Jos lämpötila on kuumempi, alkavat marengit helposti ruskistua.   Kuivata marengeja, kunnes ne ovat päältä täysin kuivia, mutta sisältä ihanan pehmeitä ja tahmeita.     

Tulella paistettu

Kuvat MM Tulella on upea paistaa pizzaa!

Leivottu 101-vuotiaalle

Kuvat MM    Leivottu kakku 101-vuotiaalle hänen toiveestaan. Lisäksi vähän pullaa ja banaanipiirakkaa. Hyvää syntymäpäivää sinulle upea uskomaton nainen, joka olet edelleen terävä ja aikaasi seuraava!    

Vuohenjuusto -tomaattipiirakka

    https://www.hellapoliisi.fi/reseptit/suolaiset-piirakat/tomaatti-vuohenjuustopiiras/ Kuvat MM Hellapoliisin takuuvarma ohje. https://www.hellapoliisi.fi/reseptit/suolaiset-piirakat/tomaatti-vuohenjuustopiiras/ Kannattaa kokeilla.

Testikakku

Kuvat MM Tässä testikakussa tai pitäisikö sanoa harjoituskakussa käytin samoja elementtejä kuin edellisessä. Ensimmäinen koriste rakentui jäätelövohveliin. Laitoin sen sisään erilaisia kakunkoristeita.    Inkivääri-suklaakeksi toimi kakun reunoilla aitaelementtinä ja keksinmurut pääsivät kakun päälle.   Pieni vaahtosuukko halkaistiin kahtia ja sen päälle laitoin muutaman tähtikoristeen (valkosuklaata). Kukkien pursotuksen tein samalla tyllalla, vaihtaen vain voimaa, jolla massaa painoin pussista kakun pinnalle.   Kakun päällä olevien kukkien keskusta on sokeroiduista appelsiininkuorista ja kakun reunoilla olevat keskustat ovat perinteisiä kakkukoristeita.    Pursotinhommat onnistuvat kieltämättä hyvin sveitsiläisellä marengilla. Ja kakun koemaistajiksi päätyivät työkaverit. 2 vuotta uudessa työpaikassa ja 50 julkaistua kirjoitusta. Arjesta täytyy tehdä aina juhlaa.

Foccacia

Kuvat MM   Foccacia on italialainen leipä, jonka kuohkeus perustuu hitaaseen taikinan nousemiseen.   Itse teen foccacian usein lauantaisin, sillä se on mukavaa syötävää salaatin kanssa saunan jälkeen.   Tee taikina vuokaan, jossa voit myös paistaa leivän.   Tarvitset 2  ½ - 3 dl vettä pieni pala hiivaa (n. 1/5-osa normihiivapaketista) 1 ½ tl suolaa 1 rkl hunajaa  tai sokeria loraus oliiviöljyä (n. ½ dl) vehnäjauhoja (käytän ns. 00 -jauhoja, joista leivon myös pizzapohjan)    Taikina saa olla löysähköä, joten jauhoja menee noin 5-7 dl tähän määrään.    Paistolämpötila + 250 C   Tee näin Sulata hiiva ensiksi nesteseen. Sen jälkeen muut ainekset. Jätä taikina lepäämään, peitä muovilla ja pyyhkeellä. Vaivaa uudelleen ja laita se jääkaappiin vähintään tunniksi. Kun otat sen pois jääkaapista, vaivaa jälleen. Ja jätä kohoamaan. Anna taikinan kohota rauhassa vähintään tunti. Kaada päälle oliiviöljyä ja painele koloja...

Voikreemi ja marenkivoikreemi

 Kuvat MM   VOIKREEMI 200 g voita 4-5 dl tomusokeria 1 tl vaniljasokeria 1 rkl maitoa   Tee näin Ota 200 grammaa voita pehmenemään huoneenlämpöön.    Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Voi on valmista, kun sen selvästi vaalenee ja koostumus kuohkeentuu.   Lisää neljästä viiteen desilitraa tomusokeria vähän kerrallaan koko ajan vatkaten.   Kun olet lisännyt kaiken tomusokerin jatka vatkaamista usean minuutin ajan.   Lisää ruokalusikallinen kylmää maitoa ja jatka vielä vatkaamista.   Valmis voikreemi on kuohkeaa, vaaleaa, silkkistä eikä se maistu voilta.  Käytä voikreemiä kakkujen tai kuppikakkujen kuorrutteena tai kääretorttujen täytteenä.  Voit myös värjätä kreemiä. Lisää väri ihan loppuvaiheessa. Voit myös lisätä kreemiin makusi mukaan esimerkiksi kanelia, hunajaa, erilaisia aromeja, marjajauheita tai vaikka sitruunan kuorta.       MARENKI-VOIKREEMI 360 g voita 6 kananmunan valku...