Kuvat MM Tein tänään jälleen kerran kotijäätelöä. Kermaa oli vain 6 dl, joten viimeisestä tuli hieman pieni. Ainekset 6 dl kermaa 1 tölkki kondensoitua maitoa Hyppysellinen suolaa 1 rkl hunajaa Jäätelön mausteita maun mukaan. Itselläni näissä 1. Lakua, lakujauhetta ja lakukastiketta. 2. Vaahtokarkkeja, snören mansikkalakunauhaa, jelly -karkkeja, murokeksejä, joista morttelilla keksimurua ja kinuskikastiketta. 3. Dubai-suklaantäytettä (Lidl), suolainen kinuski -suklaa ja keksimurua. Tee näin 1. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. 2. Lisää kondensoitu maito, hunaja ja suola. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on tasaista. Mausteet 1. Pilko lakut ja laita kupin pohjalle 1/2 tl lakujauhetta. Pyörittele lakut jauheessa, jotta ne saavat kivan pinnan. Laita lakukastiketta ja lakua ja jäätelömassaa kerroksittain. Päällimmäiseksi lakua ja lakukastiketta. 2. Pilko karkit ja rouhi murokeksit morttelissa. Laitoin päällimäiseen kerrokseen kinuskikastiketta ja keksimur...
Täti vertailee hintoja ja pohtii ostoskoriin eksyneiden tavaroiden ja tuotteiden laatua. Mukana myös sentinvenyttäjän ruokaohjeita.(15.3.2013)