Skip to main content

Posts

Showing posts with the label puutarha

Arpajaisvoittona Kotipuutarha

Kuva Margit Mannila       Osallistuin paras juttu -äänestykseen ja voitin Kotipuutarha lehden. Lehdessä oli laaja artikkeli talviomenista sekä ohjeita tyrnin kasvatukseen.   Kotipuutarha on mielestäni yksi parhaista puutarhalehdistä.  

Valkosipulia omalta maalta

 Kuvat Margit Mannila Korjasin viikonloppuna valkosipulisadon mökin kasvimaalta. Aivan loistavia pikkuisia sipuleita. Tulevana keväänä täytyy olla liikkeellä hieman aikaisemmin ja istuttaa sipulit heti kun maa on sulanut. Maku on loistava. Sipulit tuoksuvat voimakkaasti valkosipulilta. Maku on vahva. Melkein polttava.

Puutarhatyökaluja

 Kuvat Margit Mannila Kävin sitten Lidlissä puutarhatyökaluostoksilla. Suurimmat oksasakset maksoivat 14.99, pienet oksasakset 9, 99, pensassakset 9,99 ja taittosaha 3,99. Työkalut on tehty Sveitsissä. Pienemmissä pensassaksissa ja puutarhasaksissa on teleskooppivarret. Samoin tuon suurimman vartta voi pidentää. Hintaa yhteensä 38,94 €.  Ensimmäisten käyttökertojen jälkeen olen ostokseeni erittäin tyytyväinen.

Mökkisalaatteja

Kuvat Margit Mannila  Kuluva kesä on ollut minulle salaattikesä. Kokeilin istuttaa pienelle kasvimaalleni useampaa eri salaattilajia. Aluksi näytti, kylmän kesän vuoksi, siltä ettei viljelykset onnistu kovin hyvin. Heinäkuun lopun sopivat sateet ja auringon lämpö pelastivat tilanteen, kunnes raju raekuuro sitten tuhosi osan viljelmistäni. Luonnosta saa myöskin salaattiaineksia. Nokkonen, horsma, voikukanlehdet jne. sopivat salaatteihin. Luonnonyrteillä on myös voimakkaita lääkinnällisiä vaikutuksia, joten niitä ei kannata käyttää ihan miten vain. En ole kovin hyvin perehtynyt siihen, mitä kaikkea syötäväksi sopivaa "roskaa" tonttini reunamilla kasvaa. Tämän kesän salaatteja ovat olleet mm. mansikkasalaatti Mökkisalaatissa on ollut myös retiisiä Mökkisalaatin perusversiossa on kurkkua ja tomaattia, salaattia ja yrttejä. Joskus tulevina kesinä voin toivottavasti laittaa salaattiin itse kasvattamani paprikat, kurkut ja tomaatit. Mökkisalaatti ...

Tilli

 Kuivattu tillillä. Näissä on huomattavasti voimakkaampi maku kuin kaupan mausteissa.

Hieman eroa hinnoissa

Kävin eilen jälleen puutarhatarvike ja -kasvi ostoksilla.  Ostin ensin luumupuun ja pari herukkapensasta. Valkoherukan ja viherherukan . (Valkoherukan hoito-ohjeet ; Viherherukan hoito-ohjeet ).  Kaupassa ollessani muistin, että kasvimaa tarvitsee sen kuitukankaan sinne pohjalle. Estää ehkä pikkuisen puun juuria tulemasta osingolle, kun sellaisen laittaa sinne pohjalle ja ennenkaikkea tuon tuoksuvadelman... Tosin niitä juurenpalasia en luultavasti saa ikinä pois tontiltani, vaan joudun taistelemaan tuoksuvadelman kanssa lopun elämääni. Siispä katselin kuitukankaan hintaa: paketti maksoi 89.90 €. Mielestäni hintaa oli enemmän kuin tuollaisesta on järkevää maksaa. Ajattelin jo mennä kirppikselle ostamaan pari vanhaa lakanaa. Sitten tuli mieleeni, että rakentamiseen liittyen on erilaisia suodatinkankaita. Auton nokka kohti ByggMaxia . Saman suuruinen palanen kuitukangasta maksoi 24.90 €.  Säästöä tuli  65 €. Samalla reissulla kävin sitten ostamassa Tig...

Myyrien torjunta puutarhassa

  Julkaisin tämän kirjoituksen alunperin Tädin eläintarhassa . Haju "Myös erilaiset hajukarkottimet saattavat tehota. Voimakkaan hajuiset sipulikasvit (esim. keisarinpikarililja), narsissit, valkosipuli ja savun haju karkottavat myyriä. Valkosipulin kynsiä voi myös liottaa kuumaan veteen ja kaataa liuos suojeltavan kasvin ympärille. Myös minkin tai muun petoeläimen lanta puun juurella saanee myyrät näkemään punaista. Kotikonstien lisäksi kaupoissa on saatavilla erilaisia torjunta-aineita ja hajukarkotteita." Lähde Puutarha.net ( Myyrien torjunta puutarhassa ) Siispä päätin kokeilla, onko tästä apua. Istutin narsesseja hedelmäpuiden ja tyrnipensaiden juurille. Siitä joko on apua tai sitten ei.