Skip to main content

Jääsitruunat


Kuvat Margit Mannila



Jääsitruunat on helppo jälkiruoka. Siis jos pitää sitruunasta. Tätä ei kannata oikein muille tarjota kuin aidoille faneille. Tuli tehtyä hieman suurempi annos kerralla. On sitten, mistä ottaa. Tosin tällaisessa suuremmassa erässä en käytä ihan kaikkien hedelmien sisältöä. Siitä nimittäin tulee aika tujua. Ja sitruunoiden kohdalla kannattaa huomioida myös se, että eri yksilöiden happamuustaso vaihtelee aika paljon, joten kannattaa maistaa ennen kuin laittaa mehua liikaa. 

Jos mehua jää paljon voit tehdä esimerkiksi sitruunapastaa tai pakastaa mehun vaikkapa rahkapurkissa ja käyttää ruoanvalmistuksessa myöhemmin. 

Itse vähän varioin tuota ohjetta, kuten tapani on, mutta tuo perusohje siis oli lähtökohtana.
Raastoin mm. limen- ja sitruunankuorta  snadisti. Laitoin hieman sitruunaöljyä ja hippusen mausteita.

Niin ja tässäkin nuo kananmunakotelot toimivat mainona alustana. Sitruunat pysyvät pystyssä mainiosti ja tuohon päälle voi sitten jäätymisen jälkeen laittaa muovipussin, niin eivät ylimääräiset maut tartu herkkuun, jos säilytät näitä vähän pidempään.




Ainekset
4 kpl sitruunaa

Täyte
 2 dl rahkaa
1 dl hunajaa
1 dl sitruunamehua - jos et tykkää ihan niin voimakkaasta, niin ½ dl saattaa riittää.
2 dl kermaa

Valmistusohje
 1
Pese sitruunat kuumalla vedellä. Leikkaa sitruunoista hatut pois. Leikkaa pohjista ohuet siivut, jotta ne pysyvät pystyssä. Koverra sitruunoiden hedelmäliha lusikalla tai greippiveitsellä siivilään. Valuta mehu kulhoon painelemalla hedelmälihaa lusikalla.

2
Sekoita rahka ja hunaja vispilällä tasaiseksi. Lisää sitruunamehu ja sekoita. Vaahdota kerma ja lisää se rahkaseokseen. Kaada seos vuokaan ja laita pakastimeen kovettumaan noin tunniksi. Sekoita täytettä pari kertaa jäätymisen aikana.

3
Täytä tai pursota koverretut kuoret kukkuroilleen jäätelöseoksella. Siirrä pakastimeen ja jäähdytä kunnes jäätelö on kiinteää, noin 6 tuntia. Nosta huurtuneet sitruunat pehmenemään vähän ennen tarjoilua.

Vinkki! Voit valmistaa sitruunoiden täytteen myös jäätelökoneessa. Kaada jäätelöseos koneeseen ja anna sen pyöriä kunnes seos alkaa kiinteytyä. Sitruunoiden tilalla voit käyttää myös appelsiineja. 


Jos sitruunapäivän tunnelmat kiinnostavat myös Tädin eläintarhasta löytyy kuva.

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...