Skip to main content

Posts

Showing posts with the label ladyt iltapalalla

Ladyjen iltapala siirtyy

Kuvat Margit Mannila Tammikuussa 2020 Ladyjen iltapala peruuntui selkävaivani takia ja nyt kuluvana vuonna se peruuntui koronan takia. Sentään yksi jälkipuinti oli mahdollinen maaliskuussa, kun selkäkipu oli hieman hellittänyt eikä korona ollut vielä ottanut kuristavaa otettaan. Ilmassa on vähäistä suurempaa harmitusta. Kovin mielellään sitä olisi jo rupatellut hyvässä seurassa yömyöhään. Aikaisemmat iltapalat ovat olleet Ihana ilta ja Ellen Svinhufudin kakku 2015. (26.1.2021).   Ihanat Ladyt iltapalalla . 2016. (26.1.2021). Iltapala yhdeksälle 2014. (26.1.2021).  Jälkipuinti Kekkosen tytär 2020 . (26.1.2021). Ladyt iltapalalla 2018 .  (26.1.2021).  Ladyt matkustavat Aasiaan. 2019. (26.1.2021). Ladyt napsivat nokkosia . 2017. (26.1.2021). 

Jälkipuinti Kekkosen tytär

Kuva Margit Mannila  Ladyt viihtyivät teatterissa ja jälkipuinnissa keskityttiin näytelmään Kekkosen tytär sekä muuhun olennaiseen. Ei pöllömpi ilta ollenkaan. Aloitimme salaatilla ja leivällä. Korkkasimme myös parsakauden. Jälkiruokaherkkuna oli jäätelöannos, jonka pointtina oli itse keitetty appelsiinisose, jossa oli hieman kardemummaa.  Koristeena oli muutama tyrni ja lisäherkkuina pipari sekä suklaata.  Maistui.  

Ladyt matkustavat Aasiaan

Kuvat Margit Mannila Kuluvan vuoden Ladyjen illallinen meni Aasia -teemalla. Alkupalan suhteen oikaisin. Ostin nimittäin kevätkääryleet valmiina ja fiteerasin ne vain omassa keittiössäni. Onnistuivat hyvin, olivat rapeita ja maukkaita. Lidlin rullia. Ovat myös Junnun suosikkeja. Kevätkääryleiden kanssa oli aasialaistyyppistä salaattia. Ei ihan oppien mukaan, mutta silleen snadisti silputtuna, etikalla maustettua ja hieman sienä ja chiliä, kuten asiaan kuuluu. Pääruokana nuudelikeitto, jossa oli broileria ja paljon kasviksia. Jälkiruokana Junnun suklaaöveri jälkiruoka, johon tein  happaman ja vaniljasokerilla (aidolla) maustetun kastikkeen punaherukasta. Punaherukkaa on ollut aikaisemminkin listalla. Jotenkin on vaan niin mun lempparini. Keitin oman puutarhan punaherukoita kasaan, puristin herukat siivilän läpi ja annoin kiehua edelleen.  Tuli aivan upean punainen ja rakenteinen kastike.  Ilta kului kuin siivillä. Kiitos jälleen ihanille Ladyille...

Ladyt mökillä 2018

Kuvat MM Ladyt kävivät tekemässä tupatarkastuksen. Vuosi sitten tuvassa oli multapenkki ja ruokailutilassa kasa lautoja.  Herkuttelimme tinjami-hunajamarinoidulla broilerin rintafileellä. Sen seurana oli aasialaistyyppistä salaattia, leipää ja juustoja. Jälkiruoaksi söimme oman maan mansikoilla maustettua juustokakkua. Sen pinnalla oli tujaus kaupasta hankittua hilloa ja mökin pihasta poimittuja vadelmia.   

Ladyt iltapalalla 2018

 Kuvat Margit Mannila Vuoden 2018 illallinen oli  jo järjestyksessä viides ladyjen iltapala. Ilmeisimmin on kysessä jo vahva mukava perinne.  Kiitos Ladyt, kun olette tekemässä muistoja. Toivotaan että tulevan vuoden iltapalaa voidaan viettääkin mökillä vaikkapa yökylässä. Ja kiitos aivan ylenpalttisesta muistamisesta. Otettaisiinko elämänohjeeksi Charles Gibsonin ajatus: "Lad y on nainen, joka aina ottaa huomioon muut eikä koskaan unohda itseään." Meillä taitaa olla tämän ajatuksen alkuosa hallussa, mutta tuon loppuosan kanssa meillä taitaa olla hieman opettelemista.   Alkupala Voitaikinasarvessa salaatti, jossa  savustettua lohta, katkarapua, mozzarellaa, tomaattia, paprikaa, punasipulia (mökillä kasvatettua), kurkkua, jäävuorisalaattia, purjoa ja koristeena paahdettua lehtikaalia . Pääruoka Lehtipihvi, kastike turkkilaisesta jogurtista, jossa murennettua paahdettua lehtikaalia ja valkopippuria, hasselbackan perunat mukaelma, paahdettuj...