Ruokaostoksilla heinäkuussa 2018

 Kuvat Margit Mannila


Kuvat Margit Mannila





Heinäkuussa 2018 varauduttiin Junnun rippijuhliin ja pidettiin yllä kahta jääkaappia. Toista mökillä ja toista kotona. Se nostaa aina kuluja tilapäisesti, sillä kahdessa kaapissa on perustarvikkeet ja sitten kun Junnu ei mieluusti ole mökillä, niin kaupungissa täytyy olla täysi varustus, että ruokaa on myös päivällä saatavilla.

Heinäkuussa oli myös vähän tavallista enemmän talkooväkeä ja vieraita.

Kokonaiskustannus heinäkuussa 2018 oli 360.29. Päivää kohden kulutus oli   11.62 €.  Ruokailijaa kohden, taloudessamme asuu vakituisesti kaksi henkilöä, heinäkuun ruokakulut olivat  180,15 €. Jälleen kuitenkin käytännössä kävi niin, että useimpina päivinä meillä oli syömässä myös joku Junnun kavereista, joten jaan summan jälleen kolmella ja lisäksi mökillä oli syömässä usein kaksi tai kolme henkilöä viikonloppuisin ja välillä viikollakin. Silloin  keskiarvokulutus on  120 €/henkilö, kun lasken että keskimäärin oli kolme ruokailijaa. 


Viikko 26
Sunnuntai 1.7.2018
Pasta, herkkusienikastike.


       
Viikko 27 
Maanantai 2.7.2018
Broileria. 

Tiistai 3.7.2018
Salaattia ja leipää.

Keskiviikko 4.7.2018
Pieni reissu lähi ympäristö.

Torstai 5.7.2018
Kasslerpihvit.

Perjantai 6.7.2018
Salaattia ja broileria.

Lauantai 7.7.2018
Salaattia ja broileria uusintana.

Sunnuntai 8.7.2018
Lohta ja salaattia sekä kananmunia.

Viikko 28

Maanantai  9.7.2018
Broileria. Junnu on lomalla, niin voin syödä broileria niin paljon kuin haluan.

Tiistai 10.7.2018
Sinappisilliä ja perunoita. Kesä!

Keskiviikko 11.7.2018
Pastaa ja jauhelihakastiketta. 

Torstai 12.7.2018
Eilisillä mentiin. 

Perjantai 13.7.2018
Lämpimät voileivät grillissä: väliin jauhelihaa, juustoa, tomaattia ja mausteita. Herkullista.

Lauantai 14.7.2018
Tomaatti-sipulisalaatti, leipä.

Sunnuntai 15.7.2018
Junnun tekemä sushi!



Viikko 29
Maanantai16.7.2018
Broileria ja salaattia

Tiistai 17.7.2018
Silliä ja uusiaperunoita

Keskiviikko 18.7.2018
Lounas syöty reissussa.


Torstai 19.7.2018
Jauhelihapihvit 


Perjantai 20.7.2018
Ladyt maalla. Broilerin rintafilee, salaatti, mansikkajuustokakku.

Lauantai 21.7.2018
Elistä jäi, joten sillä mentiin.

Sunnuntai 22.7.2018
Piparjuurilihaa ja leipää. 


Viikko 30

Maanantai 23.7.2018
Salaattia, makkaraa grillattuna. leipää ja juustoa.


Tiistai 24.7.2018
Salaattia, valkosipulileipää ja mansikkajuustokakkua. 


Keskiviikko 25.7.2018
Salaattia ja leipää. Yksinkertaisesti niin kuuma, että ajatus lämpimästä ruoasta ei houkuta yhtään. 

Torstai 26.7.2018
Yksin mökillä, sillä Junnu lähti riparille. Paistoin satsin broilereita, joita voin sitten syödä salaatin kanssa. Laiska kun olen.

Perjantai 27.7.2018
Broileria ja salaattia.

Lauantai 28.7.2018
Karjalanpaistia pitkästä aikaa.

Sunnuntai 29.7.2018
Karjalanpaistilla pärjättiin vielä tänäänkin. Visiitti Junnun luo leirille. 
Junnulle siten vähän "terveysruokaa" leiri-iltojen viihdykkeeksi.


Viikko 31
Maanantai 30.7.2018
Broikerinkoivet uunissa. Laitoin peltille sipulia, porkkanaa, perunoita. Sipulit ja perunat olivat omasta maasta. 

Tiistai 31.7.2018
Eilisillä mentiin. Kun puuhailee yksin voi syödä broileria juuri niin paljon kuin haluaa.

Comments