Silliä, tilliä ja sipulia


Kuva Margit Mannila

Molemmat mummoni olivat taitavia ruoanlaittajia. Vähäisistä aineksista loihdittiin herkkuja, joiden arvon oikeastaan ymmärtää vasta tänään kun on itse jo vähän varttuneempi.

Uudet perunat olivat aina odotettu tapaus myös maaseudulla. Muistan kun ensimmäiset uudet perunat poimittiin omasta maasta ja niistä tehtiin ruokaa. Yksi mieleeni jäänyt ruoka on uudet perunat, silli, tilli ja sipuli.

Sipulit kuullotetaan suhteellisen runsaassa voimäärässä ja kuullottamisen loppuvaiheessa lisätään noin puoli nipullista tilliä pilkottuna. Tilli laitetaan kattilaan, jossa se pyöräytetään sipulin kanssa sekaisin. Seos maistetaan suolalla ja valkopippurilla. Lisätään vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät ja sitten kiehautetaan. Tarjotaan keitettyjen uusien perunoiden ja sillin kera.








Comments