Skip to main content

Posts

Showing posts from October, 2026

Viinirypälehillo

Kuvat MM Kuluvana vuonna viinirypäleeni tuottivat ensimmäisen sadon, josta riitti muuhunkin kuin vain maisteluun. Sain ämpärillisen verran satoa. Tein elämäni ensimmäisen viinirypälehillon. Hillon pitää olla purkeissa kuukauden verran ennen kuin sitä voi käyttää. Se on näin tuoreena liian löysää. Kaikkia rypäleitä en halunnut hilloksi, joten otin viiden litran kattilan, jolla keittelin. Laitoin kattilaan vajaan kilon sokeria ja puristin kolmen sitruunan mehun joukkoon. Painelin rypäleitä hieman rikki. Annoin sen olla yön yli viileässä. Laitoin ainekset kiehumaan 1. En lisännyt vettä, vaikka ohjeissa käsketään laittamaan puoli litraa. Onneksi en laittanut, sillä olisin saanut järjettömän vesikeiton. Surautin sauvasekoittimella rypäleet tasaiseksi massaksi. Vaahdon kuorin pois ja samalla sain pyydystettyä siemeniäkin pois. Keitin purkit ja kannet. Nahkahanskojen päälle laitetut kertakäyttökäsineet estivät hanskojani kastumasta ja sotkeutuma...

Viinirypälepiirakka

Kuvat MM Minulle tuli ensimmäsitä kertaa puutarhassa kasvavista viiniköynnöksistä niin suuri sato, että pystyin tekemään niistä sekä viinirypälehilloa että käyttämään niintä leipomuksissa. Tein elämäni ensimmäisen viinirypälepiirakan. Käytin pohjaan Iltalehdessä ollutta ohjetta, jonka äiti on ruokatoimittaja Marian Barros. The New York Timesin luumutorttu Alkuperäinen vuoden 1983 resepti (8 annosta) 200 g sokeria (noin 2–2½ dl) 115 g voita 2 kananmunaa 120 g vehnäjauhoja (noin 1½–2 dl) 1 tl leivinjauhetta ripaus suolaa 12 kivetöntä luumua puolitettuina pinnalle sokeria, sitruunamehua ja kanelia maun mukaan Näin valmistat 1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. 2. Vaahdota sokeri ja pehmentynyt voi kulhossa. Lisää jauhot, leivinjauhe, suola ja munat. Sekoita hyvin. 3. Levitä taikina irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on 20–25 cm. Asettele puolikkaiksi halkaistut luumut taikinan päälle kuoripuoli ylöspäin. Ripottele pinnalle kevyesti sokeria ja sitruunamehua hedelmien mak...