Kuvat MM
Kuluvana vuonna viinirypäleeni tuottivat ensimmäisen sadon, josta riitti muuhunkin kuin vain maisteluun.
Sain ämpärillisen verran satoa.
Hillon pitää olla purkeissa kuukauden verran ennen kuin sitä voi käyttää. Se on näin tuoreena liian löysää.
Kaikkia rypäleitä en halunnut hilloksi, joten otin viiden litran kattilan, jolla keittelin.
Laitoin kattilaan vajaan kilon sokeria ja puristin kolmen sitruunan mehun joukkoon. Painelin rypäleitä hieman rikki. Annoin sen olla yön yli viileässä.
Laitoin ainekset kiehumaan 1.
En lisännyt vettä, vaikka ohjeissa käsketään laittamaan puoli litraa.
Onneksi en laittanut, sillä olisin saanut järjettömän vesikeiton.
Surautin sauvasekoittimella rypäleet tasaiseksi massaksi.
Vaahdon kuorin pois ja samalla sain pyydystettyä siemeniäkin pois.
Nahkahanskojen päälle laitetut kertakäyttökäsineet estivät hanskojani kastumasta ja sotkeutumasta hilloon.
Comments
Post a Comment