Vorschmack

Vorschmack on ruoka, jota voi tehdä hyvin erilaisista raaka-aineista. Siihen sopii tähteeksi jäänyt liha tai sitä varten voi ostaa sitä varten tarvikkeet. Se on alunperin itäeurooppalaiseen ja juutalaiseen ruokaperinteeseen kuuluva ruoka. Tuo juutalaisuuteen liittyvä viittaus minua hieman arveluttaa, sillä lihan ja kalan sekoittaminen samaan ruokaan kuulostaa enemmän itäeurooppalaiselta tavalta. Nyt on kohta pääsiäinen ja silloin on tapana laitta pöytä koreaksi. Ehkäpä sitten jotakin jää vähän ylikin ja vorschmackia voi sitten kokeilla pääsiäisen jämäruokana.

Tämä ohje on Kodin Kuvalehdestä 2/2011. En ole sitä vielä itsekään kokeillut, mutta laitan sen tähän odottamaan hetkeä, jolloin minulla on sopivat aineet varastossa.

500 g lampaan jauhelihaa
100 g sipulia
100 g anjovista
4 dl vettä
2-4 valkosipulinkynttä
2 rkl tomaattipyrettä
maun mukaan yrttisuolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Rusksita jauheliha kuorittujen ja lohkottujen sipulien kanssa
2. Laita ruskistettu liha ja sipulit monitoimikoneen kulhoon ja lisää sekaan anovis. Jauha seos tasaiseksi massaksi.
3. Siirrä seos kattilaan. Lisää sekaan vesi, kouritut ja puserretut valkospipulinkynnet, tomaattipyree sekä mausteet.
4. Keitä seosta miedolla lämmöllä pari tuntia. Valmis vorschmack ei ole vetistä!
5. Tarkista vielä maku.
6. Tarjoa uuniperunoiden, etikkaan säilöttyjen punajuurten ja salaatin kera.

Vorschmackin voi kypsentää myös uunissa. Silloin perusmassaa, voi lisätä raakaa kananmunaa.






Comments