Skip to main content

Ruokaostoksilla huhtikuussa 2016


Kuva Margit Mannila


Mitä söimme huhtikuussa? Kuukausi alkoi hyvin perinteisillä ruoilla. Kuukauden aikana ruokaan kului 367.49 € ja se tarkoittaa 12.14 €/päivä. Toukokuu on vielä pakastimen tyhjentämiskuukausi. Marjoja on jonkin verran jäljellä ja niitä on hyvä saada pois uusien tieltä.


Viikko14


Perjantai 1.4.2016
Työpaikalla koulutustilaisuus ja mahdollisuus syödä noutopöydästä. Neiti lentokoneeseen ja kohti Tukholmaa ja Juniorin kanssa illaksi sitten broileria ja riisiä.

Lauantai 2.4.2016
Mökkipäivä. Mökillä perunoita ja lihapullakastiketta. Illalla kotona eiliset tähteet. Iltapalana vielä vähän maustamatonta jogurttia ja viinirypäleitä.

Sunnuntai 3.4.2016
Lihapullien seuraksi spaghettia. Eväät maanantaille.

Viikko 15

Maanantai 4.4.2016
Makkaramaanantai. Grillausta partsilla.

Tiistai 5.4.2016
Perunoita ja jauhelihakastiketta. Eväät keskiviikolle.

Keskiviikko 6.4.2016
Leipäpäivä.

Torstai 7.4.2016
Porkkanakeittoa ja siitä eväät.

Perjantai 8.4.2016
Porkkanakeittoa.

Lauantai 9.4.2016
Mökillä paistoimme kassleria ja laitoimme päälle homejuustoa. Lisäksi ihanaa leipää.
Kotona söimme tortilloja.

Sunnuntai 10.4.2016
Täytettyjä herkkusieniä pekonikääreessä. Jälkiruokana porkkanakakkua sekä illalla juuri leivottuja porkkanasämpylöitä ja kermaista herkkusienikeittoa. Tästä eväät maanantaille.

Viikko 16

Maanantai 11.4.2016
Spaghettia ja jauhelihakastiketta. Lisämausteena paistettua pekonia ja herkkusieniä. Eväät tiistaille.

Tiistai 12.4.2016
Eilisellä mentiin.

Keskiviikko 13.4.2016
Jauhelihakeittoa.Eväät huomiselle.

Torstai 14.4.2016
Elisillä mentiin. Eväänä leipää.

Perjantai 15.4.2016
Makkaran grillausta junnun kanssa. Assari kävi ystäviensä kanssa syömässä.

Lauantai 16.4.2016
Tähdetarjotin.

Sunnuntai 17.4.2016
Pizzapäivä ja jälkiruokana jäätelöä. Huomiset eväät.

Viikko 17

Maanantai 18.4.2016
Parsakaalikeittoa. Eväät huomiselle.

Tiistai 19.4.2016
Riistakäristys ja riisi. Eväät huomiselle.

Keskiviikko 20.4.2016
Teimme riistakäristyksestä kebab-tyylisen aterian.

Torstai 21.4.2016
Burger King avataan Vaasaan. Pääsimme ennakkoon maistiaisille.

Perjantai 22.4.2016
Parsapäivä. Parsaa ja kylmäsavustettua lohta.

Lauantai 23.4.2016
Loimulohta.

Sunnuntai 24.4.2016
Loimulohta ja perunasosetta. Lämmitettiin eiliseltä jäänyt toinen filée uunissa. Lisäksi oli pihvit possun ulkofiléestä. Evääksi loimulohta, perunasossetta ja pari tankoa parsaa.

Viikko 18

Maanantai 25.4.2016
Libanonilainen lihapata. Valkosipuli, sipuli, korianteri, sitruuna -jogurttimarinadissa. Aivan mielettömän hyvää. Lisukkeena paahdettuja porkkanoita, perunoita ja punajuuria. Maistui. Tästä eväät huomiselle ja huominen ruokakin.

Tiistai 26.4.2016
Eilisillä mentiin. + Tortillaa.

Keskiviikko 27.4.2016
Tortillaa ja täytettä oli vielä jäljellä.

Torstai 28.4.2016
Spaghettia tomaatti-jauhelihakastikkeessa.

Perjantai 29.4.2016
Hernekettioa. Naapuri tarjosi aivan erinomaista vanhanajan hernekeittoa. Tein pannaria.

Lauantai 30.4.2016
Mökillä nakkeja ja leipää. Kotona pinattikeittoa, paahdettua  parsakaalia ja grillattua makkaraa.


Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...