Kuvat MM
Kesäkurpitsaleivät syntyivät vähän vahingossa. Nimittäin edelleen kasvimaalta pukkaa kesäkurpitsaa ja pukkaisi vielä lisää, mutta taitavat pakkasyöt tulla minun ja kurpitsoiden väliin.
Koska sosetta on tehty jo jäätävä määrä ja uunissa paistettuja täytettyjä kurpitsojakin on syöty jonkin verran, päätin kokeilla jotain muuta. Ensiksi ajattelin tehdä kasvispihvejä ja siksi raastoin kurpitsoja ja punasipulia. Siinä raastamisen aikana tuli mieleeni, että näistähän voisi tehdä lämpimiä leipiä ja laittaa kinkkusuikaleita joukkoon.
Tarvitset
6-8 kpl noin 500- 1000 g painoisia kurpitsoja
2-3 punasipulia
mausteita
Tee näin
- Poista kurpitsoista kanta ja leikkaa myös etuosasta pieni pala pois.
- Kuori punasipuli.
- Raasta kasvikset.
- Pannu kuumenemaan hellalle ja pieni nokare voita.
- Laita käyttämäsi mausteet voihin ja paahda niitä hetki. Itse käytin 1 mustemitta kurkumaa, valkopippuria, hieman chiliä, curry-mausteseosta, suolaa ja sitruunaruohoa. Lisää mausteita varovasti ja maista välillä. Kasvikset korostavat esim. chilin makua.
- Leikkaa vaalea leipä viipaleiksi tai käytä valmiiksi leikattua.
- Laita leivän päälle raastettua parmesaania tms. juustoa. Lisää kinkkusuikaleet, laita niiden päälle paistettu kurpitsa-sipuliseos ja vielä kaiken päälle raastettua juustoa.
- Uunin lämpötila 250 C paistoaika on noin 10-15 minuuttia. Tarkastele juuston väriä.
Tarjoa lisäksi salaattia tai syö sellaisenaan.
Comments
Post a Comment