Autosairaalassa


Tulihan taas aloitettua viikko käynnillä autosairaalassa. Onneksi reissu osoittautui ennakoitua edullisemmaksi.

Yleensä autoni huoltaja osuu jo puhelimessa oikeaan vaivaan. Tosin hänellä oli tälläkin kerralla kaksi vaihtoehtoa. Pahempi skenaario olisi vaatinut uuden paisuntasäiliön ja tämä halvempi jarrunesteen putken uusimisen. Selvisin vieläkin halvemmalla. Jarrunesteen putken klemmari oli löystynyt. Riitti kun sitä kiristettiin. Pyysin samalla, että huoltaja katsoisi kaikki klemmarit läpi ja vaihtaisi ruostuneet uusiin. Se tehtiin.
Hintaa lystille tuli 54 € + alv eli vajaa tunti duunia ja klemmarien hinta.

Täytyy sanoa, että on onni tuollainen huoltaja, joka tuntee juuri tämän automerkin ja osaa vähän ennakoida, mitä autolle pitää tehdä. Tosin yritän itsekin vähän arvuutella. Omistan korjausoppaan V70:lle (vm 2000-2007-autoni on 1999 rekisteröity, mutta malli lienee tuo 2000), jota yritän tavailla, jotta pysyisin vähän perässä autoni ruoansulatusjärjestelmän haasteista.

Ja olen oikein tyytyväinen, kun huoltaja, jälleen kerran, kehui autoni kuntoa.

Mainitussa Volvon korjausoppaassa neuvotaan mm. tarkistamaan parin tuhannen kilometrin (tai muutaman viikon) välein seuraavat asiat bensiinikäyttöisistä autoista:
  • moottoriöljyn määrä (pidän itse tarkastusvälinä kolmea tankkausta.  Siinä on ajokilometrejä noin 2000 tai vähän rapiat. Jos öljy vähenee, niin yhteys välittömästi huoltoon)
  • jäähdytysnesteen määrä (huolestu, jos sitä häviää)
  • tarkista jarrunesteen määrä (jos jarrunestettä häviää, kannattaa huolestua siitäkin)
  • tarkista ojaustehostinnesteen määrä (helpottaa kummasti ajoa, kun kaikki on kunnossa!)
  • pesunesteen määrä (tarkistan aina kun olen mielestäni käyttänyt suhteellisen paljon pyyhkijöitä ja pidän aina  kanisterin takakontissa, jossa on pesunestettä. Kesällä laimennettua ja talvella täyttä tavaraa. Huolehdi kansiterin täyttö, jotta vettä on aina saatavilla. Itselläni on autossa aina myös juomavettä. Se ei vie paljon tilaa takakontissa, mutta saattaa olla todella tärkeä juttu. Jos joudut esim. avaamaan konepeltin syystä tai toisesta, on näppärä pestä kädet, kun löytyy puhdasta vettä.)
  • rengaspaineet (itse tarkistan rengaspaineet kun käytän auton pesulla eli n. kerran kuukaudessa)
  • käy läpi tärkeimmät sähkölaitteet eli valot, pyyhkijät ja pesimet (Lähde: Volvo V70 Korjausopas. Määräaikaisuollot 1*3)
Tässä tulee sitten lisää vanhan naisen autonhuoltoniksejä.

Lisäisin listalle myös sen, että tarkkaile pyyhkijän sulkia ja satsaa niiden osalta laatuun. Vaihda heti, kun ne osoittavat vähänkin oireita "väsymisestä". Kun pyyhkijän sulat ovat kunnossa on ajoturvallisuuskin himpun verran parempi, kun ikkunasta näkee kunnolla ulos.

Toinen asia, jonka lisäisin listalle ovat nuo klemmarit. Yritä tarkkailla niitä sen verran, että jos niissä ilmenee ruostetta, niin vaihdata ne heti uusiin, sillä ne saattavat pettää kriittisessä tilanteessa. (Tästä on kantapään kautta saatu mukava opetus, josta onneksi selvittiin jäähdytysnesteen vaihdolla ja parilla klemmarilla. Jutun voit halutessasi lukea Tädin eläintarhassa-blogista)

Jutustele työpaikan kahvipöydässä (samanmerkkisen) auton omistajien kanssa ja kuulostele, missä he huollattavat autonsa. Kysele tuttavilta. Yritä löytää luottohuoltaja. Jos löydät sellaisen, kohtele häntä hyvin. Hän neuvoo ja auttaa mielellään, sillä yleensä hän tekee työtään täydestä sydämestään.

Neljänneksi, perehdy omaan automerkkiisi. Hanki korjausopas ja lueskele sitä. Seuraa netin keskustelupalstoja ja yritä edes vähän ymmärtää autosi sielunelämää.

Viidenneksi, tämä on mielestäni todella tärkeä-isäni painotti tätä ja opetti minua jo hyvin nuorena kiinnittämään huomiota tähän: opettele kuuntelemaan autosi käyntiääntä. Tyhjäkäynti keroo paljon. Sen tulee olla tasaista. Katso ettei pakoputki vuoda. Ajaessasi avaa välillä ikkuna ja kuuntele käykö auto tasaisesti. Ongelmat tunnistaa käyntiäänestä jo aika alkuvaihessa, sillä yleensä käyntiääneen tulee jotakin häiriötä. Pientä. Häiriö voi olla aluksi vähän satunnaista, mutta sitä on.

Kuudenneksi, kiinnitä huomiota poikkeamiin. Jos bensiininkulutus tuntuu kasvavan, jos auto "käyttäytyy" mielestäsi muuten oudosti.






Comments