Ruokaostoksilla maaliskuussa 2018



Maaliskuu 2018 alkoi vielä lomatunnelmissa ja ruokakustannukset olivat yhteensä  376,77 €. Jonkin verran taas täydensin varastoja. Ostin esim. makaroonia ja muutamia mausteita ja lihaa, juustoja yms.

Päivää kohden kulutus oli  12,15 €.  Ruokailijaa kohden, taloudessamme asuu kaksi henkilöä, helmi kuun ruokakulut olivat 188,38  €. Jälleen kuitenkin käytännössä kävi niin, että useimpina päivinä meillä oli syömässä myös joku Junnun kavereista, joten jaan summan kolmella. Silloin  keskiarvokulutus on 125,59 €/henkilö. 


Listalla siis tavalliseen tapaan päivän pääruoka. Maaliskuussa 2018 söimme näitä:


Viikko 9

Torstai 1.3.2018
Makaroonilaatikko. Tästä ruoka ainakin perjantaiksi ja ehkä lauantaiksikin.

Perjantai 2.3.2018
Makaroonilaatikkoa sekä kiinalaisessa menu.

Lauantai 3.3.2018
Makaroonilaatikkoa riitti vielä tällekin päivälle, mutta innostuin tekemään pitkästä aikaa lihapiirakoita. Olen tehnyt tällä ohjeella piirakat ensimmäisen kerran viime vuosituhannella eli syyskuussa vuonna 1998.

Sunnuntai 4.3.2018
Pulled pork ja uunissa paahdetut kasvikset. Ai niin ja pekoni-sipulipiirasta. Tosin olimme jo niin ähkyssä, että jälkimmäinen jäi evääksi.



Viikko 10

Maanantai 5.3.2018
Kasvikset ja pulled pork. Salaattia.


Tiistai 6.3.2018
Pekoni-sipulipiirasta.


Keskiviikko 7.3.2018
Eilisillä mentiin. On oikeasti aika haastavaa tehdä näin pienelle porukalle ruokaa. 

Torstai 8.3.2018
Pizzaa pakkasesta mukaan.

Perjantai 9.3.2018
Parsakaalikeittoa.

Lauantai 10.3.2018
Valkosipulikermaperunat ja pulled pork. 

Sunnuntai 11.3.2018
Eilisillä mentiin. Lisänä kreikkalainen salaatti. Tästä riittää vielä huomisellekin.



Viikko 11

Maanantai 12.3.2018
Viikonlopun tähteillä mennään alkuviikko. Tänään valkosipuliperunoita ja pulled pork.

Tiistai 13.3.2018
Parsakaalikeitto.

Keskiviikko 14.3.2018
Parsakaalikeitto.

Torstai 15.3.2018
Sitruunapasta. 

Perjantai 16.3.2018
Sitruunapastaa lämmiteltiin. 

Lauantai 17.3.2018
Junnu oli yökylässä, joten lämmittelin loput sitruunapassasta ja koska Junnun kaveri tuli yöksi, niin tein teineille pizzaa. Takuuvarma iltapala. 

Sunnuntai 18.3.2018
Mökkipäivä. Leipiä ja paljon teetä.


Viikko 12

Maanantai 19.3.2018
Pizzaa.

Tiistai 20.3.2018
Juustoleipä.

Keskiviikko 21.3.2018
Pizzaa edelleen. 

Torstai 22.3.2018
Salaatti: nuudeleita, maissia, kalaa, purjoa, raejuustoa, nokkosta, sitruunanmehua, krutonkeja...

Perjantai 23.3.2018
Salaattia riitti vielä tänäänkin.

Lauantai 24.3.2018
Lohisalaatti

Sunnuntai 25.3.2018
Lohileivät.


Viikko 13

Maanantai  26.3.2018
Lohisalaatti. 

Tiistai  27.3.2018
Lämmin kasvissalaatti. 

Keskiviikko 28.3.2018
Salaatti.

Torstai 29.3.2018
Pizzaa omasta pakkasesta. 

Perjantai 30.3.2018
Broileria uunissa. Salaattia ja leipää. 

Lauantai 31.3.2018
Mökkipäivä. Eväänä broilerilla täytettyjä leipiä, hedlemiä ja muuta pientä. Kotona munia ja pekonia. Junnu yökylässä, joten ei niin välilä mitä syö. 

Comments