Ruokaostoksilla maaliskuu 2021

 


 

Kuvat Margit Mannila

 

Maaliskuun ruokaostokset kevensivät kukkaroa yhteensä  446,73 €:lla.  Kahta ruokailijaa kohden se tekee 223,36 €. Olen kuitenkin viettänyt hyvin paljon maalla ja siellä on sitten ollut toinen jääkaappi täydessä tällingissä. Sen huomaa aina, että kyllä kahdessa paikassa asuminen lisää ruokakuluja, sillä perustarvikkeet täytyy löytyä molemmista paikoista. Päivää kohden kulut olivat 14,41 €. Onneksi kuitenkin varastoja on taas täydennetty ja summassa on mukana pari ruokakassia tarvitsevalle. Lähinnä kuivaelintarvikkeita.

Maaliskuu osoittautui oikein varsinaiseksi broilerikuukaudeksi. Laitoin eri tavalla broileria. Milloin paahtoleivän välissä ja milloin pannulla. Mukava tuttavuus oli ruokakaura. Lisäksi kokeilin ohraa ja vehnää. Erinomaista. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

 

  1. Helppo rahkapiiras osoittautui hyväksi ohjeeksi. Kyseinen ohje auttaa tyhjentämään pakkasta menneen kesän marjaherkuista.
  2. Punajuuri-suklaasämpylät  maistuvat varmasti. Niitä syö mielihyvin ihan sellaisenaan. Eivät tarvitse mitään lisukkeita seurakseen.
  3. Pasta itse tehtynä on myös erittäin herkullista. Lasagnelevyjen tekeminen itse on ehdottomasti vaivan arvoista.
  4. Tonnikala-makaroonilaatiko on herkkua. Sekaan paketti salaattijuustoa tai aitoa fetaa ja purkki tomaattimurskaa sekä tippa sitruunaa antaa ainekset maistuvaan laatikkoon.
  5. Italialainen kastikepohja antaa mahdollisuuden monenlaiseen. Kannattaa keittää siis isompi satsi kerralla.
  6. Perunasose ja lohi. Ihanaa!
  7. Ja jälkiruokana marjaisat piirakat. Nyt on hyvä tehdä pakkaseen tilaa tulevan satokauden antimille.
  8. Suppilokeitto! Metsäsienistä yksi parhaimmista on suppilovahvero.  

Comments