Kuva MM
Kotiliedessä on klassikon ohje. Tällä reseptillä tulee ihan älyttömän hyvä vorschmack. Sanotaan, että marsalkka Mannerheim rakasti tätä ruokaa. Mannerheim nautti vorschmackin Savoyssa.
Perinteisesti ruoka tarjotaan perunoiden kanssa. Itse tein seuraksi punajuuri-vuohenjuustopiiraan, joka sekin maistui erinomaiselta. Kurkku kuuluu ehdottomasti mukaan. Kuvan annoksessa sitä ei ole.
Ravintola Kosmoksen vorschmack – alkuperäinen ohje
Tarvitset:
Iso pakillinen lihaa (10-12 kg) – roippeita, nautaa, lammasta
7-9 sipulia
2 dl valkosipulia
6-7 rasvasilliä
Lisäksi
1 plo punaviiniä
1 dl salviaa
1/2 purkkia tomaattipyrettä
lihojen haudutusliemi
vettä tarpeen mukaan
Tee näin:
- Kypsennä lihakuutiot 140 asteisessa uunissa kypsiksi noin 1,5 tuntia. Älä heitä lihojen haudutuslientä pois. Aja jäähtyneet lihakuutiot lihamyllyn läpi tai murskaa ne sauvasekoittimella.
- Kuullota kuutioituja sipuleita ja valkosipuleita voissa miedolla lämmöllä. Sipulit saavat hieman ruskistua, mutta eivät käristyä. Aja rasvasillifileet ja kuullotetut sipulit lihamyllyn läpi tai murskaa ne sauvasekoittimella.
- Laita lihat ja sipuli-silliseos suureen kattilaan. Lisää joukkoon lihojen haudutusliemi, punaviini, salvia ja tomaattipyree. Jos nestettä on vähän, voit lisätä joukkoon vettä. Hauduta vorschmackia yön yli vähintään 12 tuntia miedolla lämmöllä. Jos vorschmack kuivuu haudutuksen aikana, lisää pieni määrä vettä. Tarkista lopuksi suola ja lisää tarvittaessa.
- Tarjoile perunamuusin, suolakurkun, punajuuren ja smetanan kanssa.
Vinkki! Vorschmackia kannattaa tehdä kerralla isompi määrä, sillä silloin lopputuloksesta tulee paremman makuinen. Jos herkkua jää yli, sen voi pakastaa pieniin annoseriin tai umpioida lasipurkkeihin.
Marsalkan ruokatottumuksista on kirjoitettu paljon. Linkistä löytyy Maaseudun Tulevaisuuden kirjoitus.
Comments
Post a Comment