Skip to main content

Pippuriprinssi

Kuvat MM  
 
 
Sarvet olivat suosittua tarjottavaa joskus muinaisuudessa. Yleensä täytteenä oli juustoa ja päällekin ripoteltiin juustoa.
 
Prinssinakkien ajatuessa jääkaappiini perjantaina ostoksilla käynnin yhteydessä, päädyin lauantaina tekemään  sarvia. Koska jääkaapissani oli ennestään pippurituorejuustoa, päädyin yhdistämään nämä kaksi aineista. Syntyi pippuriprinssi, joka maistuu vallan mainiolta.
 
Nakit eivät ihan riittäneet, koska tapoihini kuuluu tehdä kerralla aina vähintään komppanialle. Loput sarvista saivat täytteeksi kanttarellia, jossa oli paistettua sipulia sekä pieni loraus kermaa.
Pippurijuustoa riitti kanttarelleille ja se sopi myös niiden seuraan varsin mukavasti. 
 
Pippuristen sarvien päällä raastoin myllystä ripauksen pippuria. 
 
Sopiva ohje sarville löytyy esimerkiksi MyllynParas -sivustolta.
 

Ainekset noin 20 kpl annosta

7½ dl Myllyn Paras Hiivaleipävehnäjauhoja (tai vehnäjauhoja ja  2 dl ohrajauhoja)
1 tl suolaa
200 g voita tai margariinia
2½ dl maitoa
50 g hiivaa
200 g juustoraastetta
 
Voiteluun:
munaa
 
Koristeluun:
juustoraastetta ja (unikonsiemeniä)

Ohje

  1. Sekoita vehnäjauhot ja suola keskenään. Nypi rasva jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Murenna hiiva kädenlämpöisen maidon joukkoon. Lisää maitoseos yhdellä kertaa jauhoihin ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  2. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja kaaviloi taikinasta kaksi noin 30 cm:ä halkaisijaltaan olevaa ympyräistä taikinapohjaa. Leikkaa ne taikinapyörällä kumpikin kymmeneen sektoriin, jolloin saat kolmioita. Jaa juustoraaste kolmioille, kierrä ne rullalle ja muotoile sarviksi.
  3. Anna sarvien kohota liinan alla. Voitele sarvet munalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta ja halutessasi unikonsiemeniä. Paista 225-asteessa n. 15 minuuttia.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras
 

 

 

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...