Skip to main content

Lemon curd juustokakku

 

 Kuva MM

 

Alkuperäinen ohje löytyy täältä 

Lemon curd juustokakku

Ainekset (12 annosta)

Pohja
150 g murokeksejä (kaurakeksit käy)
50 g voita (sulatettuna) 
 
Juustokakkumassa
400 g tuorejuustoa (huoneenlämpöisenä)
100 g ranskankermaa
1 rkl perunajauhoja (tai maizenaa)
2 dl hienoa sokeria
2 kananmunaa
1 keltuainen
1 rkl sitruunamehua
150 g lemon curdia

Tee näin:

  1. Vuoraa 20x20 cm vuoka leivinpaperilla (vaihtoehtoisesti 26cm pyöreä irtopohjavuoka). Me leikkasimme kaksi suorakulmion mallista palaa, kiinnitimme ne voilla vuokaan ja toisiinsa ”ristiin” ja hieman reunojen yli, jotta saimme vuoan vuorattua tasaisesti ja valmiin juustokakun pois vuoasta. Esilämmitä uuni samalla 225 asteeseen.
  2. Murskaa keksit pieneksi muruksi, lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita huolellisesti sekaisin. Painele sitten lusikan avulla keksimuru vuoan pohjalle. Siirrä kylmään.
  3. Mittaa kulhoon tuorejuusto, ranskankerma, perunajauho ja sokeri. Sekoita muutama minuutti sähkövatkaimella (tai yleiskoneessa) tasaiseksi, käy nuolijalla reunat läpi ja sekoita vielä hetki.
  4. Lisää kananmunat ja keltuainen yksi kerrallaan tuorejuustomassan joukkoon koko aika vatkaten. Lisää viimeisenä joukkoon sitruunamehu, vatkaa se joukkoon ja kaada sitten valmis juustokakkuseos vuokaan keksipohjan päälle. Lusikoi juustokakkuseoksen pinnalle lemon curdia _varovaisesti_ (jos se on jämäkkää, lämmitä sitä ensin hetki mikrossa) ja muodosta marmorimaiset kuviot vetämällä hammastikkua/veistä curdin läpi.
  5. Paista juustokakkua ensin 5 minuuttia 225 asteessa, ja sen jälkeen pudota lämpötila n.135 asteeseen 30-40 minuutin ajaksi. Valmis juustokakku on kiinteähkö reunoilta, mutta hyllyy vielä keskeltä vähän. Jätä juustokakku paiston jälkeen raolla olevaan uuniin 5-10 minuutiksi ja siirrä sitten huoneenlämpöön, kunnes se ei enää ole kuuma. Peitä jäähtynyt juustokakku kelmulla/foliolla ja siirrä jääkaappiin seuraavaan päivään.
  6. Leikkaa haluamasi kokoisiin paloihin ja nauti!

Valmis juustokakku säilyy viileässä 3-4 päivää.

 

Sitruuna(mutakakun) ohjeita muualla

Kotiliedessä oleva Suklaapossun ohje on testattu 1/2025. Hyvä ohje. Tein ohjeella myös appelsiinimutakakun. En kuitenkaan tehnyt orange curdia, vaan käytin appelsiinimehua sekä aromia.


Suklaapossun ohje on seuraava (ja tällä ohjeella siis tein myös appelsiinimutakakun).

Sitruunamutakakku

noin 18-20 cm vuokaan 

Aineet:

1 sitruunan kuori hienoksi raastettuna

0.5 dl sitruunan mehua

150 g voita

2.75 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria TAI 0.5 tl vaniljajauhetta

2 munaa

0.25 tl suolaa

2.5 dl vehnäjauhoja

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Sulata voi mikron kestävässä kulhossa. Pese sitruunan kuori hyvin esimerkiksi juuriharjalla. Raasta uloin, keltainen osa kuoresta hienoksi raasteeksi.

Sulata voi mikrossa ja jätä sivuun jäähtymään. Mittaa kulhoon sitruunan kuori, sitruunan mehu, sokerit, vaniljajauhe, munat ja suola. Sekoita kunnolla sekaisin. Sekoita joukkoon voi. Lisää joukkoon vielä vehnäjauhot ja sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään.

Vuoraa halkaisijaltaan noin 20 cm irtopohjainen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat vuokapraylla. Voit tarvittaessa vuorata myös vuoan reunat leivinpaperilla.

Paista 170 asteessa toiseksi alimmalla tasolla noin 25 minuuttia, kunnes mutakakku on keskeltä juuri ja juuri hyytynyt. Anna kakun jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja nosta lopuksi vielä jääkaappiin. Koostumus kiinteytyy ja maut tasaantuvat jäähtymisen aikana. Ja eikun herkuttelemaan!

Vinkki:

* Sitruunoissa on eroja, joten myös kakun maku saattaa olla eri kerroilla hieman erilainen.

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...