Skip to main content

Kesäkurpitsaa sienitäytteellä

 

Kuva Margit Mannila

 

Innostuin käyttämään loput kesäkurpitsat menneenä viikonloppuna sienien kera.  

 

Tarvitset

Kesäkurpitsoita

Sieniä (minulla oli herkkutatteja) noin 1 litra

2--3 sipulia 

Tomaattipestoa pieni purkki. 

2 pussia Mozzarellajuustoa (mikä muu tahansa käy) 

valkopippuria

suolaa

muita mausteita makusi mukaan 

 

Tee näin

  1. Halkaise kesäpurpitsat pituussuunnassa. Poista niistä siemenet ja laita voideltuun vuokaan.  Halutessasi voit ripotella niiden päälle merisuolaa, jonka otat pois ennen täyttämistä. Suola imee ylimääräisen nesteen kurpitsoista.
  2. Kuori sipulit ja pilko puhdistetut sienet. Kuullota sipulit paistinpannulla ja lisää joukkoon sienet. Paista, kunnes sienistä on kaikki neste haihtunut.
  3. Mausta sienet suolalla, valkopippurilla ja muulla haluamallasi mausteella. Esimerkiksi curry tai sitruunaruoho sopivat. 
  4. Laita pestoa kurpitsojen pinnalle.
  5. Viipaloi juusto tai jos käytät juustoraastetta tai siivuja, laita se seuraavaksi.
  6. Täyte juuston päälle.
  7. Laita paistos uuniin 180 C ja anna olla noin 1 h- 1½ tuntia, kurpitsojen koosta riippuen. Tykkään itse kun kurpitsa on vähän ylikypsää.
  8. Tarjoile (valkosipuli)leivän ja salaatin kera.

Valkosipulileipä on erityisen hyvää tämän ruoan kanssa. 

 

En laita nestettä erikseen vuokaan, sillä kurpitsoista irtoaa tarpeeksi nestettä. 

 

 

 

 

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...