Kalakukko

Kalakukko on yksi sellainen leipomus, jota olen ajatellut jo jonkin aikaa tekeväni. Se on jäänyt kuitenkin ajatuksen tasolle, kunnes eilen postiluukusta kolahti lähikaupan mainos ja siellä oli sian lapa 2.99 €/kg ja muikut tarjolla hintaan 4.95 €/kg. Kukko tuli taas mieleeni ja päätin että nyt tai ei koskaan toteutan tämän ruoan. Sain buuauksia nuorisolta, mutta naapuri lupasi tulla maistiaisille. Hän sanoi, että ei ole koskaan maistanut kalakukkoa.  Siispä kauppaan ja ostamaan tarvikkeet. Kalakukkokaan ei ole mitään pikaruokaa. Se vaatii 5-6 tunnin kypsennysajan, riippuen vähän kaloista ja lihan määrästä ja lajista.


Löysin videon kalakukon valmistamiseen liittyen ja ajattelin, että teen tällä ohjeella kalakukkoni. Kalana minulla on siis muikkuja.


Lähde: http://youtu.be/LlSox8M322U


Tarvitset

3 dl vettä
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
4 dl ruisjauohja
n. 700 g  perattua kalaa
100-150 g sian lapaa tai öuutonta kylkeä
1 rkl riisiä
1 rkl suolaa

Sekoita vesi, suola, jauhot ja öljy kiinteäksi taikinaksi.
Kauli taikina hyvin jauhotetulla työpöydällä soikeaksi, noin 30 cm leveäksi ja 40 cm pitkäksi levyksi.
Aseta taikinalevy leveyssuunnassa eteesi.
Ripottele taikinalevyn keskelle riisi. Sen tarkoitus on imeä itseensä ylimääräinen kosteus.
Levitä päälle kerroksittain perattuja kaloja. Sirottele kalakerrosten väliin suolaa.
Lado kalojen  päälle kylkiviipaleet.
Taita taikinan reunat täytteen päälle.
Kostuta saumakohdat vedellä ja painele tiiviisti kiinni.
Taita myös taikinan päät täytteen päälle ja häivytä saumakohdat hyvin veden avulla taikinaa hieromalla.
Paista kukkoa ensiksi n. 30-45 min 225 C lämmössä. Ota se uunista ja sivele voilla.
Kääri kukko voipaperiin ja vielä alumiinifolioon ja laita uuniin n. 120 C n. 4-5 tunniksi.
Tarjoile kuumana tai kylmänä voin kanssa.


Kilo muikkuja ja vähän reilummin possun lapaa ja etuselkää.  Samalla uuniin sitten jäljelle jäävä liha. Siitä ruoka nuorisolle, joka ei hurrannut kuullessaan mitä on tulossa ruoaksi.








   

Totesin jälleen kerra, että kaikenlaisesta työkokemuksesta on hyötyä. Olin nimittäin nuorena useampana kesänä kaupan liha- ja kalatiskillä. Siellä opin pilkkomaan ruhoja (siihen aikaan liha myytiin tiskistä) ja käsittelemään kaloja.















Ripottelin sitten ohjeen mukaan kiinalaisia perunoita taikinalle ja 








Kalat kiedotaan joko pekoniin tai sitten silavaan, jota saa kätevästi leikattua terävällä puukolla.







Ohjeita muualla


Isoäidin resepteillä - blogi

Kalakukko Kotikokki.fi -sivustolla

Kotiliesi ohjeistaa kalakukon näin 

Kalakukko Maku.fi


Muikkukukko Kotikokki.fi-sivustolla




Lähetetty Windows Phonesta

Comments

  1. Sain seuraavanlaisia vinkkejä ystäviltäni kalakukon valmistamiseen:
    - tee juuritaikinaan
    - tässä ohjeessa on liian vähän rasvaa ja voita
    - peruna-lihakukko on parempaa ja se myös juuritaikinaan
    Siispä kokeilen seuraavaksi peruna-lihakukkoa. Ehkä se kiekaisee niin, että siitä tulee herkku.

    ReplyDelete

Post a Comment