Skip to main content

Hihnat vaihdettu ja muuta auton anatomiaan liittyvää



Auto on taas kuluttanut käteisveroja oikein urakalla. En aja paljon, mutta tietyt huollot täytyy tehdä määrävuosittain.

Nyt sitten olivat vuorossa hihnat. Jakopäähihnan vaihtaminen täytyy Volvossa (vm 1999/2000) tehdä 4 vuoden tai 160 000 km:n välein. Minulla aikaa oli lipsahtanut hieman enemmän kuin neljä vuotta. Edellisen vaihdon on edellinen omistaja nimittäin tehnyt vuonna 2008. Kilometrejä ei ollut vielä tullut kuin alle 100 000  tuon edellisen merkkipaalun jälkeen, mutta... toinen merkkipaalu oli ylittynyt jo reilusti. Toisaalta, jossakin sanotaan, että tärkeämpi luku ovat kilometrit kuin vuodet. Olen tästä kuitenkin vähän eri mieltä. Jos ajaa paljon lyhyttä matkaa, silloin mielestäni hihnan vaihtaminen on ajankohtaista vuosien mukaan, vaikka kilometrit eivät olisi vielä lähelläkään.
No, joka tapauksessa, asian tarkistaminen putkahti mieleeni, kun pääsiäisen nurkilla kävin ulkona ja asuintaloni edessä oli tiellä jakopäähihna. Siihen oli jonkun matka katkennut ns. lennossa.

Jakopäähihnan rikkoutuminen yleensä särkee koko moottorin ja useimmiten niin perusteellisesti, että auton ainoa  oikea paikka on  autojen hautausmaa.

Samalla kun etupää oli auki, pyysin vaihtamaan myös laturinhihnan. On sitten turvallisempaa taas ajella, kun on tämä puoli kunnossa. Volvon anatomiaan onkin tässä viime aikona uhrattu sen verran valuuttaa ja huomiota, että saisi nyt sitten hyristä tyytyväisenä seuraavat neljä vuotta. (No akun vaihto tulee varmasti eteen lähiaikoina, sillä edellisestä vaihdosta on 3,5 vuotta. Tosin Akkusalminen mittasi sen ja sanoi, että vielä se kestää, kunhan maltan pitää autoa aina vähän aikaa käynnissä ennen kuin lähden liikkeelle ja ennen kuin sammutan sen.)

Öljyt vaihdatan kerran vuodessa. Se riittää mainiosti kun kilometrejä tulee sen verran vähän.

Siispä koko rempassa vaihdettiin jakoremmisarja, vesipumppu (vesipumpun vaihtaminen kuuluu aina tähän prosessiin) lisäksi vaihdettiin generaattorihihna, lisättiin jäähdytinnestettä, uusi polttimo rekisterikilven valolle, öljynvaihto+suodatin, raitisilmasuodatin ja työ.

Mitä sitten maksoi? Kukkaro keveni 500,28 €:lla
Ilmaistahan tämä lysti ei ole. Mutta on se täällä maalla kuitenkin suhteellisen kohtuullista.

Avainten kaukosäätimetkin tuli uusittua. Sen homman joutuu valitettavasti tekemään merkkiliikkeessä ja se olikin sellainen prosessi, että meinasi palaa pinna. Ainut asiallinen henkilö ko. firmassa oli asentaja, joka suoritti käytännön työn.

Työn vastaanotossa touhu on kyllä sieltä ja syvältä. Täkäläisessä merkkiliikkeessä saisivat pikkuisen sedät miettiä sitä, millaista asiakaspalvelua siellä tarjotaan tällaisille iäkkäämmille tädeille. Tästä johtuen, ne asiat, jotka voin hoitaa muualla, todellakin hoidan muualla. Autonkin käyn ostamassa sitten sieltä, mistä saan palvelua. Merkkiliikkeet älköön vaivautuko. Kuvaavaa merkkiliikkeen kohdalla on on, että yksi tuttavani (nainen) meni ostamaan uuden autonsa toiselta paikkakunnalta, kun raha ei paikalliseen merkkiliikkeeseen  kelvannut.

Merkkiliikkeessä voitaisiin myös miettiä sitä, monestako töykeästä seisoskelijasta (nais)asiakas  on valmis maksamaan. Asia on vähän niin, kun someraivon herättäneessä Byggmaxin mainoksessa, jossa kerrotaan, että siellä asikas ei maksa kassalla seisoskelevista tytöistä eikä somistuksista. Minä en halua maksaa autoliikkeessä seisoskelevista töykeistä miehistä ja korjaamon työnjohtajasta, jonka tehtävän merkitystä en kykene hahmottamaan. En ole myöskään valmis maksamaan siitä lahjasta (keksipaketti, kahvipaketti tms.), joka jätetään autoni etupenkille huollon jälkeen.

Olen hyvin yksinkertainen ihminen. Haluan, että autoni viat hoidetaan kuntoon kohtuuhintaan ja luotettavasti. Haluan myös, että minulle kerrotaan mitä tehdään ja mitä pitää/kannattaa tehdä seuraavaksi, jotta vältyn kalliilta rempalta, jos en tajua pitää itse huolta siitä, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Haluan, että jos korjaaja huomaa jonkun asian, joka on hyvä hoitaa, hän huomauttaa asiasta ja hoitaa asian kuntoon.

Auton käyttö- ja huolto-opas kannattaa lukea. Ihan vain varmuuden vuoksi. Varsinkin, jos sattuu olemaan nainen.










Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...