Skip to main content

Ruokaostoksilla maaliskuussa 2015


Ruokamenot maaliskuussa 2015 olivat 394,83 €. Keskikuluts päivässä 12.74 €/päivä.

Maaliskuun ruokamenoissa näkyy se, että huhtikuun alussa on pääsiäinen. Tuli tehtyä kaikenlaista ostoksia tuolla herkkupuolella mm.suklaamunia aika reippaasti pääsiäisen jälkiruokia varten, suklaata muutenkin pääsiäiseksi. Tietenkin kermaa, juustoja. pähkinöitä ja sen sellaista.  On kiva käpertyä pääsiäisenä kirjan kanssa sohvalle ja syödä vähän juustoa  ja viinirypäleitä tai pähkinöitä siinä ohessa.



Mitä söimme (listassa siis pääruoat ei aamupaloja, välipaloja eikä iltapaloja.)

Viikko 9/10
Sunnuntai 1.3.2015
Viikon 9 sunnuntai on maaliskuun puolella. Perjantaina tehty uuniliha  riitti tänne saakka. Kalakukko saatiin tuhottua lauantaina. Loppu meni salaattina, kananmunan ja avokardon kera. Taikinaosa meni biojätteisiin.

Sunnuntain pääruokana oli parsakaalikeittoa. Höystin sitä uunilihalla, joten siitä tuli tällä kerralla todella ruokaisa. Lisukkeena vaaleaa (itsetehtyä) leipää ja juustoa.

Parsakaalikeittoa ja leipää evääksi maanantaille.

Maanantai 2.3.2015
Keittopäivä ja paluu arkeen. Keittelin nakkikeittoa, pitkästä, pitkästä aikaa. Nakit olivat menneellä viikolla K-lähikaupassani 2 pkt 1 €. Siispä perunat, nakit ja yksi keittojuurespussi. Ruoalle ei tule paljon hintaa/annos. Lisukkeena leipää ja juustoa.

Eväät tiistaille.

Tiistai 3.3.2015
Tiistaina käyn yleensä lenkillä parin työkaverini kanssa, joten ruoan pitää valmistua todella nopeasti, ellei ole jäljellä mitään eiliseltä, että ehdin mukaan tai sitten todella hitaasti uunissa, jotta se on valmista sitten kun tulen.
No nyt oli nakkikeittoa vielä hieman ja sunnuntailta parsakaalikeittoa 1 annos. Neidit saivat nakit ja minä söin parsakaalikeiton. Lisukkeena leipää ja juustoa.


Keskiviikko 4.3.2015
Kanaa ja riisiä. Kanaa oli reilusti, joten siitä eväät torstaille ja vielä sitten iltaruokakin torstaille.

Torstai 5.3.2015
Tein  salaatin, jossa käytin keskiviikon kanan. Sekoitin kanaan parikaa, tomaattia, kurkkua, nuudeleita. Näytti maistuvan. Eväät tästä perjantaille.


Perjantai 6.3.2015
Pastaa ja salami-tomaattikastiketta. Maistui hyvältä pitkästä aikaa. Riittää huomisellekin.

Lauantai 7.3.2015

Eilinen pasta aamupäivällä ja yleisön pyynnöstä illaksi pizzaa.


Sunnuntai 8.3.2015
Perunasose ja possun ulkofilettä, lisukkeena parsakaalia. Eväät maanantaille.

Viikko 11

Maanantai 9.3.2015
Parsakaalikeittoa. Eväät tiistaille.

Tiistai 10.3.2015
Perunaa ja jauhelihapihviä, tomaattia. Eväät keskiviikolle.

Keskiviikko 11.3.2015
Jauhelihakeitto. Eväät torstaille.

Torstai 12.3.2015
Jauhelihakeitosta riitti vielä ruoaksi torstaille.

Perjantai 13.3.2015
Nuoriso halusi leipää. Hmm....

Lauantai 14.3.2015
Työpäivä jälleen. Kun aloittaa tarpeeksi aikaisin, ehtii vaikka mitä. Makaroonilaatikko heti aamulla ennen töihinlähtöä uuniin.

Sunnuntai 15.3.2015
Juhlapäivä. Pihvit naudan sisäfileestä. Valkosipuliperunat. Lisukkeena höyrystettyjä porkkanasiivuja ja parsakaalia, uunissa paistettua tomaattia, jonka pinnalla hieman sinihomejuustoa, pippuria ja ripaus suolaa. Jälkiruokana jäätelöä joka oli Kinder suklaamunan sisällä. No evääksi sitten perunat lisukkeineen. Pakkasesta jauhelihapihvi messiin.


Viikko 12

Maanantai 16.3.2015
Karjalanpaistia ja perunasosetta. Laitoin sunnuntaina lihat uuniin ja illalla karjalanpaisti oli sitten sopivasti valmista.
Eväät tiistaille.

Tiistai 17.3.2015
Karjalanpaistia uudelleen. Tänään kokonaisten perunoiden kanssa. Eväät keskiviikolle.

Keskiviikko 18.3.2015
Karjalanpaistia edelleen jälellä. Tänään tein siitä sitten perunakeiton. Eväät torstaille.

Torstai 19.3.2015
Keittoa riitti vielä tänäänkin. Leipää ja juustoa tietenkin mukaan.
Perjantaiksi evääksi raejuustoa ja leipää.

Perjantai 20.3.2015
Nopea välipala ja teatteriin katsomaan Viidakkokirjan ensiesityksen.

Lauantai 21.3.2015
Työpäivä jälleen. Tällä keralla jälleen koko päivä kuluu töissä. Opetusta on 6 tuntia siinä välissä kaksi ja puoli tuntia palkatonta vapaata. Tein kuitenkin töitä, koska olin työpaikalla. Töistä tultuani tein tomaatti-valkosipulibroileria ja riisiä.

Sunnuntai 22.3.2015
Eilistä broileria jäi. Päädyimme syömään sitä myös tänään. Jälkiruokana Lidlin juustokakku.

Eväät maanantaille täytyy etsiä pakkasesta.

Viikko 13
Maanantai 23.3.2015
Yleisön pyynnöstä makaroonia ja lihapullia. Tomaattikastiketta. Eväät tästä.

Tiistai 24.3.2015
Junnun tilauksena tortillaa. Lisukkeena riisiä, jauhelihaa, tomaattia, fetajuustoa ja minulle vähän paistettuja sieniä. Eväät ongin pakkasesta.

Keskiviikko 25.3.2015
Broileria (fileitä) oli vielä pakkaus jäljellä, joten siitä ruoka tänään. Riisiä on nyt ollut  kyllä aika monena  päivänä. Eväät torstaille.

Torstai 26.3.2015
Tänään sitten söimme tähteitä. Jauhelihaa ja riisiä oli vielä jäljellä ja junnu halusi uudelleen tortillaa.

Perjantai 27.3.2015
Eväänä leipää. Parsakaalikeittoa sitten illalla.

Lauantai 28.3.2015
Parsakaalikeittoa ja salaattia.

Sunnuntai 29.3.2015
Paistoin sitten valurautapadassa kanajauhelihaa ja lisäsin siihen tomaatteja, valkosipulia ja mausteita. Lisänä perunasosetta ja  kurkkusalaattia lisukkeena. Junnu oli sitä mieltä, että tätä ruokaa pitää tehdä uudelleen. Tietenkin tästä eväät messiin.



Viikko 14 
Maanantai 30.3.2015
Eilistä ruokaa riitti tälle päivälle. Käytimme kanapaistoksen lämpöisten leipien täytteenä.

Tiistai 31.3.2015
Junnun toiveruokalistalla oli jauhelihakastike ja makarooni. Hmm... Pasta on hyvää. Ja se on muuntautumiskykyinen ruoka. Kastikkeet ja lisukkeet sen tekevät. Junnulle se maistuu aina myös perusversiona. Hän pohdiskelikin, että miksi kouluruoat pilataan lisäämällä niihin kummallisia aineksia. - Hyvin maustettu perusruoka on parasta, totesi junnu näsäviisaasti.  <3

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...