Wokkia



Wokkia, jossa lihana kana.

Pilko porkkanat tikuiksi
viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi
silppua kiinankaali ohueksi
inkivääriä pieni pala, tuoretta tai kuivattua

Laita riisi kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan.

Kun olet pilkkonut kasvikset, laita kanaa varten kattila hellalle.
Laita kattilaan voita, kun rasva on sulanut, laita siihen mausteet.
Esim. hieman valkopippuria, paprikajauhetta, yksi valkosipulinkynsi. Sekoita.
Lisää kanat.
Laita tässä vaiheessa wokkipannu lämpenemään.
Anna kanansuikaleiden paistua hetki. (niin että niistä irtoaa nestettä.) Pienennä lämpöä ja lisää joukkoon tomaatinlohkoja. Mausta suolalla.

Kun wokkipannu on kuuma lisää siihen rasva. Aloita paistaminen porkkanoista ja inkivääristä. Kääntele niitä puulastoilla. Paista noin 3 minuuttia riippuen suikaleiden paksuudesta. Lisää sipulit jatka sekoittelua n. 2-3 minuuttia, lisää kiinankaali. Sekoittele vielä n. 2 minuuttia. Wokki on valmista, kun kaikki kasvikset ovat al dente. Laita hieman suolaa.Voit laittaa myös k

Riisin pitäisi olla tässä vaiheessa valmista.  Kanan kypsää ja wokin juuri sopivaa.

 



Lähetetty Windows Phonesta

Comments