Marjakiisseli



Tein taas tänään marjakiisseliä. Se on ruoka johon minulla on viha-rakkaussuhde. Kun olin lapsi, kotonani oli aina kiisseliä. Pohjana oli milloin punaherukka, mustikka, mansikka, karviaiset, mustaherukka tai omenamehu. Näitä kaikkia meillä piisasi enemmän kuin tarpeeksi. Yleensä pohjana oli kai mustaherukka. Siitä tuli sopivan voimakas väri. Kun kiisseli oli valmista, äiti laittoi kiisseliin jäisiä marjoja. Mansikkaa, vadelmaa (vadelma oli maustemarja, siitä ei juuri koskaan keitetty varsinaista kiisseliä) herukkaa ja mustikkaa. Sokeria käytettiin niukasti. Sen sijaan kermavaahtoa oli aika usein. Kermaa kun sai kuorittua suoraan maidon päältä. Maalla kun oltiin.

Kuluvana syksynä olen tehnyt marjakiisseliä. Olen käyttänyt useimmiten pohjaan karviaissurvosta. Kun kiisseli on valmista, lisään siihen jäisinä mansikoita, mustaaherukkaa, mustikoita ja vähän vadelmaa. Minulle se maistuu. Lapsille ei. Ehkä hekin sitten 30-40  vuoden kuluttua keittävät kiisseliä ja laittavat siihen marjat jäisinä ja toteavat, että kyllähän me lapsena syötiin tosi terveellisesti ja puhdasta ruokaa. Näin on käynyt minulle. Olen pysähtynyt monen monta kertaa miettimään laadukasta ja puhdasta ruokaa, jota sain lapsena syödä. Lähes kaikki oli omasta maasta tai itse metsästä poimittua.


Tee näin
1 litra vettä
n. 2 dl marjasurvosta keitetään.
Sekoita perunajauhot (5 rkl) ja reilu desilitra vettä keskenään ja kaada ohuena nauhana kattilaan, sekoita koko ajan. Laita kattila kuumalle liedelle ja odota kunnes kiisseli pulpahtaa.
Lisää sen jälkeen n 1/2 litraa - 1 litra erilaisia marjoja jäisinä kiisseliin. Sekoittele muutaman kerran varovasti. Kun kiisseli on jäähtynyt, tarjoile se  kermavaahdon tai turkkilaisen (maustamattoman) jogurtin kanssa.




Comments