Skip to main content

Ruokaostoksilla heinäkuussa 2017



Kuvat Margit Mannila 

Heinäkuun 2017 ruokamenot olivat yhteensä 316.08 €. Mukaan mahtuivat yhdet pienet kekkerit ja kahden jääkaapin täyttämistä. Käytännössä ruokailijoita oli päivittäin keskimäärin 4. Lisäksi osa oli tosiaan mökillä, jossa tehtiin raskasta työtä. Ruokalistalla on maininta yleensä vain päivän pääruoasta: siitä joka on vaatinut valmistelemista ja jota on myös kokoonnuttu syömään yhdessä. Aamupalaa, erilaisia välipaloja ja leipää ja leikkeitä ei ole merkattu ruokalistalle, kuten ei muinakaan kuukausina.

Lasken kuitenkin keskiarvon kolmelle ruokailijalle ja se siis tekee 105,36 €/henkilö. Päiväkohtainen kulutus on 10,19 €. Joten varsin mukavasti tästä(kin) kuukaudesta selvittiin.

Salaattiin on kulunut 0 euroa, johtuen siitä, että omat viljelykset ovat tuottaneet sitä runsaasti. Myöskään tuoreita yrttejä ei ole hankittu, koska niitä on saatu omalta kasvimaalta.


Viikko 26

Lauantai 1.7.2017
Mökkipäivä. Salaattia, yrttejä, kasslerista pihvit, uusia perunoita ja pinaattikeitto kastikkeena. Jälkiruokana syötiin turkkilaista jogurttia mausteena mustaherukkaa.

Sunnuntai 2.7.2017
Makaroonilaatikko. Junnun toivomuksesta.  Jälkiruokana mustaherukkajuustokakkua, jonka valmistamista testasin. Ja jonka Junnu söi ystävänsä kanssa melkein kokonaan. Piti jo kieltää.

Viikko 27
Maanantai 3.7.2017
Makaroonilaatikkoa riitti sitten vielä tänäänkin. Mökillä syötiin uusiaperunoita ja salaattia.

Tiistai 4.7.2017
Lohta ja kananmunia, valkohomejuustoa. Retkitunnelmissa. Junnu Stadiin.

Keskiviikko 5.7.2017
Jauhelihakeittoa ja leipää päivällä,  illalla pihvit ja kasviksia.

Torstai 6.7.2017
Broileria ja salaattia. Mustaherukkajuustokakkua.

Maissihiutaleet sopivat mainiosti broilerin leivittämiseen.

Perjantai 7.7.2017
Munakas makkaralla. Salaattia.

Lauantai 8.7.2017
Paistettua tomaattia,  leipää ja pihviä.

Sunnuntai 9.7.2017
Valkosipuliperunat ja possun ulkofilée. Salaattia.

Viikko 28

Maanantai 10.7.2017
Makaroonilaatikko.

Tiistai 11.7.2017
Makaroonilaatikolla mentiin.

Keskiviikko 12.7.2017
Keitin riisipuuroa. Tuli kotipäivä itsestä riippumatomasta syystä.

Torstai 13.7.2017
Riisipuuroa eväänä mökillä kera marjojen. Salaattia, leipää, makkaraa. Jäi ruokailu vähän vasemmalle kädelle, kun oli niin paljon muuta puuhaa.

Perjantai 14.7.2017
Salaattia, pihviä, perunaa. Mökillä. Illalla grillattiin vielä kodassa makkarat. Punaherukkakiisseliä.

Lauantai 15.7.2017
Pihviä ja peruna. Leipää. Ja jälleen grillattiin makkarat ja laitettiin ranskalaiset uuniin rankan työn lomassa. Nimittäin kengitettiin hirsitaloa aamusta alkaen.

Sunnuntai 16.7.2017
Pihvit ja perunat. Salaattia. Raejuustoa ja leipää.


 Viikko 29

Maanantai 17.7.2017
Lohkoperunat, salaattia ja raejuustoa.

Ladyt kesäretkellä. Ensimmäistä kertaa näin suurella vierasjoukolla kokoonnuimme tämän pöydän ääreen. 

Tiistai 18.7.2017
Ladyt mökillä. Salaattia, lohta ja kinkkua, tomaattia, paprikaa. Uudetperunat uunissa ja pihvit kasslerista. Jälkiruokana mustaherukkajuustokakkua ja suklaata kahvia/teetä.


 
Keskiviikko 19.7.2017
Helppoa kun on yksin kotona/mökillä. Voi huoletta mennä eilisellä. Ja mikäs siinä, kun tarvitsee ruokkia vain itsensä. Riittää vielä huomisellekin ja jopa perjantaille.

Torstai 20.7.2017
Nautittu ystävän tarjoama nimipäivälounas. Illalla kotona mansikkasalaattia. Mahtava tunne, sillä yli puolet aineksista on kasvatettu omalla tontilla.

Perjantai 21.7.2017
Salaattia ja tiistain jämiä mökillä. Jälkruokana mustaherukkajuustokakkua.

Lauantai 22.7.2017
Pastaa ja kinnkukastiketta. Mustaherukkajuustokakkua riitti vielä teehetken piristykseksi. Uusia perunoita ja makkaraa.

Sunnuntai 23.7.2017
Uudet perunat, salaatti ja pihvi.



Viikko 30

Maanantai 24.7.2017
Uudet perunat ja savustettu kilohaili. Aivan verraton makuyhdistelmä. Salaattia tietenkin kasvimaalta.

Tiistai 25.7.2017
Broileria ja salaattia.


Keskiviikko 26.7.2017
Salaattia, perunaa ja pihviä.

Torstai 27.7.2017
Junnu saapui kotiin ja tarttui kauhan varteen. Padassa porisi tomaattinen jauhelihakastike ja spaghetti.

Perjantai 28.7.2017
Savulohisalaatti, johon upotimme tähteeksi jääneen pastan. Lisäsimme tomaattia, paprikaa, kurkkua ja raejuustoa. Junnu teki vielä illalla paahtoleipäpizzaa: paahtoleivän päälle tähteeksi jäänyttä tomaattista jauhelihakastiketta ja juustoa. Lämmitys uunissa ja nam.

Lauantai 29.7.2017
Savulohta, perunaa ja höyrystettyä parsaa. Sitten Junnu lähtikin kaverisynttäreille ja tulee pois vasta sunnuntaina iltapäivällä.

Sunnuntai 30.7.2017
Savulohisalaatti. Eilisen aterian jämistä saatiin ruokaisa salaatti. Perunat, parsa ja savulohi saivat seurakseen raejuustoa, pieniksi kuutioiksi pilkottua maustekurkkua sekä hieman korianteria koristeeksi. Junnun kamu pamahti yöksi. Salaattia ja leipää, jogurttia ym. iltapalaksi.


Viikko 31

Maanantai 31.7.2017
Tortillaa. Junnun ja Kamun ruoaksi. Tein ruoan valmiiksi ennen mökille lähtöä, sillä lapsi kokkina = en ole saanut mitään ruokaa. Olivat itse tehneet salaatin.





Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...