Skip to main content

Rahanreikä nimeltä kesämökki



Kuten taisin jo todeta mökki on rahanreikä eikä välttämättä ollenkaan järkevä ostos. Sen idea on kuitenkin siinä, että  pääsee tekemään jotakin käsillään.  Järkevyydestä siis viis. Mökillä voi toteuttaa itsenään vapaammin kuin omakotitalossa ja projekteja voi toteuttaa vähitellen. Sen mukaan miten innostusta riittää. Talven säästöt saa aika mukavasti hupenemaan tähän projektiin. Omakotitalon omistaja joutuu toimimaan suunnitellummin ja tiuksemmassa aikataulussa, sillä rempan keskellä ei ole mukava asua vuosikausia.




 

Paljon saa aikaan pelkästään muuttamalla kalusteiden paikkaa. Nämä kalusteet siirsin eteisestä tupaan. 



Lisäksi vesipulloille löytyi teline.




 Muovikukat poistin.



Tuvassa ollut nurkkakaappi siirtyi samalla seinustalla toiseen nurkkaan. Pöydän suunta käännettiin ja kirppiseltä löytyi uusi lamppu ja ikkunaverhot.






Takan suunnalla tapahtui myös muutoksia. Kylmäkaluste ja takka eivät oikein sovi vierekäin, joten se vaihtoi paikkaa lattialieden kanssa.






Poistin seinällä olleen maustehyllyn samalla.  Maustehyllystä tulee säilystyshylly/pöydälle aseteltuna miljoonalaatikko kaikenlaisille pienille muttereille yms. roinalle, jota mökillä tarvitsee.










Tämä on sitä tulevaisuuden antiikkia, mutta kannoin TV:n ulos. Mielestäni mökki on paikka, jonne ei mennä tuijottamaan TV:tä. Sadepäivinä on aikaa lukea tai piirtää yms. TV:n katselu passivoi ja tutkimuksetkin osoittavat istumisen olevan suorastaan vaarallista. Myös sohvapöytä sai lähteä, sillä minulla sattui olemaan kotona hieman pienempi ja tuvassa olleeseen kappiin sopivampi pöytä.





Kuvan reunassa oleva korivaunu päätyi pesuhuoneeseen säilytyspaikaksi pesuaineille yms. tarvikkeille.
 Makuuhuoneessa ollut pöytä sai siirtyä tähän vierasolkkariin. Myöhemmin tämä pari siirtyy eteiseen.



Makkariin löytyi kirppikseltä kirjahylly, joka kyllä luultavasti siirtyy toiselle seinälle, kunhan sieltä lähtevät kaapit risteilemään toisaalle. 



 Ovet korvaavat verhot ovat saaneet lähteä. Ne otettiin kirppiksellä avosylin vastaan. 




Kulut tähän mennessä  969.96 €

Sisältää mm.
- harkkoja uudelle pihavarstolle
- työkoneita
- silitysraudan
- mökki-imurin varaosan
- kirppislöytöjä
- ulko-oven
- avaimet, helat ja lukot
- ihania turhuuksia kuten isot kynttilälyhdyt




Lähetetty Windows Phonesta

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...