Skip to main content

Banaanikakku vai taatelikakku



Olen elämässäni syönyt muutaman kerran banaanikakkua. En ole pitänyt kovinkaan paljon niistä, sillä banaanit eivät kuulu mieliruokiini. Lapset tykkäävät kuitenkin banaaneista ja siksi ostan niitä silloin tällöin. Ilmeisesti joskus ihan  liikaakin, sillä nyt näytti siltä, että kasa banaaneja jää biojätteiksi. Mieleeni tuli nyt kuitenkin taatelikakku ja sen ohje. Siinähän taatelit keitetään veden ja sokerin kanssa soseeksi (sekoitetaan sauvasekoittemella) ja siihen sitten sulatetaan rasva.

Ylikypsät banaanit, niin arvelin, sopivat mainiosti tähän tarkoitukseen. Siispä tuumasta toimeen. Laitoin kattilan pohjalle n. 1 dl vettä, pilkoin kuusi ruskeakuoriseksi muuttunutta banaania kattilaan, ripottelin päälle 1 dl sokeria ja 1 rkl kanelia. Annoin seoksen kiehahtaa hetken, soseutin banaanit sauvasekoittimella ja lisäsin joukkoon 200 g margariina.

Ohje Taatelikakku, soveltaen banaanikakku

1 pkt taatelia
3, dl vettä
2 dl sokeria
200 g margariinia tai voita
2 munaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3½ del vehnäjauhoja

Tee näin
1. paloitellut taatelit ja vesi kieuhautetaan sokerin kanssa.
2. kun taatelit ovat pehmentyneet, ne sekoitetaan sauvasekoittimella
3. ota kattila pois liedeltä ja laita seokseen margariini tai voi
4. kun seos on jäähtynyt, lisää siihen kananmuna
5. lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeria
6. sekoita taikina tasaiseksi.
7. paista kakkua 175 C, n. 1 h/kunnes se on kypsää (ei tartu tikkuun kokeiltaessa).


Kakku onnistui ja siitä tuli oikein hyvää rakenteeltaan ja kuulemma hyvää. Junnu söi sitä ystävänsä kanssa reilut palaset ja pyysivät vielä lisääkin. Kyllä se omasta mielestänikin oli ihan syötävää, mutta minusta ei taida kuitenkaan saada banaanin ystävää.

Ostoskorissa



Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...