Skip to main content

Unelmatorttu




Unelmatorttu on klassikkoleivoinnainen. Edesmennyt isäni piti erityisen paljon unelmatortusta. Tämä unelmatortun ohje on muistaakseni Kodin Kuvalehdestä. Vuotta en tiedä, mutta luulisin, että 1980-luvun loppupuolelta tai 1990-luvun alusta. En ole merkannut lehtileikkeeseen lähdettä, joten...

Tämän ohjeen täyte ei ole kuitenkaan oikea, sillä aitoon unelmatorttuun kuuluu mielestäni voitäyte, mutta hyvää tämä on. Pidän erityisesti tämän kakkupohjan koostumuksesta.

Ohje
Pohja
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
½ dl perunajauhoja
½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte
2 keltuaista
½ dl sokeria
1½ tl vaniilliinisokeria
100 g tuorejuustoa tai rahkaa
1½ dl ranskankermaa
½-1 sitruunan mehu
4 liivatelehteä
2 valkuaista
100 g pakate- tai coctailkirsikoita
Päälle
n. 100 g suklaata

Tee näin
Vatkaa munat ja sokeri kouhkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele ne vaahtoon siivilän läpi.
Kaada taikina leipinpaperille, reunalliselle uunipannulle. Kumoa levy pyyhenliinan päälle jäähtymään.

Täyte
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota keltuaiset ja sokerit. Vatkaa keskenään tuoreuusto sekä ranskankerma ja yhdistä munavaahtoon. Liuota kylmästä vedestä valutetut liivatelehdet sitruunamehuun joko mikrossa täydellä teholla (20 sek.) tai liedellä. Sekoita liivateseos vaahtoon. Nostele viimeksi mukaan valkuaisvaahto. Anna täytteen hyytymisen päästä vauhtiin.

Levitä reilu puolet seoksesta jäähtyneelle torttupohjalle. Puolita täytteen päälle kirsikat ja kääri levy rullalle. Nosta rulla tarjoiluvadille ja levitä loppu seos tortun pinnalle. Viimeistele unelma lastuiksi viillellyllä suklaalla.

Vinkki! Säästääksesi vatkainten pesua, vaahdota ensin valkuaiset, sitten keltuaiset ja viimeksi juusto-ranskankermaseos.
Jos haluat täytteestä kermaisemman, voit vatkata mukaan desin verran kuohukermaa.
Voit vaihdella täytteessä käytettyjä marjoja. Mustaherukka sopii hyvin, samoin karpalohyytelö, mansikat, lakka...

Ohjeita muualla

Dansukker ohjeistaa tekemään täytteen kermasta

Hellapoliisin täyte on sellainen "kunnon" unelmatortun täyte. Siinä on voita.

Kinuskikissa ohjeistaa näin

Kotiliedessä on täytteenä kermaa ja aprikooseja

Maku-lehden unelmatorttu löytyy tästä linkistä

Ullanunelman unelmakääretorttu



Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...