Skip to main content

Tuorepasta


Olen pitkään (lue vuosikausia ellei jopa pari- kolme vuosikymmentä) ajatellut pastan valmistusta kotona. Jotenkin se on vain aina jäänyt tekemättä. En kyllä osaa sanoa miksi, sillä paljon vaikeampiakin asioita on tullut keittiössä kokeiltua- osaa onnistuneesti, osaa vähemmän onnistuneesti.

Nyt en enää voinut välttää aihetta. Ihana kokkini osti minulle durumvehnäjauhoja ja sanoi, että ei se nyt niin vaikeaa voi olla. 

Ei kai, joten tuumasta toimeen. Ja kun Lidlissä oli vielä tuo pastakonekin tässä keväällä sopivasti myynnissä   hintaan 19.90 €. Nyt ei sitten enää ollut mitään pätevää perustetta siirtää pastan valmistamista kotikonstein.  Tosin tästä urakasta selviää varsin mainiosti myös ilman pastakonetta.  Tarvitset vain terävän leikkuuveitsen tai pizzaleikkurin. Sitten vaan kaulitset taikinan ohueksi ja leikkaat nauhat ja keittelet ohjeen mukaan.


Olen mainostanut tätä kirjaa jo täällä moneen otteeseen, mutta tässä se tulee taas. Mainos. Ostin syksyllä Lidlistä keittokirjan, jonka nimi oli yksinkertaisesti: Pasta. Kirjassa on 253 sivua 135 ohjetta, joten näillä pääsee aika hyvin alkuun. Kirja maksoi 3,95 €. Harvoin neljälle eurolle saa yhtä hyvin vastiketta. 
Pastan ohje on oikeasti tosi yksinkertainen: tarvitset vain vehnäjauhoja ja kananmunaa ja tilkan vettä. Ainekset sekoitetaan ja taikinaa painellaan 10-15 minuuttia. Se  kaulitaan pastakoneella tasaisella ja sen suurimmalla välillä 5-6 kertaa ja sen jälkeen väliä pienennetään (pastan paksuus). 

Taikina tehdään siten, että jauhojen keskelle "kaivetaan kuoppa". Siihen lisätään kananmunat. Suhde on 100g jauhoja, yksi kananmuna, tilkka (1-2 rkl) vettä ja n. 1-3 rkl oliiviöljyä.
Jauhoja sekoitetaan munavelliin vähitellen haarukalla.
 
 Kun se on valmista n. 10-15 minuutin vaivaamisen jälkeen se peitellään liinan alle vähintään puoleksi tunniksi.


Tässä kaulin pastataikinaa.
Totesin, että taikina kannattaa katkaista sopivan pitukseksi, sillä se tarttuu kiinni helposti, jos siinä on hivenenkin liikaa kosteutta.

 Irroita



Täytyy sanoa, että kyllä itsetehty pasta on todella hyvää. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos ei kylmähkönä kesäpäivänä muuta puuhaa keksi.




Ohjeita muualla

Kampasimpukka-purjotuorepasta (Gloria)

Kotitekoinen tuorepasta (Kotikokki.net)

Tuorepasta, ohje taikinaan (Kotiliesi)

Tuorepasta, ohje (Maku) 

Tuorepasta, ohje (Myllyn Paras)

Tuorepastan valmistus (Ravintoketjun huipulta-blogi)

Tuorepasta, reseptit (Ruokala)

Tuorepasta, ohje (Valio)


Lähetetty Windows Phonesta

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...