Työtasojen öljyäminen ja ajatuksia keittiörempasta vuoden jälkeen



Kun ostin toukokuussa 2013 nykyisen asuntoni, päätin uudistaa keittiössä, kodinkoneiden lisäksi (ne oli oikeasti pakko vaihtaa, sillä ne olivat suoraan 1980-luvulta eli alkuperäiset), kaapistojen rivat ja työtasot. Sain niillä mielestäni riittävästi uutta ilmettä. Muilta osin meninkin aika minibudjetilla kokonaisuuden kanssa.

Pöytätasoiksi valitsin umpitammea ja olen päätökseeni todella tyytyväinen. Työtason käsittelyohjeena oli, että ensimmäisen kuukauden aikana taso on öljyttävä kerran viikossa ja sen jälkeen kerran kuukaudessa vuoden ajan.  Tämän jälkeen 1-2 kertaa vuodessa riittää ylläpitämään pinnan vettähylkivänä.

Tasot saapuivat minulle elokuussa ja siitä saakka olen uskollisesti öljynnyt niitä. Vaivannäkö on kannattanut, sillä nyt minulla on työtaso, jonka pinta on helppo pitää puhtaana. Vesi ei imeydy puuhun, vaan se jää pisaroiksi tason pinnalle. 

Työtason lisäksi olen ottanut tavaksi öljytä puiset leikkuulautani samalla. Tätä "perinnettä" täytyy sitten jatkaa kuukausittain.

Vanhanajan tiskipöytä
Mikäli muutan ja uudessa asunnossani on edessä keittiöremontti, niin valitsen ehdottomasti samanlaiset umpitammiset puutasot. Puu on loistava materiaali. Sitten haluan vanhanajan tiskipöydän. En ymmärrä oikeasti sitä vimmaa, jolla niitä on hävitetty ja hävitetään. Pieni allas, jota ympäröi reunaton puutaso ei ole vesiturvallinen. Jos pöydälle kaatuu jotakin, on se samantien lattialla ja siivoamista piisaa. Ainakaan itse en tule toimeen sellaisen kanssa. Ehkä se sopii talouksiin, joissa ei juurikaan laiteta itse ruokaa.

Keittiökoneista
Gorenjen kiertoilmauuniin olen ollut todella tyytyväinen, kuten myös  Liebherrin  kylmälaitteisiin eikä Upon astianpesukoneessakaan ole ollut mitään valittamista. Leivon todella paljon ja laitan ruokaa päivittäin, joten kunnollinen liesi ja uuni ovat vähintä mitä voi olla. Lasikeraaminen pinta on ollut hyvä valinta. Se on helppo pitää puhtaana (ja se on oikeasti myös pakko pitää puhtaana!) jos vertaa valurautaiseen lieteen ja emalipintaan. Ajastinominaisuutta en olisi välttämättä halunnut, koska tiedän, että minun ei tule käytettyä  tällaista ominaisuutta.

Lattia
Lattiamateriaaliksi valitsin laminaatin, joka oli kulutettu tammi-kuviointia. Olen myös siihen todella tyytyväinen. Asennus oli ammattitaitoista ja ripeää. Tekisin samat valinnat uudelleen. Jos kuitenkin pääsisin sunnittelemaan ja rakentamaan alusta saakka taloa, haluaisin keittiööni laitoskeittiöstä tutun lattiakaivon. Lattiaksi lakattu/maalattu betoni työskentelyosassa. 

Haaveissa
Nyt haaveissani on vanha OKT kesäkodiksi. Olen jo iskenyt silmäni kiinni erääseen mökintapaiseen. Toivomuslistalla on, että paikka on riittävän syrjässä ja hyvien marja- ja sienimaastojen ääressä. 


Tyytyväisenä ehostettuun keittiööni

Ostoskorissa

Lähetetty Windows Phonesta

Comments