Skip to main content

Kala-pastavuoka


Olin tässä taannoin SEFE:n (Ekonomit) organisoimalla kalaruokakurssilla, joka pidettiin paikallisen Marttayhdistyksen tiloissa.  Keskityimme tekemään ruokia kalaohjeita sisältävästä vihkosesta, jonka otsikkona oli Lohipiiraset & muita kalareseptejä. Meillä oli ilo saada käsiteltäväksi kolme tuoretta haukea, jotka oli esikäsitelty siten, että niistä oli poistettu vain sisälmykset.

Yksi kurssilla ollut ohje oli Kala-pastavuoka olen tehnyt tätä nyt pari kertaa kotona hieman eri tavalla ja vaihtaen kerran kalan jauhelihaan. Meillä jauhelihaversio sai positiivista palautetta.

Ohjeeseen tarvitaan
1 purjo
1 paprika
300 g säilykekalaa esim. siikaa, ahventa, haukea, särkeä, tonnikalaa...
1 rkl öljyä
2rkl vehnäjauhoja
6 dl vettä
1 kalaliemikuutio
2 dl (ruoka)kermaa
½ dl tillisilppua

1 rkl sitruunamehua
1 tl kurkumaa
1½ tl suolaa
½ tl mustapippuria tai valkopippuria
200 g pastaa

pinnalle
100 g juustoraastetta

Tee näin

1. Halkaise, huuhdo ja suikaloi purjo.
2. Halkaise paprika ja poista siemenet
3. Suikaloi paprikapuolikkaat.
4. Valuta ja paloittele säilykekala

5. Kuumenna öljy kattilassa ja hauduta siinä purjo ja paprikaa pari minuuttia.
6.  Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja lisää vesi ja liemikuutio. Anna seoksen kiehataa.
7. Lisää kattilaan ruokakerma, tilli, sitruunamehu, mausteet, kala. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.

8. Voitele 2 liran uunivuoka.
9. Mittaa raaka pasta vuoan pohjalle ja kaada kuuma kastike päälle. Sekoita varovasti.
10. ripottele pinnalle juustoraaste.
11. Kypsennä 225 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Ota vuoka uunnista ja anna vetäytyä n. 10 minuuttia.


Jos käytät jauhelihaa tai jotakin muuta, vaihda tilli esim. ruohosipuliksi tai korianteriksi, ruokakerman voit korvata tölkillisellä tomaatteja tai 3-5 tuoreella tomaatilla.

Nopea ja herkullinen ruoka. Mainio myös eväänä.




Lähetetty Windows Phonesta

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...