Auto on taas kuluttanut käteisveroja oikein urakalla. En aja paljon, mutta tietyt huollot täytyy tehdä määrävuosittain. Nyt sitten olivat vuorossa hihnat. Jakopäähihnan vaihtaminen täytyy Volvossa (vm 1999/2000) tehdä 4 vuoden tai 160 000 km:n välein. Minulla aikaa oli lipsahtanut hieman enemmän kuin neljä vuotta. Edellisen vaihdon on edellinen omistaja nimittäin tehnyt vuonna 2008. Kilometrejä ei ollut vielä tullut kuin alle 100 000 tuon edellisen merkkipaalun jälkeen, mutta... toinen merkkipaalu oli ylittynyt jo reilusti. Toisaalta, jossakin sanotaan, että tärkeämpi luku ovat kilometrit kuin vuodet. Olen tästä kuitenkin vähän eri mieltä. Jos ajaa paljon lyhyttä matkaa, silloin mielestäni hihnan vaihtaminen on ajankohtaista vuosien mukaan, vaikka kilometrit eivät olisi vielä lähelläkään. No, joka tapauksessa, asian tarkistaminen putkahti mieleeni, kun pääsiäisen nurkilla kävin ulkona ja asuintaloni edessä oli tiellä jakopäähihna. Siihen oli jonkun matka katkennut ns. len...
Täti vertailee hintoja ja pohtii ostoskoriin eksyneiden tavaroiden ja tuotteiden laatua. Mukana myös sentinvenyttäjän ruokaohjeita.(15.3.2013)