Skip to main content

Posts

Showing posts from 2015

Ruokaostoksilla joulukuussa 2015

Kuvat Margit Mannila Ruokamenot joulukuussa  2015 olivat 522,39 €. Keskikuluts päivässä oli 12.82 €/kk. Joulukuussa osallistuin ns. joulupussikeräykseen , joka on Karin Toivolan ideoima tempaus. Tavoitteena on kerätä jotakin syötävää, joka sitten toimitetaan vähävaraisiin perheisiin. Myös nämä ruoat sisältyvät joulukuun ruokalaskuun. Mitä söimme Viikko 49 Tiistai 1.12.2015 Pastaa ja jauhelihakastiketta. Tämähän on niitä vakioita. Eväät tästä. Keskiviikko 2.12.2015 Lohkoperunoita ja lihapullia. Työnantajan tarjoama joululounas torstaina, joten eväitä ei tarvita. Torstai 3.12.2015 Tortillaa, riisiä, jauhelihaa, sipulia, jalopenoa, kurkkua, kurkkusalaattia...Eväät pakkasesta. Perjantai 4.12.2015 Tortillalla mentiin. Lauantai 5.12.2015 Porkkanakeittoa ja lihapullia lisukkeineen. Sunnuntai 6.12.2015 Riisipuuroa. Perinteisesti itsenäisyyspäivänä omenasoseen ja kanelin kera. Pääruoaksi pihvit, sieniä ja perunaa.Salaatti. Ruoan jälkeen herkuttelimme salm...

V70 vm 2000-2007

Ajan vanhalla Volvolla (V 70), joka on 2,5 koneella. Auto on rekisteröity 12/1999. (Vuoden 2000 malli.) Päätin koota tähän vähän linkkejä ja asiaa tähän malliin liittyen. "Koiranluiden vaihtoväli oli 10 000 - 100 000 km. Vaihdetut alkuperäisosat ovat osoittautuneet kestävämmiksi ja vuosimallista 2005 lähtien koiranluut kestävät satoja tuhansia kilometrejä. Lisäksi raidetangonpäitä on jouduttu vaihtamaan, mutta muita mekaanisia vikoja ei ole esiintynyt." ( Autoesittely Volvo V70 2000-2007 / autotalli.com) Omassa autossani tämä koiranluiden vaihtoväli on ollut aika tiuha. Etenkin, jos en ole käyttänyt alkuperäisosaa. Sekä raidetangonpäät on jouduttu vaihtamaan useampaan kertaan. Menevät helposti. Tuntuu, että nämä takametsien kuoppaiset hiekkatiet ja joskus turhan reipas vauhti kuluttavat autoa tietyiltä osin enemmän kuin laki sallii. Mutta V 70 on todella hyvä ajaa! Olen oikein tyytyväinen tähän autoon ja mahtavan luottohuoltajaan, joka tuntee juuri tämän m...

Autokulut 2015

Autokulut vuonna 2015 olivat yhteensä 7590.21 €. Summassa on mukana kaksi autoa, joista toinen hankittiin kuluneena vuonna ja siinä on peräkärry, joka putkahti kysymättä ja pyytämättä mökkikaupan yhteydessä. Päiväkulutuksessa peräkärryn osuutta ei ole huomioitu. Henkilöauton kulut olivat 10.62/ päivä ja pakettiauton kulut 10.16/päivä. Kuluihin on laskettu kaikki autoihin mennyt raha. Pakettiauton kulukertymässä on myös sen hankintahinta kokonaisuudessaan. Pakettiauto oli kannattava hankinta. Se on ollut käytössä todella, todella paljon. Sillä on kuljetettu mökille ja mökiltä pois erittäin runsaasti tavaraa. Pakussa oli näppärä kaveri myös syyskesän marjareissuilla. Lisäksi kun assari saa ajokortin toimii paku minun autona, sillä se ei nuorisolle oikein kelpaa. Keskikulutustilasto  2015 10,62 €/päivä (henkilöauto) ja 10.16/€/päivä (pakettiauto) 2014 12.70 €/päivä 2013 12,30 €/päivä 2012 12,35 €/päivä 2011 17,43 €/päivä Katso aiemmat postaukset tästä Autoku...

Stollen, Saksalainen joulupulla

Stollenin päälle sivellään voita ja siihen ripotellaan sitten tomusokeria. Sen jälkeen se kääritään folioon jäähtymään. Saksalainen joulupulla (Stollen) on kuulunut satunnaisesti jouluun. Tein sitä kun perheeseemme tuli vaihto-oppilas saksata ja halusin jouluun, jotakin sellaista, jonka hän voisi tuntea kotoisaksi. Tähän pullaan tuli sukaattien lisäksi myös kirsikoita, sillä lähimmässä lähikaupassa (300 m) ei ollut pelkkää sukaattia enkä jaksanut lähteä seuraavaksi lähimpään kauppaan (+ 300 m), sillä minulla oli uunissa satsi leipää, joka piti napata ulos.  Tarvitset 500 g vehnäjauhoja (n. 7-8 dl) 25 g hiivaa noin 1 ½ dl maitoa 3/4 dl sokeria 1/4 tl suolaa 150 g margariinia tai voita 1-2  tl kardemummaa  2 keltuaista 150-175 g mantelilastuja 2 dl rusinoita (125 g) 3 rkl rommia tai 1 tl rommiesanssia. 125 g sukaattia Päälle 50 g voita tomusokeria Tee näin 1. Siivilöi jauhot kulhoon, tee keskelle kolo ja murenna siihen hiiva. Sekoita lämmin...

Valkosuklaa-karpalokeksit

  Tässä postauksessa on kaksi valkosuklaakeksien ohjetta. Toisessa on karpaloa ja toisessa suolapähkinää. Valkosuklaa-karpalokeksit Tarvitset 125 g voita 1 dl sokeria 0,75 dl muscovadosokeria 1 muna 3 dl vehnäjauhoja 0.5 tl leivinjauhetta 0,25 tl suolaa 1 tl vaniljasokeria 1 dl muromysliä tai kaurahiutaleita 100 g valkoista suklaata 100 g kuivattuja karpaloita tai puolukoita 0,75 dl mantelirouhetta Valmistusohje 1. Sekoita sokerit pehmeän voin joukkoon ja lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muutamassa erässä taikinan joukkoon. 2. Rouhi suklaa ja lisää suklaarouhe, karpalot ja mantelirouhe taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja laita taikina jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi. 3. Pyörittele taikinasta palloja. Laita taikinapallot pellille leivinpaperin päälle ja paina hieman litteämmäksi. Paista uunin yläosassa 200 asteessa noin 10 minuuttia. (Lähde: Kotiliesi ) K-Ruoka puolestaan neuvoo tekemään valkosuklaakeksejä suolapäh...

Joulu 2015

  Joulu 2015  Joulu 2015 oli aika pelkistetty. Karsin todella, todella monta ruokalajia pois ja onnistuin tekemään hieman pienempiä määriä niitä ruokalajeja, joita sitten tein. Tämä joulu on ehkä enemmän juustojoulu.   Aattoaamu alkoi joulupuurolla. Sitä syötiin voisilmän ja kanelisokeri-sekoituksen kera. Jälkiruokana oli Junnun leipomia joulutorttuja. Junnu onkin toiminut joulutorttumestarina kuluvana vuonna.   Uunissa paistui pari pataleipää iltaa varten.  Jouluna 2015 oli aaton illallisella pippuripihvi ja sen seurana paholaisenkastike, en tarkoita nyt siis tomaattipohjaista kastiketta, vaan kastiketta, joka on muunnos hollandaisekastikkeesta . Perunoista tein perunalunta (= keitetyt perunat puristetaan siivilän läpi "lumeksi"). Lisänä oli lanttulaatikkoa, joka on Assarin joulun ykkönen Imellettyä perunalaatikkoa , jota tein lahjaksi naapurille ja samalla sitten tein omaan joulupöytään.  Sienisalaatti...

Joulu saa tulla

Joulupussikeräys ja vaatteita Viroon -jutut on hoidettu.  Kuusi haettu ja nuoriso aloittelee koristelua. Asunto on melkein järjestyksessä keittiö kaaoksessa luultavasti koko joulun. Korissa tuoksuvat appelsiinit ja mandariinit. Omenat vadissa, karkkeja ja pähkinöitä kipoissa. Junnulle täytyy muistaa hankkia vielä  rasia vihreitä kuulia,  ilman niitä hänen joulunsa ei tunnu yhtään joululta. Kuluvalla viikolla on ollut monta kiireistä leipomispäivää. Eilen ryntäsin aamulla nopeasti kauppaan hakemaan muutamia tarvikkeita ja sitten taikinat. Stollen (saksalainen joulupulla), valkosuklaa-karpalopikkuleivät sekä kentuckyn kakku valmistuivat päivän aikana. Visiitillä käynyt naapuri, (täältä sitä vaan tulee jatkuvasti hyviä tuoksuja-kommentin saattamana) haikaili kotona tehtyä perunalaatikkoa. Hän muisteli kuinka oli kotona lapsena syönyt äidin tekemää perunalootaa. No lupauduin tekemään sitä pienen satsin hänelle joululahjaksi. Kuorin siis perunat ja tein niistä sos...

Filee Wellington with Christmas Angels

Aatonaaton ruokana oli Filee Wellington hieman jouluasuisena.  Aidossa Filee Wellingtonissa on sisällä naudan sisäfilee, mutta muutin hieman ohjetta omanlaisekseen. Käytin possun sisäfileetä ja koristelin pinnan ruisleipätaikinalla, josta otin piparkakkumuotilla pari enkeliä paistoksen pinnalle.  Ruisenkelien koristeena käytin murskattua chiliä. Marinoin fileen tilkassa oliiviöljyä. Olin lisännyt öljyyn hieman lime & chili maustesekoitusta ja korianteria. Annoin lihan maustua noin pari tuntia.  Sen ajan, mitä fileelle tekemäni voitaikina oli jääkaapissa. Tein nypityn voitaikinan, johon lisäsin purkin jogurttirahkaa.  Ks. perusohje esim. tästä . Kastikkeen tein punaviinipohjaisesta glögistä johon lisäsi klementiinejä. Keitin kastiketta kokoon chilin kanssa, maustoin suolalla ja lisäsin  klementiinit. Perunoiksi olisivat sopineet paremmin perunalumi tai pursotetut peruna tms. Tosin meni kyllä kokonais...

Porkkanalaatikko ilman riisiä

   Kuva MM Porkkanalaatikko on hyvää, va rsinkin ilman riisiä. Tarvitset 1 kg porkkanoita, vettä ja n. 1 tl suolaa 1.5 dl korppujauhoja 2.5 dl kermamaitoa suolaa 1-2 tl sokeria 2 kananmunaa 1/4 maustemittaa muskottipähkinää (käytän varovasti sillä porkkana todella korostaa muskotin makua) Tee näin valmistusaika: n. 2 t 0 min 1. Kuori ja paloittele porkkanat. 2. Keitä  paloitellut porkkanat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi pois, kun porkkanat on kypsiä. (Jos olet leipomassa esim. sämpylöitä, käytä porkkanoiden keitinvesi niihin!) 3. Soseuta porkkanat sauvasekoittimella. 4. Turvota korppujauhot kermamaidossa. Sekoita mausteet joukkoon. 5. Riko kananmuna. 6. Sekoita kaikki ainekset  keskenään. 7. Voitele uunivuoka ja jauhota se korppujauhoilla. 8. Kaada porkkanamassa vuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja muutama nokare voita. Kypsennä uunissa 175-200 C:n lämpötilassa  noin 60 min.

Joulu on jo ovella

Tein eilen perunarieskataikinasta perunasämpylöitä. Ajattelin nimittäin päästä vähän helpommalla nyt kun joulu on jo ihan ovella ja vähän joulun jälkeenkin. Näitä täyttämällä tähteeksi jääneellä salaatilla ja lihalla syntyy maukas ruoka.  Majoneesia ja mausteita maun mukaan. Ehkä joku haluaa väliin kananmunaa ja toinen jotakin muuta. Käteviä välipalaleipiä kulun jälkeen. Sopivat erityisen hyvin myös hampurilaissämpylöiksi. Pihvi vaan väliin ja muut sörsselit, niin siinä se on. Leivoin myös oliivileipää . Tein molemmista taikinoista myös pieniä vuokaleipiä. Tarkoituksenani on kehitellä niistä alkupalaa joulun ruokailuihin. Keskiviikolle on valmistumassa ruisleipätaikina . Aloitin sen eilen ja se näyttää pulpahtelevan jo todella mukavasti. Yleensä annan taikinan tekeytyä viikon ennen kuin leivoin sen. Nyt kävi kuitenkin niin, että unohdin perjantaina laittaa sen  tekytymään. Huomenna ovat vuorossa taatelikakku ja stollen (saksalainen joulupulla). Lisäks...

Tuttava takaa vuoden...

Tuttava takaa vuoden saapuvi vieraaksi... Pitäisiköhän sanoa, että en tunnista vuodentakaista vierasta. Se on kovin erilainen kuluvana vuonna. Sää on nimittäin vaihdellut. Alkuviikosta, kun käväisin ohikulkumatkalla, mökillä oli ripaus lunta. Näytti ihan mukavan jouluiselta. Tänään, kun sitten kävin vähän katselemassa paikkoja,  olikin sitten ihan vesikeli. Asteita taisi olla peräti + 6 C. Joulun hankintoja on tehty vähitellen.  Junnun lahjalista pitenee joka päivä. Toivon, että lapseni ymmärtävät, että kaikissa perheissä eivät lapset voi kirjoittaa pitkiä lahjalistoja. Emme mekään hanki kaikkia listalla olevia juttuja.  Kirjat ovat poikkeus. Jos joku toivoo kirjaa tai useampaa, niin sellaisen helposti hankin. Hmm...yritin opettaa asiaa käytännössä ja keräsimme tyttöjen kanssa ruokaa joulupussikeräykseen , joka on vaasalaisen Karin Toivolan ideoima tempaus. Tavoitteena on kerätä jotakin syötävää, joka sitten toimitetaan vähävaraisiin perheisiin. Tänään y...

Täytettyä suippopaprikaa

Tein täytettyä suippopaprikaa. Paahdoin paprikat 225 C uunissa. Ripottelin hieman juustolastuja paprikoiden päälle paistamisen jälkeen.   Laitoin täytteeksi riisiä, johon sekoitin herne-maissi-paprika-seoksen. Maustoin ripauksella valkopippuria, hippusella chiliä ja ripottelin hieman myös suolaa.    Lisänä salaattia. Ja yleisön pyynnöstä heti perään  mandariinibroileria .  Lähetetty Windows Phonesta

Mandariinibroileri

 Lauantain ruokana oli mandariinibroileri.  Tarvitset Tarvitset yhden pakkauksen broilerin rintafiléetä.  valkosipulin kynsi 1 kuivattu chilipalko 1 tl paprikajauhetta muutama siivu inkivääriä tuoreena tai  paloina kuivattuna n. 1 tl n. 1 tl suolaa 1 tl hunajaa 2-4 mandariinia paistamiseen öljyä ja voita  Tee näin 1. Kuumenna öljy padassa ja laita siihen hieman voita. 2. Lisää mausteet ja pyöräytä niitä öljyssä. 3. Lisää broilerin rintafiléet ja kääntele niitä. 4. Kun fileet ovat  kypsiä, lisää mandariinit lohkoina ja pyörttele hetki. 5. Sekoita ja lisää lopuksi 1 tl hunajaa. 6. Laita kansi päälle ja anna hautua n. 5 min 7. Tarjoile riisin kera. 8. Koristelin annoksen lopuksi vielä juustolastuilla. Lähetetty Windows Phonesta

Joulunajan tarjottavat 2015

Kuluva vuosi on vasta sen verran aluillaan, että vielä voi muistella vähän joulua. Menneenä vuonna tein jouluvalmisteluja aika rennolla kädellä, mutta runsaasti. Leivoin mm. perinteisen täytekakun, sillä sellaisen olen aina leiponut. Samoin tein englantilaisen hedelmäkakun, kentuctyn kakun ja texaspullaa. Takuulla sokeria ja rasvaa kaikissa näissä. Tietenkin sitten ruoan kanssa lisukkeita. Alkuroaksi kaloja, salaattia jne. Toivottavasti nyt tänä vuonna tajuan, että ei yhteen viikonloppuun tarvitse yrittää änkeä kaikkea. Joulu tulee ja menee on muutakin kuin ylensyömistä. Se on rauhoittumista, tunnelmaa ja yhdessäoloa. Se on käpertymistä sohvan nurkkaan hyvän kirjan kanssa. Yritän muistaa, että en valmistele mitään herkkua järjettömiä määriä varastoon enkä muutenkaan hanki liikaa kaikkea. Yritän muistaa, että teen aaton aterian niin kuin se olisi sellainen parempi sunnuntaiateria. Tarjolla siis sisäfilepihvit tämänkin vuoden jouluna. Niistä assarit eivät luovu. Pihv...

Salmiakki-sitruunakkakku

Kuvat Margit Mannila Ainekset salmiakki-sitruunakakkuun oli ostettu jo hyvissä ajoin. Junnu pyysi useamman kerran tekemään sitä, mutta pidin päätökseni ja leivoin sen itsenäisyyspäiväksi. Kakku on varsinainen kaloripommi. Siinä on voita, sokeria, suklaata, kermaa ja karkkia. Nyt kakku on sitten tehty ja ensimmäiset palaset maistettu. Ohjeen lähde on Kodin Kuvalehti.  Kakun tekeminen alkoi turkkareitten murskaamisella.  Hopeatoffeen keittäminen kakun päälle sopivaksi kesti noin 1 h 15 min. Ainekset Kakkupohja 400 g tummaa suklaata 400 g voita ...