Kuvat Margit Mannila Kuluvan vuoden Ladyjen illallinen meni Aasia -teemalla. Alkupalan suhteen oikaisin. Ostin nimittäin kevätkääryleet valmiina ja fiteerasin ne vain omassa keittiössäni. Onnistuivat hyvin, olivat rapeita ja maukkaita. Lidlin rullia. Ovat myös Junnun suosikkeja. Kevätkääryleiden kanssa oli aasialaistyyppistä salaattia. Ei ihan oppien mukaan, mutta silleen snadisti silputtuna, etikalla maustettua ja hieman sienä ja chiliä, kuten asiaan kuuluu. Pääruokana nuudelikeitto, jossa oli broileria ja paljon kasviksia. Jälkiruokana Junnun suklaaöveri jälkiruoka, johon tein happaman ja vaniljasokerilla (aidolla) maustetun kastikkeen punaherukasta. Punaherukkaa on ollut aikaisemminkin listalla. Jotenkin on vaan niin mun lempparini. Keitin oman puutarhan punaherukoita kasaan, puristin herukat siivilän läpi ja annoin kiehua edelleen. Tuli aivan upean punainen ja rakenteinen kastike. Ilta kului kuin siivillä. Kiitos jälleen ihanille Ladyille...
Täti vertailee hintoja ja pohtii ostoskoriin eksyneiden tavaroiden ja tuotteiden laatua. Mukana myös sentinvenyttäjän ruokaohjeita.(15.3.2013)