Skip to main content

Posts

Showing posts from 2016

Ruokaostoksilla joulukuussa 2016

Kuvat Margit Mannila Joulukuussa menikin sitten taas ruokaan reilusti rahaa. Kallein yksittäinen hankinta oli naudan sisäfilée, joka maksoi 96 €. Tosin lihalla oli painoa kolme kiloa ja siitä tulee muutama ateria, joten annosta kohden hinta on varsin kohtuullinen. Siitä tulee 16 annosta. Lisäksi olen tehnyt aika paljon täydennysostoja, joten yhteissumma on noussut reippaasti. Kokonaiskulutus olikin 713,17 € ja se tekee päivässä 23 €. Henkilöä (kolmea vakinaista) kohden kulutus on  7,66 €. Tosin käytännössä ruokailijoita joulukuussa on ollut keskimäärin 4 parhaimmillaan 6.  Summa sisältää myös  ruokakassin hyväntekeävisyyteen ja muut antamani ruokalahjat. Mitä söimme Viikko 49 Torstai 1.12.2016 Perjantai 2.12.2016 Lämpimät leivät. Lauantai 3.12.2016 Oskarinleipä. Naudan ulkofile. Salaatti. Jälkiruokana jäätelöä. Sunnuntai 4.12.2016 Oskarinleike. Naudan ulkofile. Salaatti. Jälkiruokana juustoa ja pipareita. Viikko 50 Maanantai 5.12.2016 Per...

Hyvää vuotta 2017

 Kuvat Margit Mannila Ostoskorissa toivottaa hyvää vuotta 2017!

Tuvan tapetit

Mökin tuvassa oli aika rohkean väriset tapetit. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja haalistaneet värit.

Valkosipulileipä ja lisukkeet

 Kuvat Margit Mannila Valkosipulileipää , pihviä ja salaattia. Sopii hyvin uuden vuoden vastaanottamiseen.

Vanilijajäätelöä ja perunalastuja

 Kuvat MM  Uudet Satlu Liquirice -perunalastut ja vaniljajäätelö ova uskomattoman hyvä yhdistelmä.

Rapusäilyke, joka ei kelvannut koiralle

  Kuvat Margit Mannila Päädyin viikonloppuna valmistamaan Oskarinleikettä.  Koska hummeria, jota siihen oikeasti pitäisi laittaa, ei löytynyt sopivassa muodossa, päädyin sitten ostamaan rapua. Hmm... ei olisi kannattanut. purkki maksoi 4.75 € ja maku ei ollut kummoinen. Myöskään testimaistajana toimineelle koiranpennulle tämä säilyke ei kelvannut, joten mitä tästä voi päätellä? No purkin sisältö päätyi roskikseen. Hellapoliisi on ohjeessaan päätynyt käyttämään katkarapuja ja niin teen itsekin seuraavalla kerralla.   Lähteet Hellapoliisi. Osakarinleike . (4.12.2016)

Ruokaostoksilla marraskuussa 2016

Kuva Margit Mannila Marrakuussa ruokaan kului yhteensä 418,66 €. Se tekee päivässä 16,75 € ja henkilöä (3) kohden 139,55 €/henkilö. Mitä söimme marraskuussa. Viikko 45 Tiistai 1.11.2016 Pizzaa riittää. Pakkaseen ei mahdu, joten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin siis syödä pizzaa. Keskiviikko 2.11.2016 Ja sitten vielä kerran pizzaa. Torstai 3.11.2016 Pastaa ja jauhelihakastiketta. Perjantai 4.11.2016 Nugetteja ja nuudeleita. Dippiä ja kurkkua. Lauantai 5.11.2016 Salaatti nuudelin jämistä. Lisättiin herne-maissi-paprikaa, maustekurkkua ja raejuustoa. Sunnuntai 6.11.2016 Nieriää, perunasosetta, kasviksia. Viikko 46 Maanantai 7.11.2016 Parsakaalikeitto. Tiistai 8.11.2016 Eilisillä mentiin. Keskiviikko 9.11.2016 Salaattia. Jossa mm. kinkkua, tomaattia raejuustoa, paprikaa. Torstai 10.11.2016 Salaattipäivä myös tänään, sillä illalla teatteria. Lihaisana lisukkeena kalkkunaa ja lisäksi kananmunaa.  Perjantai 11.11.2016 Lasagne. Tästä riittää vie...

Kuukauden suosituimmat marraskuussa 2016

Kuvat Margit Mannila Kuukauden suosituimmat marraskuussa 2016 Keittiöostoksilla 4 Jun 2013 Herkkuja tähteistä 18 Sep 2013 Ruokakulut vuonna 2014 30 Dec 2014 Kentuckyn kakku on erilainen taatelikakku 5 Dec 2013 Loimulohta 17 Jul 2015 Kompostori 20 Sep 2015 Kuinka käytän joulukinkun jämät? 27 Dec 2013 Keittiö 22 Jul 2013 Ruokalajien annoskoot 24 Apr 2015 Unelmatorttu 15 Jul 2014

Ruokaostoksilla lokakuussa 2016

Lokakuussa ruokaan kului 274,17 €/kk. Se tekee päivässä 8,84 €. Ruokailijaa kohden se on 91,39 €/kk. Näin me söimme: Viikko 40 Lauantai 1.10.2016 Lasagne. Salaatti. Sunnuntai 2.10.2016 Pihvit possun ulkofiléestä ja perunat. Salaattia. Viikko 41 Maanantai 3.10.2016 Salaattia, pihviä ja lasagnea riitti vielä tänäänkin. Tiistai 4.10.2016 Pihviä ja perunoita. Keskiviikko 5.10.2016 Ranskalaiset, jauhelihapihvit ja kasvikset. Torstai 6.10.2016 Kasviksia ja jauhelihapihvejä. Perjantai 7.10.2016 Leipäpäivä. Lauantai 8.10.2016 Itsetehdyt jauhelihapihvit ja niistä hampparit. Tehtiin myös majoneesi. Sunnuntai 9.10.2016 Pihvit possun ulkofiléestä mökillä. Viikko 42 Maanantai 10.10.2016 Jauhelihapihvit ja peruna+kastike. Tiistai 11.10.2016 Kokouspäivä. Mentiin valmisruoalla, pitkästä, pitkästä aikaa. Keskiviikko 12.10.2016 Spaghetti ja jauhelihakasitike. Torstai 13.10.2016 Itse tehdyt hampparit. Perjantai 14.10.2016 Broileria, riisiä ja salaat...

Kuukauden suosituimmat lokakussa 2016

Kuva MM Suosituimmat lokakuussa olivat Herkkuja tähteistä 18 Sep 2013 Listanauloja ja huonekaluruuvi 18 Jul 2013 Ruokakulut vuonna 2014 30 Dec 2014 Keittiöostoksilla 4 Jun 2013 Parvekkeen sisustus ylijäämällä ja minibudjetilla 13 Jul 2013 Kilpatanssipuku juniorille 1 Apr 2014 Loimulohta 17 Jul 2015 Ruokalajien annoskoot 24 Apr 2015 Kompostori 20 Sep 2015 Sämpylöitä muffinivuoassa 16 Mar 2014 Lähetetty Windows Phonesta

Lukulistalla

Pari mukavaa kirjaa. Selkeät ohjeet.  Lähetetty Windows Phonesta

Ruokaostoksilla syyskuussa 2016

Syyskuussa ruokaan kului  307.92 €. Tämä summa sisältää muutaman suurostoksen lihaa. Päivää kohden syyskuun ruokamenot olivat  12.36 € ja kuukaudessa yhden henkilön osuus (1/3) oli 123.64 €/henkilö. Vieraat ovat saaneet yleensä myös vatsansa täyteen. Näin söimme syyskuussa 2016: Viikko 36 Torstai 1.9.2016 Jauhelihakeittoa riitti vielä tänäänkin. Perjantai 2.9.2016 Assarin kanssa koti-ilta. Junnu yökylässä. Syötiin tähteitä ja leipää. Lauantai 3.9.2016 Broileria currykastikkeessa. Lisänä perunaa ja patonkia. Illalla tattimuhennosta ja possunulkofiléestä pihvit. Sunnuntai 4.9.2016 Junnun kanssa kyläilemässä. Viikko 37 Maanantai 5.9.2016 Pestoleivät. Tiistai 6.9.2016 Perunat ja jauhelihakastike. Keskiviikko 7.9.2016 Pasta ja jauhelihakastike. Torstai 8.9.2016 Eilisillä mentiin. Perjantai 9.9.2016 Leipää ja salaattia. Lauantai 10.9.2016 Tortillaa lisukkeineen. Sunnuntai 11.9.2016 Tortillapäivä tänäänkin. Viikko 38 Maanantai...

Kuukauden suosituimmat syyskuussa 2016

Kuukauden luetuimmat syyskuussa 2016 V70 vm 2000-2007 30 Dec 2015 Keittiöostoksilla 4 Jun 2013 Herkkuja tähteistä 18 Sep 2013 Kompostori 20 Sep 2015 Ruokakulut vuonna 2014 30 Dec 2014 Loimulohta 17 Jul 2015 Skotlantilainen perunakeitto 29 Mar 2014 Unelmatorttu 15 Jul 2014 Sämpylöitä muffinivuoassa 16 Mar 2014 Kilpatanssipuku juniorille 1 Apr 2014

Tilli

 Kuivattu tillillä. Näissä on huomattavasti voimakkaampi maku kuin kaupan mausteissa.

Suosituimmat kirjoitukset elokuussa 2016

Luetuimmat kirjoitukset elokuussa 2016 Herkkuja tähteistä 18 Sep 2013 Ruokakulut vuonna 2014 30 Dec 2014 V70 vm 2000-2007 30 Dec 2015 Keittiöostoksilla 4 Jun 2013 Loimulohta 17 Jul 2015 Ruisleipä 17 Oct 2013 Listanauloja ja huonekaluruuvi 18 Jul 2013 Juustopasta 26 Feb 2014 Mustikkapulla 24 Aug 2015 Parvekkeen sisustus ylijäämällä ja minibudjetilla 13 Jul 2013

Ruokaostoksilla elokuussa 2016

Elokuussa on keräilykuukausi. Olen saanut kuivattua tillin korianterin ja persiljan. Lisäksi olen saalistanut sieniä ja marjoja. Elokuun 2016 ruokakustannukset olivat 219,77 €. Se tarkoittaa 73.25 €/henkilö/kuukausi ja keskikulutus on 7.08 €/päivä.  Broileri lensi pöytään tavallista useammin. Se on nopea ja helppo. Etenkin mökillä se on kiva juuri siksi, että ei tarvitse tuntitolkulla haudutella. Kanttarelleja on löytynyt runsaasti, joten niitä on sitten myös käytetty melkein joka paikassa. Viikko 32 Maanantai 1.8.2016 Juhelihakastike ja pasta. Salaattia. Tiistai 2.8.2016 Lasagne. Tästä riittää huomisellekin.  Keskiviikko 3.8.2016 Lasagnelle seuraksi uusi salaatti. Iltapala syötiinkiin sitten mökillä. Paistoimme jälleen broilerin koipi-reisiä. Torstai 4.8.2016 Herkkutattibroileri . Oli todella hyvää. Iltapalana syötiin lämpimiä leipiä, johon käytimme tylsästi eiliset broilerin koivet. Lisäksi juustoa ja sipulia. Perjantai 5.8.2016 Pastaa ja savupekon...

Punaherukat pakastettu

Muutama sangollinen punaherukkaa on pakkasessa.  Puolukat ovat kohta kypsiä, joten satokausi jatkuu.

Kanttarellia, kanttarellia

Pari ämpärillistä kanttarelleja elisellä sienireissulla. Lisäksi löysin tatteja, lampaankääpää, orakasta jne. Jos jotakin hyötyä sateista, niin sieniä ainakin piisaa. 

Herkkutattibroileri

 Herkkutatit alkavat nostaa päätään ja mikäs sen mukavampaa kuin hakea pari upeaa sientä mökin takapihalta ja ryhtyä ruoanalmistuspuuhiin. Myös Junnu tykkäsi tästä ruoasta, joten sen täytyy, ei niin houkuttelevasta kuvasta huolimatta, olla suhteellisen hyvää. Tarvitset kastikkeeseen 2-3 herkkutattia 1 sipuli 2 rkl vehnäjauhoja 2 dl kuohukermaa ripaus valkopippuria   suolaa 2 tl kuivattua nokkosta Voita  paistamiseen Tee näin 1. Kuori sipuli, viipaloi se pieniksi kuutioiksi  ja kuullota kuutiot kattilassa voissa. 2. Lisää nokkoset  ja pyöräyttele niitä muutaman kerran sipulin kanssa 3. Lisää pilkotut (itse leikkaan ohuita siivuja) tatit, anna nesteen haihtua hieman ja lisää sitten 2 rkl vehnäjauhoja. 4. Lisää ripaus valkopippuria.  5. Lisää kerma. 6. Sekoittele, vähennä lämpöä, että kerma ei pala pohjaan. 7. Lisää hieman suolaa. Tarkista maku. 8. Tarjoile paistetun broilerin ja riisin tai ohran kera.  ...

Kuukauden suosituimmat heinäkuussa 2016

Parvekkeen sisustus ylijäämällä ja minibudjetilla 13 Jul 2013 Keittiöostoksilla 4 Jun 2013 Herkkuja tähteistä 18 Sep 2013 Mustikkarättänä 14 Jul 2013 Valkosipulileipä 3 Jul 2016 Ruokakulut vuonna 2014 30 Dec 2014 Juustopasta 26 Feb 2014 Listanauloja ja huonekaluruuvi 18 Jul 2013 Loimulohta 17 Jul 2015 Vastapoimitut mansikat kera jäätelön 3 Jul 2016 Lähetetty Windows Phonesta

Ruokaostoksilla heinäkuussa 2016

Heinäkuun kuukausikustannukset olivat 555.19  €/kk.  17.90 €/päivä ja kolmea  ruokailijaa kohden 185.06 €. Tosin heinäkuussa useimmiten ruokapöydässä oli keskimäärin neljä henkilöä. Heinäkuu oli myös jäätelökuukausi. Sitä syötiin  jälkiruokana ja aika usein iltapalanakin. Lettujakin tehtiin oikein urakalla. Niidenkin seurana jäätelö maistuu. Ostin myös pakkaseen täydennystä. Possun ulkofilée oli jälleen 4.99 €/kg ja sitä on nyt sitten jälleen hamstrattu reippaasti. Ostin myös sokeria säilöntää varen aika reilusti. Ja makkaraa kului luvattoman paljon vaikka aika monena iltana grillasimme broilerin reisikoipia. Mitä söimme heinäkuussa. Viikko 27 Perjantai 1.7.2016 Jauhelihaperunakeitto. Lauantai 2.7.2016 Uudet perunat, lihapyörykät ja kesäsipulia kuullotettuna. Lisänä salaattia. Jälkiruokana tietenkin mansikoita ja jäätelöä . Illalla vielä herkuteltiin valkosipulileivällä, salaatilla ja pihveillä. Sunnuntai 3.7.2016 Lihapull...