Skip to main content

Posts

Showing posts from January, 2015

Ruokaostoksilla tammikuussa 2015

Nyt on sitten vuoden 2015 ensimmäisen ruokayhteenvedon aika. Tammikuussa 2015 ruokaostoksiin kului  229,12 €.   Tämä vähän yllätti. Positiivisesti. Sillä vaikka rahaa kului noin vähän ja syömispuolen ostoksiin kuuluu myös kaikenlaista makeaa (joulun alesuklaata), jota ostin aika reilulla kädellä herkkulaatikkoon. Lapsilla on edelleenkin kerran kuukaudessa karkkipäivä ja nameja on nyt kyllä sitten vähän pidemmäksikin aikaa. Olen  ylpeä jälkikasvustani, sillä namit eivät häviä herkkulaatikosta omia aikojaan, vaan karkkipäivästä pidetään kiinni. Itsehillinnän kehittyminen on todella hyvä asia. Kurinalaisuutta ja itsehillintää tarvitaan ihmiselämän kaikilla osa-alueilla. Sitähän harjoitellaan oikeastaan koko kouluajan. Jotkut vain oivaltavat tämänkin  asian vähän nopeammin kuin toiset. Päivän keskikulutus Kun kuukauden ruokakulut jakaa, ovat ne vain 7.90  €/päivä.  Tämä siis selittyy sillä, että lihaa on ostettu mukavasti tarjouksista...

K-ryhmän sisäinen hintavertailu

  K-ryhmä julkaisi hintaverailun, jossa oli verrattu ostoskoria kaupan sisällä merkkituotteiden, Pirkkatuotteiden ja K-menu tuotteiden välillä. PDF löytyy tästä linkistä .  Eroa merkkituotteiden ja halvimman ostoskorin välillä 21,20 €. Lisää vinkkejä ruokakustannusten pitämiseen kurissa löytyy esim. ruokament.fi -sivustolta. Lähetetty Windows Phonesta

Suunnittele talouttasi

Aloitin  vuonna 2014 ruokakustannuksieni seurannan ja ryhdyin suunnittelemaan entistä määrätietoisemmin ruokalistani kauppojen tarjousten mukaan. Varoitan, tässä jutussa on toistoa ruokakulut vuonna 2014-postaukseeni .  Ajattelin alkavana vuonna (2015) tehostaa tätä seurantaa ja pakottaa itseni suhtautumaan tähän osa-alueeseen kuin yrittäjä sellaiseen liiketoimintansa osa-alueseen, jonka kuluja hänen tulee karsia, mutta toiminto on kuitenkin välttämätön ja asiat pitää saada hoidettua tietyllä tasolla. Ruoan olleessa kyseessä siitä tulee saada tasapainoisesti vitamiinit ja hivenaineet ja sitä pitää olla riittävästi, eritoten, kun perheessä on kasvavia lapsia. Tunne numerosi Kun alat suunnittelemaan omien kustannustesi karsimista, seuraa 2-3 kuukauden ajan, mihin rahasi oikeasti menevät. Tällainen tilastointi voi yllättää sinut. Luultavasti huomaat, että jo pienillä muutoksilla saat aikaan merkittäviä säästöjä. Esimerkiksi karkkipäivää ei kannata viettää päivittäin....

Ihana ilta ja Ellen Svinhufvudin kakku

Vietimme muutaman kamun kanssa jälleen ihanaa iltaa kotiruoan parissa. Sovimme seuraavan illallisen taas 5.1.2016 samalla seurueella. Tulevalle illalliselle lupasin tehdä pastaa. Katsotaan muistanko vuoden kuluttua lupaukseni. Jälkiruokana oli tällä kerralla Ellen Svinhufvudin kakku on eli manteli-marenkikakku. Se on yksi suomalaisen kahvipöydän klassikkotarjottava. Se on varsin tuhti pläjäys sokeria, kermaa ja voita. Tosin tällaisia kakkujahan ei ole tarkoituskaan syödä kerralla kuin aivan vähän. Hyvässä seurassa, pienenä annoksena,  se maistuu erinomaiselta. Salaisuus on siinä, että tyttämisen jälkeen annat sen vetäytyä kylmässä vuorokauden. Näin tavella se onnistuu mainiosti parvekkeella. Nostat sen vain lämpimään hyvissä ajoin, että maut ehtivät tasaantumaan. Näin kakku saa sopivasti kosteutta ja marengipohjasta tulee juuri oikealaisen kosteaa/sitkeää. (Tällaiselle kakulle on vaarana jäädä liian kuivaksi ja tuntuu, että se vain pölisee suussa.) Havaintojani Sokerie...

Joulukuussa 2014 luettiin näitä

Joulukuussa 2014 suosituimmat jutut olivat Kentuckyn kakku on erilainen taatelikakku 5 Dec 2013 Herkkuja tähteistä 18 Sep 2013 Kuinka käytän joulukinkun jämät? 27 Dec 2013 Lohimoussekakku 12 May 2014 Joulukiireitä 20 Dec 2014

Sisällysluettelo: Ostoskorissa vuonna 2014 julkaistut postaukset

Vuonna 2014  kirjoitin Ostoskorissa seuraavista aiheista: Autokulut 2014 (12/2014) Auton takuu säilyy kun huolto suoritetaan asianmukaisesti (4/2014) Autosairaalassa (8/2014) Chilejä (11/2014) Chilit ja chili-suklaakastike (10/2014) Chilisuklaa-perunaleivokset (2/2014) Currypossu ja perunasose (10/2014) Ensimmäinen kilpatanssipuku kasassa (6/2014) Granaattiomena (12/2014) Hernekeitto (2/2014) Heinäkuun suosituimmat (8/2014) Huhtikuun suosituimmat kirjoitukset (5/2014) Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty: Mattojen säästövinkit (1/2014) Hyvää joulua 2014 (12/2014) Hävikkiviikko (9/2014) Iltapala yhdeksälle (1/2014) Inkivääripossu (1/2014) Juniori leipoo mutakakun (10/2014) Juustoinen sienikeitto (9/2014) Joulunaikaan hiipivät tontut (12/2014) Kala-pastavuoka (6/2014) Kantarellikastike (9/2014) Kasviksia ja pihviä (7/2014) Kasvimaalla (6/2014) Katsotaan mitä kaapista löytyy (7/2014) Kaunottaret (8/2014)...