Skip to main content

Posts

Showing posts with the label arkiruoka

Eväsleivät

  Kuvat MM    Saattaa olla, että olen joskus aiemminkin kirjoitellut näistä eväsleivistä. No nyt sitten tulee taas. Tarvitset vuokaleivän tai paahtoleipää.     Laita leivälle haluamasi täytteet ja päälle juustoa. Laita toinen leipä kanneksi. Kääri komeus folioon. Laita uuni 200 C ja anna leipien lämmetä uunissa n. 10-15 minuuttia. (Kunnes juusto on sulanut).   Leivät voi syödä lämpiminä tai jos jotakin jää, niin vaikka seuraavana aamuna kylminä.  Täytteestä riippuen toki voi olla kosteutta.   Itse laitoin näihin kinkkua paprikaa mozzarellaa. Mozzarellaa on helpompi leikata ohuiksi siivuiksi kun se on vähän jäistä.    

Lohikeitto

Kuva MM       Lohikeitto   Tarvitset perunoita porkkanoita sipulia palsternakkaa kalaa valkopippuria suolaa tilliä 2 dl kermaa    Lohikeitto tai oikeastaan mikä tahansa kalakeitto on hyvä pakkaspäivän ruoka. Keitto valmistuu nopeasti, kun kuorit ja pilkot ensiksi porkkanat, sipuli ja laitat ne kiehumaan veteen. Mausta vesi suolalla ja ripauksella valkopippuria. Kuori ja pilko perunat pieniksi kuutioiksi ja lisää keittoon. Lisää myös halutessasi pieni pala palsternakkaa. Kun perunat ovat kypsiä lisää lopuksi kala ja kerma keittoon ja  kiehauta kala kypsäksi. Lisää tarjoiluvaiheessa tilli. Tarkista  lopuksi suola.  

Työreissu Portugaliin

   Kuva MM     Kesällä olin työreissussa Portugalin Portossa. Testasin pakallista ruokakulttuuria ja kävin syömässä pienessä perheravintolassa, joka sijaitsi hotellini lähellä pari kertaa lounaan.    Lounas maksoi 7.90 € ja sain sillä rahalla alkukeiton, pääruoan ja jäkiruoan. Hyvää perusruokaa.     

Piiraset

  Kuvat MM     Pakkasessa on aina hyvä olla jotakin pientä syötävää, jos vieraat pääsevät yllättämään. Etenkin näin kesäisin saattaa joku olla oven takana ohikulkumatkallaan.    Tein valmisvoitaikinasta (kaulitsin ohueksi) muffinivuoassa pieniä piirakoita, joita on mukava syödä salaatin tai vaikkapa kanan kanssa.    Täytteitä oli kolmea eri sorttia a) pinaattia ja juustoa b) suppilovahveroita, sipulia ja kermaa c) tomaattisipuliseosta ja juustoa.   500 gramman paketista (Myllyn Paras) tuli 34 reilun kokoista piirasta. Ehkä olisi tullut pari enemmän, jos olisin kaulinnut hieman ohuimmiksi enkä olisi maistellut taikinaa.😀  

Ruokaostoksilla huhtikuussa 2021

                                                                        Kuva MM   Huhtikuussa hankin aika paljon varastoja ja se  näkyy loppusummassa, joka oli 546,96 €. Se on 18,23 €/päivä. Käytössä on kaksi jääkaappia ja se vaatii aina veronsa, sillä kun kahdessa paikassa pitää varaston ajan tasalla tarkoittaa se väistämättä kustannusten nousua.   Mitä sitten syötiin ja tehtiin: Huhtikussa 2021 Leivoin aika paljon. Pizzahuhtikuu. Kanaruokia tehtiin runsaasti. Herkkujälkiruokia. Jäätelökuukausi. Grillikausi korkattu. Lohta kului muutamalla aterialla. Kalaruokia tuli kokattua tavanomaista useammin. Juniorin synttärit nostiv...

Ruokaostoksilla maaliskuu 2021

    Kuvat Margit Mannila   Maaliskuun ruokaostokset kevensivät kukkaroa yhteensä  446,73 €:lla.  Kahta ruokailijaa kohden se tekee 223,36 €. Olen kuitenkin viettänyt hyvin paljon maalla ja siellä on sitten ollut toinen jääkaappi täydessä tällingissä. Sen huomaa aina, että kyllä kahdessa paikassa asuminen lisää ruokakuluja, sillä perustarvikkeet täytyy löytyä molemmista paikoista. Päivää kohden kulut olivat 14,41 €. Onneksi kuitenkin varastoja on taas täydennetty ja summassa on mukana pari ruokakassia tarvitsevalle. Lähinnä kuivaelintarvikkeita. Maaliskuu osoittautui oikein varsinaiseksi broilerikuukaudeksi. Laitoin eri tavalla broileria. Milloin paahtoleivän välissä ja milloin pannulla. Mukava tuttavuus oli ruokakaura. Lisäksi kokeilin ohraa ja vehnää. Erinomaista. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.   Helppo rahkapiiras osoittautui hyväksi ohjeeksi. Kyseinen ohje auttaa tyhjentämään pakkasta menneen kesän marjaherkuista. Punajuuri-suklaasämpylät   maist...

Ruokaostoksilla helmikuussa 2021

                                                                      Kuvat Margit Mannila   Helmikuu oli broilerin ja pastan kuukausi. Innostuin kaivamaan pastakoneen esiin ja tein useamman kerran itse pastaa. Kyllä se on ehdottomasti sen arvoista. Ja kun pastaa oppii tekemään, se valmistamiseen ei mene aikaa kovinkaan kauaa. Olen lisännyt ruokaan kasviksia ennestään. Erityisesti olen kuluvana vuona tykästynynyt varsiselleriin.    Pekoni-sipulipiiras on aina yhtä hyvää. Joukkoon pilkoin myös paprikaa.    Helmikuun luvut olivat: 469,64 €/kk. Se on aika paljon. Ostin useamman ruokakassin myös lahjaksi. Korona kurittaa niitä, jotka ovat lom...

Ruokaostoksilla tammikuussa 2021

    Kuvat Margit Mannila   Tammikuussa 2021 ruokaan kului 377,03 €. Kahta ruokailijaa kohde kulutus on 188.51 €/kk.   Päivää kohden ruokaan kului 12. 16 €. Muutama ruokakassi on hankittu lahjaksi menneenä kuukautena. Lisäksi ostin täydennystä varastoon.  Broileria kului suhteellisen paljon. Pastaruokia erilaisilla kastikkeilla. (Tein itse pastaa muutamia kertoja.) Makaroonilaatikkoa. Perunasosetta. Lindströmin pihvejä. Pizzaa. Porkkanakeittoa. Salaatteja. Säpylöitä leivottu.      

Ruokaostoksilla joulukuussa 2020

     Kuvat MM   Joulukuun 2020 ruokakulut olivat yhteensä 431,46 €. Kahdelle ruokailijalle jaettuna se tekee yhteensä 215,73/ruokailija. Päivässä kustannukset olivat 13,91 €. Mukaan sisältyy kolme lahjakassia, sekä joulun vähän runsaammat juustovalikoimat. Söimme muun muassa Jauhelihakeittoa. Porkkanakeittoa. Parsakaalikeittoa. Makaroonilaatikkoa. Pizzaa.  Perunasosetta ja lohta. Sienipiirakkaa. Jouluherkkuja.  Salaatteja. Lämpimiä voileipiä.

Italialainen kastike

    Kuvat Margit Mannila   Innostuin tekemään italiaista pastakastiketta, joka käy hyvin myös pizzan päälle. Käytin 3 suurehkoa sipulia 5 porkkanaa paprikaa pala purjoa hieman selleriä pari vartta palsternakkaa  3 valkosipulin kynttä 1 litra tomaattimurskaa. n. 5-6 dl vettä Kuullota sipuli kevyesti kattilassa, lisää muut ainekset. Pyöräytä muutaman kerran. Lisää tomaattimurska ja vesi. Mausta makusi mukaan suolaa ja esim. hieman valkopippuria. Keitä hitaasti kypsäksi. Soseuta sauvasekoittimella. Tämä  pastakastike on hyvää (joko sellaisenaan) tai sitten esim. jauhelihalla tuunattuna. Sopii mainiosti myös pizzalle.      

Punajuuri-suklaasämpylät

  Kuvat Margit Mannila   Punajuurisämpylät oli pitkästä aikaa ohje, joka osoittautui todella hyväksi. Näitä sämpylöitä kannattaa leipoa reilusti ja laittaa pakkaseen. Ainekset (18 kpl) Punajuurisämpylät 3 punajuurta (2½ dl raastetta) 3 dl vettä ½ pkt tuorehiivaa 2 tl suolaa 2 rkl siirappia 2 rkl rypsiöljyä 2 dl ruisjauhoja 9–10 dl hiivaleipävehnäjauhoja 1 d l pähkinäsekoitusta rouhittuna 50 g tummaa suklaata rouhittuna Punajuurisämpylät valmistuvat näin: Kuori punajuuret ja raasta ne hienoksi raasteeksi. Laita raaste ja siitä irtoava neste kulhoon. Kuumenna mikrossa 5 minuuttia, kunnes raaste pehmenee. Lisää kylmä vesi. Tarkista, että seos on kädenlämpöistä. Liuota hiiva joukkoon. Lisää suola, siirappi, öljy ja ruisjauhot. Alusta hiivaleipäjauhot taikinaan. Lisää lopuksi pähkinä- ja suklaarouhe. Peitä kulho liinalla ja kohota 45 minuuttia huoneenlämmössä. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja leivo sämpylöiksi. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle pellille ja kohota v...

Ruokaostoksilla marraskuussa 2020

  Kuvat Margit Mannila Ruokaostoksilla marraskuussa 2020  Marraskuussa kulut pysyivät suhteellisen maltillisina. 364,88 €/kk.  Kulut oliva 182.44/ henkilö ja päivässä ruokaan upposi 12.16 €.   Suppilovahveroista tuli tehtyä yhtä sun toista. a) piirakkaa b) keittoa c) muhennostoa d) täytettä munakasrullaan e) kastiketta f) täytettyjä leipiä Pizzaa. Lisää pizzaa.  Omenapiirakkaa. Perunasosetta ja pihvejä. Pakkasesta nappasin lindströmin pihvejä. Broileria.

Ruokaostoksilla lokakuussa 2020

      Salaattia valkohomejuustolla.  Papuja ja kanaa. Chilikanaa. Salaattia, paahtoleipää ja kananmunia paistettuna. Omasta kasvihuoneesta tomaatteja. Sieniä, sieniä, sieniä.                                                                Broileria uunissa.                                                              Kuvat Margit Mannila Lokakuussa ruokaan kului 550,10 ...

Ruokaostoksilla syyskuussa 2020

    Kuvat Margit Mannila Ruokaan meni rahaa yhteensä 493.81 €. Päivässä se tarkoittaa 16.46 €/päivä ja kahdelle jaettuna 246.90 €. Ostia tupaantuliaislahjaksi kaksi kassia ruokaa eräälle ystävälleni sekä täytin varmuusvarastojani. Muutamia ruokamainintoja syyskuulta: Savustettu lohta. Broilerisalaatti. Perunasose ja pannulla paahdettu lohi. Savustettu possu. Täytetty kurpitsa. Tattimuhennos. Pekoniin käärityt tatit.  Punajuuri-suklaasämpylät. Omenapiirakka.

Ruokaostoksilla elokuussa 2020

Kuvat Margit Mannila Elokuussa sitten vähitellen jää toinen jääkaappi pois. Se ei ole täydessä tällingissä viikolla, vaan ainoastaan viikonloppuisin.  Ruokaan meni rahaa yhteensä 268.35 €. Päivässä se tarkoittaa 8.65 € ja kahdelle jaettuna 134.17 €. Elokuussa kuitenkin vielä aika monena päivänä vähintään kolme oli pöydän ääressä. Elokuussa satsataan sieniin, sillä nyt näyttää olevan oikein mainio sienivuosi.   Kesäsalaatti . Kaikki vihreä omalta maalta.   Savustettu lohta. Grillattu filettä. Broileri-feetapastaa. Perunasosetta ja kermassa haudutettua lohta. Ohuen ohuet pihvit possun ulkofileestä leivitettynä. Bataattiranskikset ja kesäkurpitsa-herkkutattipaistos. Broilerisalaattia. Valkosipulileipää ja salaattia. Pizzaa vähän suurempi satsi. Piknikillä Kirkkopuistossa.  Herkkupuuroa Juniorin tapaan.

Ruokaostoksilla kesäkuu 2020

Kuvat Margit Mannila Ruokaostoksilla kesäkuussa kului rahaa 394.68 €. Kahden jääkaapin taktiikka, kuten yleensä kesällä. Ja vaihteleva määrä ruokailijoita. Ei siis ollenkaan paha lukema. Se tarkoittaa että ruokaan kuluu 13.15 €/päivä. Muutamia mainintoja ruokalistasta Hampurilaiset voileipägrillissä . Mainio kesäruoka. Lettuja ja jätskiä. Mansikkahilloa unohtamatta. Broilerinkoivet uunissa. Fish and chips. Porkkanakeittoa. Pastaa ja broileria. Korvasienikastike. Pastaa ja jauhelikastiketta. Ankkaa, valkosipuliperunoita ja salaattia . Perunasosetta, palsternakka pyreetä ja jauhelihaa. Tonnikalamakaroonilaatikkoa. Uuniperunat ja jauhelihapihvi. Tomaatti-sipulisalaatti.

Silliä, tilliä ja sipulia

Kuva Margit Mannila Molemmat mummoni olivat taitavia ruoanlaittajia. Vähäisistä aineksista loihdittiin herkkuja, joiden arvon oikeastaan ymmärtää vasta tänään kun on itse jo vähän varttuneempi. Uudet perunat olivat aina odotettu tapaus myös maaseudulla. Muistan kun ensimmäiset uudet perunat poimittiin omasta maasta ja niistä tehtiin ruokaa. Yksi mieleeni jäänyt ruoka on uudet perunat, silli, tilli ja sipuli. Sipulit kuullotetaan suhteellisen runsaassa voimäärässä ja kuullottamisen loppuvaiheessa lisätään noin puoli nipullista tilliä pilkottuna. Tilli laitetaan kattilaan, jossa se pyöräytetään sipulin kanssa sekaisin. Seos maistetaan suolalla ja valkopippurilla. Lisätään vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät ja sitten kiehautetaan. Tarjotaan keitettyjen uusien perunoiden ja sillin kera.

Hampurilaiset voileipägrillissä

Kuvat Margit Mannila Tänään oli sitten hampurilaispäivä. Pulled porkkia oli jälellä ja pakkasessa sämpylöitä. Salaattia, sipulia tomaattia, majoneesia, kurkkusalaattia ja juustoa. Ei ollenkaan hassumpaa näin kesävapaan kynnyksellä.

Ruokaostoksilla toukokussa 2020

Kuningaskurkkuja   Kuvat Margit Mannila Toukokuussa 2020 ruokaostoksilla kului rahaa yhteensä 512.51 €. Kahta ruokailijaa kohden 256.25 €/kk. Summassa on mukana ruokavarastojen laajamittaista täydentämistä: Lihaa ostettu hieman enemmän sekä jälleen pari ruokakassia. Lisäksi mökille ostettu kesäksi ruokatarvikkeita. Hankittu on mm. jäätelöä pakkaseen, lihaa, juustoa, kuivaelintarvikkeita jne. Vappu. Nakkeja, tomaatti-sipulisalaattia, tortillaveneitä ym. herkuttelua. Juniorille kuningaskurkkuja. Muisto lapsuudesta. Munakas on hyvä perusruoka.  Jauhelihakeittoa oikein pitkän kaavan mukaan. Toisin sanoen kaikki kasvikset pataan tuoreina. Kyllä on todella paljon parempaa kuin pakastepussin keittovihannekset. Tonnikala-feta makaroonilaatikkoa riitti kolmeksi päiväksi. Ihanaa kun ei ihan joka päivä ole keittiövuorossa. Äitienpäivänä söimme Juniorin kanssa kevyen lounaan. Nokkoslettuja . Kokeiluja hieman erilaisten hillojen ym. kanssa. Mökillä paistettu mm. lihaa uun...

Nokkoslettuja

Kuvat Margit Mannila Teimme Juniorin kanssa nokkoslettuja sunnuntaina.  Tavoitteena saada samalla helppo ruoka maanantaille. Tarvitset näitä kuivattuja nokkosia murskattuna n. 1/2 - 1 dl 1 l maitoa 4 kananmunaa 4 dl venhnäjauhoja 1 dl ruokaöljyä tai voisulaa Tee näin Paista kuumalla lämmöllä lettupannulla. Tarjoile näin Perinteisesti näiden lettujen kanssa tarjoillaan puolukkasurvosta. Omana kouluaikanani pinaattilettujen kanssa oli aina perunasosetta. En ole kyllä sen jälkeen sillä yhdistelmällä syönyt  pinattilettuja. Meidän puolukat ovat loppu, joten kokeilimme mm. 1. tummaa sokeria ja voita (maistui) 2. viikunahilloa (maistui) 3. omenasosetta (maistui) 4. inkiväärisosetta (minun suussani maistui ihan homeelta, ei jatkoon) 5. hunajaa (maistui)