Skip to main content

Posts

Showing posts from July, 2024

Eväsleivät

  Kuvat MM    Saattaa olla, että olen joskus aiemminkin kirjoitellut näistä eväsleivistä. No nyt sitten tulee taas. Tarvitset vuokaleivän tai paahtoleipää.     Laita leivälle haluamasi täytteet ja päälle juustoa. Laita toinen leipä kanneksi. Kääri komeus folioon. Laita uuni 200 C ja anna leipien lämmetä uunissa n. 10-15 minuuttia. (Kunnes juusto on sulanut).   Leivät voi syödä lämpiminä tai jos jotakin jää, niin vaikka seuraavana aamuna kylminä.  Täytteestä riippuen toki voi olla kosteutta.   Itse laitoin näihin kinkkua paprikaa mozzarellaa. Mozzarellaa on helpompi leikata ohuiksi siivuiksi kun se on vähän jäistä.    

Foccacia

Kuvat MM   Foccacia on italialainen leipä, jonka kuohkeus perustuu hitaaseen taikinan nousemiseen.   Itse teen foccacian usein lauantaisin, sillä se on mukavaa syötävää salaatin kanssa saunan jälkeen.   Tee taikina vuokaan, jossa voit myös paistaa leivän.   Tarvitset 2  ½ - 3 dl vettä pieni pala hiivaa (n. 1/5-osa normihiivapaketista) 1 ½ tl suolaa 1 rkl hunajaa  tai sokeria loraus oliiviöljyä (n. ½ dl) vehnäjauhoja (käytän ns. 00 -jauhoja, joista leivon myös pizzapohjan)    Taikina saa olla löysähköä, joten jauhoja menee noin 5-7 dl tähän määrään.    Paistolämpötila + 250 C   Tee näin Sulata hiiva ensiksi nesteseen. Sen jälkeen muut ainekset. Jätä taikina lepäämään, peitä muovilla ja pyyhkeellä. Vaivaa uudelleen ja laita se jääkaappiin vähintään tunniksi. Kun otat sen pois jääkaapista, vaivaa jälleen. Ja jätä kohoamaan. Anna taikinan kohota rauhassa vähintään tunti. Kaada päälle oliiviöljyä ja painele koloja...

Voikreemi ja marenkivoikreemi

 Kuvat MM   VOIKREEMI 200 g voita 4-5 dl tomusokeria 1 tl vaniljasokeria 1 rkl maitoa   Tee näin Ota 200 grammaa voita pehmenemään huoneenlämpöön.    Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Voi on valmista, kun sen selvästi vaalenee ja koostumus kuohkeentuu.   Lisää neljästä viiteen desilitraa tomusokeria vähän kerrallaan koko ajan vatkaten.   Kun olet lisännyt kaiken tomusokerin jatka vatkaamista usean minuutin ajan.   Lisää ruokalusikallinen kylmää maitoa ja jatka vielä vatkaamista.   Valmis voikreemi on kuohkeaa, vaaleaa, silkkistä eikä se maistu voilta.  Käytä voikreemiä kakkujen tai kuppikakkujen kuorrutteena tai kääretorttujen täytteenä.  Voit myös värjätä kreemiä. Lisää väri ihan loppuvaiheessa. Voit myös lisätä kreemiin makusi mukaan esimerkiksi kanelia, hunajaa, erilaisia aromeja, marjajauheita tai vaikka sitruunan kuorta.       MARENKI-VOIKREEMI 360 g voita 6 kananmunan valku...