Skip to main content

Posts

Showing posts from April, 2021

Juhlaviikot 2021

    Kuva Margit Mannila    Meidän perheemme juhlaviikot ovat alkaneet. Eilen juhlistimme syntymäpäivää.   Huhtikuussa tapahtuu/muistellaan - juniorista tuli täysi-ikäinen - väittelin vuonna 2006 7.4. - edesmenneen isäni syntymäpäivä - toiseksi nuorin täyttää vuosia  - keskimmäinen täyttää vuosia - kaksi hyvää ystävää täyttää vuosia - mökkikausi alkaa virallisesti  - epävirallisesti se on ollut menelillään koko vuoden  

Liettualainen rahkakakku

  Kuvat MM   Alkuperäinen ohje löytyy täältä .  Kuten tavallista teen aina ohjeeseen muutoksia. Niin tälläkin kerralla. Vähensin sokerin määrää reippaasti. Pohjaan laitoin vain ½ dl sokeria. Tumma sokeri oli loppu, joten käytin tavallista.  Täytteeseen lisäsin hieman yhden purkin pohjalla ollutta hunajaa ja sokeria laitoin tähänkin vain ½ dl. Vaniljasokeria laitoin yhden lusikallisen enemmän.  Sitten laitoin aivan pienen hippusen suolaa. Suola yleensä nostaa maut esille, mutta sitä ei todellakaan saa laittaa kuin muutama hippu. Ehkä jos ajattelee maustemittaa, niin noin 1/10 osa maustemitallista eli todella, todella vähän.  En laittanut päälle ylimääräistä suklaata, sillä tässä oli mielestäni jo rasvaprosentti kohdallaan. Hyvää oli silti. Teini tuhosi puolet kakusta heti kun se oli jäähtynyt syöntikuntoon.   Liettualainen rahkakakku Ainekset (20 palaa) 200 g voita tai margariinia 1½ dl sokeria ½ dl tummaa kaakaojauhetta 4½ dl vehnäjauhoja Täyte 500 g...

Ruokaostoksilla maaliskuu 2021

    Kuvat Margit Mannila   Maaliskuun ruokaostokset kevensivät kukkaroa yhteensä  446,73 €:lla.  Kahta ruokailijaa kohden se tekee 223,36 €. Olen kuitenkin viettänyt hyvin paljon maalla ja siellä on sitten ollut toinen jääkaappi täydessä tällingissä. Sen huomaa aina, että kyllä kahdessa paikassa asuminen lisää ruokakuluja, sillä perustarvikkeet täytyy löytyä molemmista paikoista. Päivää kohden kulut olivat 14,41 €. Onneksi kuitenkin varastoja on taas täydennetty ja summassa on mukana pari ruokakassia tarvitsevalle. Lähinnä kuivaelintarvikkeita. Maaliskuu osoittautui oikein varsinaiseksi broilerikuukaudeksi. Laitoin eri tavalla broileria. Milloin paahtoleivän välissä ja milloin pannulla. Mukava tuttavuus oli ruokakaura. Lisäksi kokeilin ohraa ja vehnää. Erinomaista. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.   Helppo rahkapiiras osoittautui hyväksi ohjeeksi. Kyseinen ohje auttaa tyhjentämään pakkasta menneen kesän marjaherkuista. Punajuuri-suklaasämpylät   maist...