Skip to main content

Posts

Showing posts from December, 2014

Ruokakulut vuonna 2014

  Kaikki alkoi uudenvuodenlupauksesta Ruokavuosi 2014 on ollut  suhteellisesti tarkan euron vuosi. Kaikki alkoi uudenvuodenlupauksesta.  En yleensä tee/ole tehnyt koskaan mitään muuta uudenvuodenlupausta kuin, että en tänäkään vuonna aloita tupakanpolttamista. Nyt tein sitten poikkeuksen. Tein nimittäin itselleni sellaisen uudenvuodenlupauksen, että kuluvana vuonna paneudun hieman entistä tarkemmin siihen, mitä ostan ja erityisesti millä hinnalla. Säästämällä arjen pienissä valinnoissa voin toteuttaa pieniä unelmiani jossakin toisaalla. Demingin laatuympyrä (kuva löytyy täältä. ) Kaikki alkaa suunnittelusta Kaikki alkaa suunnittelusta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niinhän se kansanviisauskin vakuuttaa. Kuluvana vuonna olen perehtynyt kaupan mainoksiin ja vertaillut hintoja ja suunnitellut ruokalistat ja ostokset sen mukaan, mistä halvimmalla saan mieluista raaka-ainetta. Kauppani ovat lähes kaikki kävelyetäisyydellä, sillä asun keskustassa.  Olen ...

Autokulut 2014

 Kuva MM Menneenä vuonna tarkastelin autoon uppoavaa rahamäärää. ( Autokulut vuonna 2013 ). Tämän vuoden aikana kulut ovat hieman kasvaneet vuodesta 2013. Syynä ovat poikkeuksellisen runsaat huoltokustannukset sekä polttoaineen hinnannousu. (Ajokilometrejä taisi tulla hieman vähemmän kuin aiemmin.) Huoltokustannukset olivat vuonna 2013 244.90 € ja kuluneena vuonna ne kipusivat peräti 1525,20 €. Tuntuikin, että Volvolle sai olla ostamassa joka päivä jotakin uutta. Olisin ehkä säästänyt n. 200 € ja risat, jos olisin osannut selittää luottohuoltajalleni oikein autoni oireet toukokuussa 2014. Ratkaisevat sanat olisivat olleet: sateella tai aamulla kun on kosteaa. ( Virranjakajan kansi ja muita suolisto-oireita ) Mitä € % katsastus 150 3,24 autonpesu 102,7 2,22 autovero 229,88 4,97 autovakuutus 770,68 16,65 tankkaus 1650,27 35,65 renkaat 70 1,51 huolto 1525,2 32,95 vara...

Granaattiomena

Näin käsittelet granaattiomenaa ja granaattiomenan taustoista ja ravintoarvoista löytyy tietoa tästä valioravinto.fi -artikkelista. Maku.fi ohjeistaa herkullisen granaattiomena-juustosalaatin  Iltalehdessä kerrotaan granaattiomenasta. Granaattiomena on ikivanha viljelykasvi, jota jo muinaiset egyptiläiset pitivät pyhänä kasvina. Granaattiomena on omenan kokoinen, paksukuorinen hedelmä, jonka sisällä on herkullisia, hieman marjamaisia siemeniä. Jos et vielä syö granaattiomenaa tai juo sen mehua säännöllisesti, tässä on monta hyvää syytä aloittaa. 1. Vaikuttaa ikääntymisen merkkeihin Granaattiomena sisältää valtavan määrän terveellisiä antioksidantteja, joilla on tunnetusti vaikutusta ikääntymiseen liittyviin muutoksiin kehossa. Antioksidanttien nauttiminen hidastaa esimerkiksi ihon kimmoisuuden vähenemistä ja siten ryppyjen syntymistä. 2. Ehkäisee munuaisvaurioita Tuoreen tutkimuksen mukaan granaattiomena ehkäisee munuaisvaurioita ja suojaa munuais...

Hyvää joulua 2014

 Hyvää, onnellista, herkullista ja omannäköistä joulua!

Texaspulla

Texaspullan nimellä kulkee pulla, jonka täytteessä on kanelia ja rasvaa. Se poikkeaa tavallisesta kanelipullasta oikeastaan siinä, että täytteessä on fariinisokeria ja voita. Ainakaan itse en laita tavallisiin kanelipulliin muuta kuin kaneli-sokeriseosta ja voitelen tietenkin taikinalevyn ensiksi kananmunalla. Tee pullataikina ja anna sen kohota. Valmista sillävälin täyte. Itse sekoitin sokerit ja mausteet n. 125 g:aan pehmeää voita. Voitelin kaulitun taikinan kananmunalla ripottelin sokeri-rasvaseosta päälle. Ripottelin sokeriseoksen päälle myös hieman mantelilastuja. Paistolämpötila 225 C. Täytteen ohje on blogista Suolaista ja makeaa : 1½ dl sokeria 1½ dl fariinisokeria 2rkl kanelia voita kananmuna Texaspullan ohjeita Texaspullat alá herkkupolku

Maailman helpoin hedelmäsalaatti

Maailman helpoimpaan hedelmäsalaattiin tarvitset hedelmiä. Pilko ne kulhoon sopivan kokoisiksi paloiksi. Kaada päälle appelsiinimehua niin että palat juuri ja juuri peittyvät. Laita kylmään jääkaappiin maustumaan 2-3 tunniksi ennen tarjoilua. (Nyt on niin lämmintä ulkonakin, että jos sinulla on parveke tai terassi, jossa voit säilyttää elintarvikkeita, voit laittaa sen sinne.) Herkullista.

Joulukiireitä

Hmmm.... joulukiireeni ovat  alkaneet. Ehkä se on yksi tärkeä osa joulua ja sen salaperäistä tunnelmaa, että voi sanoa olevansa niin kiireinen. Omannäköisen joulun valmistaminen tuntuu olevan vaikeaa, kun työpaikan kahvipöydässä kaikki kertovat, mitä ovat valmistaneet tai valmistamassa jouluksi. Aika moni kauhistelee kun kuulee, että meillä ei ole kinkkua, rosollia (päätin jo n. kuusivuotiaana, että en syö sitä aikuisena. Inhosin sitä silloin ja suhteeni ei ole muuttunut siihen vuosien saatossa yhtään sen positiivisemmaksi.), lipeäkalaa tai kaikkia perinteisiä laatikoita. Olen päättänyt kuluvana jouluna tehdä vain kaiken välttämättömän. Siis sellaisen, "mitä ilman emme voi itse elää." TalousSanomissakin kirjoitetaan siitä, että jouluruokiin ei kannata tuhlata mielettömästi , vaan keskittyä laadukkaaseen ateriaan. " Taloussanomat kysyi kokki Kolmosena tunnetuksi tulleelta Jaakko Kolmoselta ja ravintola Murun keittiömestari Henri Alénilta parhaat vinkit ...

Joulunaikaan hiipivät tontut

Joulunaikaan huoneisiin hiipivät tontut eli assarin huone joulukuosissa. Pahoittelen kuvien laatua. Sisustus on pääsääntöisesti kierrätyskeskus Jupiterista ja SPR :n kirppikseltä. Peitto ja tyyny Hemtex . Joulukoristeet Minimani , tuikut Plantagen .  Pelikaappi Ikea . Lähetetty Windows Phonesta

Jauhelihapihvejä ja perunasosetta

Jauhelihapihvit ja perunasose on mukava arkiruoka. Se maistuu takuuvarmasti lapsille. Tee kerralla hieman enemmän pihvejä ja pakasta ne. voit käyttää niitä myös hampurilaispihveinä. Leipää esim. perunarieskaa, juustoa, tomaattia. Jos sinulla on parila kotona käy hampurilaisen valmistaminen näppärästi sen avulla. Jauha pihveihin käyteyt korppujauhot tähteeksi jääneestä, kuivatusta, vaaleasta leivästä. (Kuivasta ruisleivästä saat maukkaita näkkäreitä. Erityisen hyvää maksamakkaran ja juuston kanssa.) Tee jauhelihasta taikina. Mausta se makusi mukaan. Paista pihvit pannulla ja kääntele ahkerasti. Laita ne uuninkestävään astiaan peitä foliolla ja säädä lämpötila 180 C. Laita perunat kiehumaan. Valmista sose ja ota pihvit uunista. Haluessasi voit valmistaa myös kastikkeen. Esim. tattikastike sopii mainiosti tai tatti-sipuliseos. Tässä Valion ohje lihapullataikinaan : Valmistusaineet 1 dl Valio kermaviiliä 1/2 dl korppujauhoja 1 iso sipuli 1 rkl Valio Oivariini®...

Viikon ruokalista

Viikon 50 ruokalista 7.-15.12.2014 Su Panzanella, johon upotettiin mm. lauantain tähteeksi jääneet perunat  + pekonia (loput evääksi töihin) Ma Jauhelihakastike ja nauhamakarooni (eväät tiistaille) Ti Possunpihvit (ulkofile) ja perunasose, porkkanaraaste (eväät keskiviikolle) Ke   Jauheliha-perunalaatikko (eväät torstaille) To Jauheliha-perunalaatikon uusi elämä, lisänä porkkanaraastetta (eväät perjantaille kehitellään salaatista ja leivästä) Pe Kasviskeitto, salaatti, leipä La Leivontapäivä: pizza (lisäkkeenä viikon aikana jääneistä ruoista tehtyjä annoksia) sekä toisena ateriana Tattikeitto, salaatti, tuore minisämpylä tiistaina jääneestä perunasoseesta (keitosta kastike sunnuntain pihville) Su Valkosipuliperunat, pihvi (naudan ulkofile), salaatti, jälkiruokana hedelmäsalaatti. Eväät maanantaille.

Mokkapalat

Mokkapalat ovat yksi kestosuosikki. Muistan kun ensimmäisen kerran tein mokkapaloja koulun kotitaloustunnilla ja siitä lähtien niitä on tullut tehntyä säännöllisin väliajoin. Nyt myös junnu leipoo niitä. Ensimmäiset mokkapalansa hän leipoi itsenäisyyspäivänä. En ehtinyt ottamaan kuvaa, sillä leivonnainen katosi junnujen ja kamujen suihin. Valion ohje mokkapaloihin on o.k. Valmistusaineet 4   munaa 2 1/2   dl sokeria 200   g Valio Eila® voita 2   dl Valio Eila® maitojuomaa 5   dl vehnäjauhoja 1/2   dl kaakaojauhetta 1   rkl leivinjauhetta 1   rkl vaniljasokeria ...

Lämpimät voileivät sähkögrillissä

Lämpimät voileivät ovat yksi pikaeväs, johon voi hyödyntää tähteitä ja muita raaka-aineita, joita sattuu kotona olemaan. Hieman kuivahtanut leipä käy tähän myös oikein mainiosti. Laita leivälle halutessasi hieman voita. Täytteeksi sopivat esim. - kana - liha - kala - kasvikset - vihannekset - juusto Viimeistele leipä halutessasi kurkkusalaatilla ja majoneesilla tai jollakin muilla makuihin sopivilla kastikkeilla. Tarjoa lisäkkeenä salaattia. Lähetetty Windows Phonesta

Ihanaa joulunodotusta

Positiivareiden joulukalenterin myötä ihanaan joulunodotusta.

Marraskuun 2014 suosituimmat jutut

Marraskuussa 2014 luettiin Herkkuja tähteistä 18 Sep 2013 Keittiöostoksilla 4 Jun 2013 Yksinkertainen lohivoileipä 28 Nov 2014 Kentuckyn kakku on erilainen taatelikakku 5 Dec 2013 Lohimoussekakku 12 May 2014 Listanauloja ja huonekaluruuvi 18 Jul 2013 Nuukailu 29 Nov 2014 Banaanikakku vai taatelikakku 23 May 2013 Parvekkeen sisustus ylijäämällä ja minibudjetilla 13 Jul 2013 Mustikkarättänä 14 Jul 2013