Kuvat Margit Mannila Helmikuussa 2018 ruokakustannuset olivat yhteensä 337,43 €. Jonkin verran täytin varastoja. Päivää kohden kulutus oli 12,05 €. Ruokailijaa kohden, taloudessamme asuu kaksi henkilöä, helmi kuun ruokakulut olivat 168,71 €. Jälleen kuitenkin käytännössä kävi niin, että useimpina päivinä meillä oli syömässä myös joku Junnun kavereista, joten jaan summan kolmella. Silloin keskiarvokulutus on 112,47 €/henkilö. Listalla siis tavalliseen tapaan päivän pääruoka. Helmikuussa 2018 söimme näitä: Viikko 5 Torstai 1.2.2018 Lämmittelin parsakaalikeittoa. Perjantai 2.2.2018 Tortillaa Juniorin pyynnöstä. Lauantai 3.2.2018 Jauhelihapihvi & salaatti. Junnu lähti yökylään, joten voi mennä vähän sieltä missä aita on matalin. Sunnuntai 4.2.2018 Tortillan aineksia oli vielä jääkaapissa, joten niillä mentiin. Viikko 6 Maanantai 5.2.2018 Kasvikset uunissa ja jauhelihapihvit. Jälkiruokana paistettu...
Täti vertailee hintoja ja pohtii ostoskoriin eksyneiden tavaroiden ja tuotteiden laatua. Mukana myös sentinvenyttäjän ruokaohjeita.(15.3.2013)